Ammattiyhdistysliikettä on viety kuin pässiä narussa viimeiset vuodet. “Suomi kuntoon” -hengessä oikeisto ja elinkeinoelämän etujärjestöt ovat esittäneet palkansaajaväestölle kiihtyvällä tahdilla toinen toistaan härskimpiä vaatimuksia, jotka on esitetty välttämättömyyksinä, jotta työttömyys saadaan hallintaan, ja Suomen talous jaloilleen.

Opiksi ottamatta ay-liike on kerta toisensa jälkeen sinisilmäisyyttään ja selkärangattomuuttaan niellyt työnantajien ja oikeiston pajunköyden “talkoiden” välttämättömyydestä. Oikeiston propaganda – kilpailukykymantra ja vaatimus “vastuullisesta” politiikasta – on nielty pureskelematta. Vuorollaan on toteutettu mm. KELA-maksun poisto työnantajilta, yhteisöveroalennus, Työllisyys- ja kasvusopimus, ja viimeisimpänä Kilpailukykysopimus. Ne ovat kaikki merkinneet suuria rahallisia helpotuksia yrityksille. Työntekijöille on koitunut vain palkankorotusten nollalinjaa, maksurasitusten lisäystä, työehtojen ja palkkojen heikennyksiä, sekä julkisten palvelujen leikkauksia. Etukäteen annetuista vakuutteluista huolimatta yksikään mainituista toimenpiteistä ei ole vähentänyt työttömyyttä, tai saanut taloutta kasvuun. Massairtisanomiset ovat jatkuneet entisellään, ja elinkeinoelämä on esittänyt uusia entisiäkin ronskimpia vaatimuksia ennen kuin edellisen sopimuksen muste on kuivunut paperilla.

Samaan aikaan Suomessa toimivien yritysten omistajilleen maksamat osingot ovat kasvaneet vuosi vuodelta ennätyslukemiin. Vuonna 2015 Helsingin pörssiin listautuneet yritykset jakoivat osinkoa sijoittajille noin 10 miljardia euroa. Vuonna 2016 vastaava luku oli jo 12 miljardia, ja kun päälle lasketaan pörssiin listautumattomat yritykset, päästään osingoissa lähelle 20 miljardia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen valtion vuosibudjetti on kooltaan noin 55 miljardia, ja oikeiston väittämän ns. talouden kestävyysvajeen kooksi on esitetty noin 5-10 miljardia euroa.

Puuttuuko siis Suomesta rahaa? Bisneksessä liikkuvista valtavista rahasummista huolimatta suuryrityksillä ja sijoittajilla ei ole halua osallistua taloustalkoisiin, jota ne edellyttävät palkansaajilta ja kaikilta muilta tavallisilta ihmisiltä. Yhteiskunnan vaikeassa ahdingossakaan suuryritykset eivät käytä rahojaan edes olemassa olevien työpaikkojen säilyttämiseen, puhumattakaan työntekijöiden ostovoiman ja työehtojen parantamisesta, Aivan hyvin ne voisivat niin tehdä. Kaikki irti liikenevä halutaan kuitenkin jakaa omistajille osinkoina, ja siksi palkansaajia riistetään ja potkitaan pihalle entistä enemmän. Jokainen ay-liikkeen yrityksille antama myönnytys on kasvattanut ainoastaan jaettuja osinkoja, ja se on ollutkin ainoa todellinen, mutta vaiettu tarkoitus.

Tämän vääryyden ay-liike on hyväksynyt aina uudestaan ja uudestaan. Tavallisen jäsenen usko ammattiliittoihin on ollut koetuksella. Monella tuo usko on lopullisesti mennyt, ja aivan oikeutetusti. Tästä seuraa väistämättä jäsenkato. Tien päässä häämöttää jo ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan romahdus ja Suomen vajoaminen halpatyöyhteiskunnaksi, jossa työ ei enää elätä tekijäänsä. Uusia hyökkäyksiä työnantajaleirin ja oikeiston suunnalta on tulossa. Hyökkäyksiä tulee varmuudella niin kauan, kuin palkansaajapuoli antaa sen tapahtua.

Tämä porvaripeli on viimeistään nyt vihellettävä poikki. Ammattiyhdistysliikkeen on vaadittava yrityksiä käyttämään rahojaan villin osingonjaon sijasta työpaikkojen turvaamiseksi, sekä palkkojen ja työehtojen parantamiseksi. Tulee vaatia suuryritysten ja pääomatulojen suurempaa verottamista julkisen sektorin rahoittamiseksi, leikkausten ja velanoton sijaan. Jos Suomi nostaisi pääomatulojen verotusta edes eurooppalaiselle keskitasolle, kertyisi veroja vuodessa 5,5 miljardia nykyistä enemmän. Suomen valtio ottaa alijäämäisen budjetin tasapainottamiseen tänä vuonna lisää velkaa 5,6 miljardia. Pääomaverotusta nostamalla ja tehostamalla olisivat velan otto ja valtiontalouden leikkaukset tarpeettomia. Estämällä pääomatulojen kätkeminen ulkomaisiin veroparatiiseihin saataisiin suomalaisen verottajan ulottuviin huikeita summia. Suomen valtio menettää harmaan talouden vuoksi vuosittain arviolta 10-14 miljardia euroa, josta suurin osa veroparatiisitalouteen.

