Opintoaineisto | Kommunistisen puolueen manifesti

Kommunistisen puolueen manifesti

• III Sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus
• IV Kommunistien suhde eri oppositiopuolueisiin

III Sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus

1. Taantumuksellinen sosialismi

a) Feodaalinen sosialismi

Ranskan ja Englannin ylimystöllä oli historiallisen asemansa mukaisesti kutsumuksena herjauskirjasien kirjoittaminen nykyaikaista porvarillista yhteiskuntaa vastaan. Vihattu nousukas oli nujertanut sen vielä kerran heinäkuun vallankumouksessa Ranskassa vuonna 1830 ja parlamenttiuudistusliikkeessä Englannissa. Vakavasta poliittisesta taistelusta ei voinut olla enää puhettakaan. Sille jäi vain kirjallinen taistelu. Mutta kirjallisuudenkin alalla restauraatioajan vanhat puheenparret olivat käyneet mahdottomiksi. Herättääkseen myötätuntoa ylimystön täytyi näennäisesti jättää syrjään omat etunsa ja laatia syytöskirjelmänsä porvaristoa vastaan vain riistetyn työväenluokan etujen nimessä. Se hankki itselleen tyydytystä laatimalla häväistyslauluja uudesta valtiaastaan ja kuiskuttelemalla sen korvaan enemmän tai vähemmän onnettomuutta uhkaavia ennustuksia.

Tällä tavalla syntyi feodaalinen sosialismi, puolittain menneisyyden kaikuna, puolittain tulevaisuuden uhkana, osuen väliin suoraan porvariston sydämeen katkeralla, nerokkaan purevalla arvostelulla, mutta täysin kykenemättömänä ymmärtämään nykyajan historian kulkua se teki aina koomillisen vaikutuksen.

Saadakseen kootuksi kansan puolelleen ylimystö heilutti lippuna proletariaatin kerjäläispussia. Mutta joka kerta kun kansa sitä seurasi, se näki ylimysten takamuksessa feodaalien vanhat vaakunat ja juoksi tiehensä nauraen äänekkäästi ja epäkunnioittavasti.

Osa Ranskan legitimisteistä ja Nuori Englanti ovat esittäneet tätä näytelmää.

Kun feodaalit todistelevat, että heidän riistotapansa oli toisenlaista kuin porvarillinen riisto, niin he unohtavat vain sen, että he riistivät tyyten toisenlaisten ja nyt jo aikansa eläneiden olosuhteiden ja edellytysten vallitessa. Kun he todistelevat, että heidän valtakautensa aikana ei ollut nykyaikaista proletariaattia, niin he unohtavat vain sen, että nykyaikainen porvaristo oli juuri heidän yhteiskunjärjestelmänsä vesa.

He salaavat muuten arvostelunsa taantumuksellista luonnetta niin vähän, että heidän pääsyytöksenään porvaristoa vastaan on juuri se, että tämän hallitessa kehittyy luokka, joka on räjäyttävä ilmaan koko vanhan yhteiskuntajärjestelmän.

He syyttävät porvaristoa enemmänkin siitä, että se synnyttää vallankumouksellisen proletariaatin, kuin siitä, että se yleensä synnyttää proletariaatin.

Poliittisessa toiminnassa he osallistuvat sen vuoksi kaikkiin väkivaltatoimenpiteisiin työväenluokkaa vastaan, ja jokapäiväisessä elämässä, kaikista mahtipontisista fraaseistaan huolimatta, he ovat taipuvaisia poimimaan kultaomenoita ja vaihtamaan uskollisuuden, rakkauden ja kunnian lampaanvilla-, ja sokerijuurikas- ja viinakaupusteluun.

Niin kuin pappi kulki aina käsi kädessä feodaaliherran kanssa, niin myös pappissosialismi kulkee käsi kädessä feodaalisen sosialismin kanssa.

Mikään ei ole helpompaa kuin antaa sosialistinen pintaväri kristilliselle asketismille. Eikö kristinusko myös ole intoillut yksityisomaisuutta, avioliitoa, valtiota vastaan? Eikö se ole saarnannut niiden asemasta hyväntekeväisyyttä ja kerjäläisyyttä, naimattomuutta ja lihan kuolettamista, luostarielämää ja kirkkoa? Kristillinen sosialismi on vain se vihkivesi, jolla pappi siunaa ylimyksen itkun.

b) Pikkuporvarillinen sosialismi

Feodaalinen ylimystö ei ole ainoa luokka, jonka porvaristo kukisti ja jonka elinehdot huononivat ja raukesivat olemattomiin. Keskiajan porvarit ja pientalonpoikien sääty olivat nykyaikaisen porvariston edeltäjiä. Teollisesti ja kaupallisesti vähemmän kehittyneissä maissa tämä luokka vielä elää kituuttaa nousevan porvariston rinnalla.

Maissa, joissa on kehittynyt nykyaikainen sivistys, on muodostunut uusi pikkuporvaristo, joka häilyy proletariaatin ja porvariston välillä ja jota porvarillisen yhteiskunnan täydentävänä osana muodostuu alati uudelleen, mutta jonka jäseniä kilpailu syöksee yhtä mittaa proletariaattiin, samalla kun se näkee suurteollisuuden kehityksen lähentävän ajankohtaa, jolloin se nykyaikaisen yhteiskunnan itsenäisenä osana kokonaan häviää ja sen tilalle kaupassa, teollisuudessa ja maanviljelyksessä tulevat työnjohtajat ja palkatut palvelijat.

Sellaisissa maissa kuin Ranskassa, missä talonpoikaisluokkaa on paljon enemmän kuin puolet väestöstä, oli luonnollista, että kirjailijat, jotka esiintyivät proletariaatin puolesta porvaristoa vastaan, käyttivät porvarillista järjestelmää