Esimerkkinä epäsuhdasta pääomatulojen ja palkkatulojen verotuksen välillä esitän kysymyksen, että eikö nähdä mitään epäoikeudenmukaisuutta vaikkapa siinä, että pörssiin listautumattoman yrityksen omistaja voi vuodessa nostaa yrityksen jakamasta osingosta (pääomatulosta) 75 % täysin verovapaasti 150 000 euroon asti. Se on enimmillään 112 500 €. Pienituloinen tuottavaa työtä tekevä palkansaaja tienaa vuodessa bruttona jopa alle viidenneksen tuosta summasta, mutta maksaa siitä verot ja kaikki lakisääteiset sosiaaliturvamaksut. Veronalaiset osinkotulot verotetaan tulojen suuruudesta riippumatta aina matalalla tasaverolla, kun palkkatulot verotetaan progressiivisesti tulojen koon mukaan kiristyvällä asteikolla. Vähänkään suuremmat palkkatulot verotetaan kireämmin, kuin vastaavan kokoiset pääomatulot, joiden tuottamiseen pääomasijoittaja ei kuitenkaan ole osallistunut, toisin kuin tuo palkansaaja, joka maksaa saman suuruisesta summasta kovemman veron! Jotta oikeus toteutuisi, olisi pääomatuloja ja palkkatuloja verotettava samalla tulojen koon mukaan kiristyvällä progressiivisella asteikolla, ihmisen maksukyvyn mukaan. Pääomatulot on saatava myös kunnallisverotuksen piiriin: nyt ne on siitä kokonaan vapautettu.

Suuryritykset ja sijoittajat on viimein pakotettava talkoisiin mukaan, koska ne eivät siihen vapaaehtoisesti suostu. Palkansaajat ja työväenluokka on näistä pitkään jatkuneista yksipuolisista pakkotalkoista jo vapautettava. Palkansaajat antavat täyden työpanoksensa palkkaansa vastaan. Sen on riitettävä talkoiksi. Palkansaajat tuottavat työllään kaiken tuloksen yrityksille, mutta sijoittajat ottavat siitä kaiken hyödyn itselleen ilman minkäänlaisia omia uhrauksia tuloksen eteen, osallistumatta tuottavaan työhön, vain loisimalla palkansaajien työpanoksen hedelmillä. Tällainen epäoikeudenmukaisuus ei ole mitenkään hyväksyttävissä. Työväenliikkeellä on ollut yhteiskunnallinen aloite täysin hukassa. Elinkeinoelämä ja oikeisto ovat pitkään pitäneet aloitetta käsissään. Palkansaajapuoli on keskittynyt ainoastaan sopeutumaan ja lieventämään vastapuolen vaatimuksia – omia vaatimuksia sillä ei ole ollut.

Politiikan suunnan muuttaminen työväenluokan, kansan suuren enemmistön etujen mukaiseksi tulee väistämättä vaatimaan ammattiyhdistysliikkeeltä kovia toimia nykyisen myöntyväisyyslinjan tilalle. Tätä totuutta on uskallettava katsoa silmiin. Siksi ammattiliittojen päättäjiksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ihmisiä, jotka ovat valmiita pysäyttämään oikeiston ja elinkeinoelämän vyörytyksen, ja ottamaan aloitteen politiikassa työväenliikkeelle. Edustajistovaalit on tilaisuus vaikuttaa, millaisen linjan liittomme JHL ottaa.

Kommunistien ja sitoutumattomien vaaliliittoa tarvitaan tuomaan JHL:n edustajistoon raadikaali vaatimus työväestön etujen mukaisen politiikan aloittamisesta, mutta myös haastamaan edustajiston muita poliittisia ryhmiä ja edustajia suunnan muutokseen. Muutokseen tarvitaan meitä kaikkia.

Työkansan Sanomat 2/2017

Jhl:n vaalit, Lauri Paronen: OSINKOJUHLAT SEIS – LISÄÄ TÖITÄ, LISÄÄ LIKSAA JA PÄÄOMAT VEROLLE!

Hakutulokset “Jhl:n vaalit, Lauri Paronen: OSINKOJUHLAT SEIS – LISÄÄ TÖITÄ, LISÄÄ LIKSAA JA PÄÄOMAT VEROLLE!

  • 25.2.2017 10:08:sta
    Permalink

    Mies puhuu täyttä asiaa,onnea vaaleihin!

    Vastaa

Vastaa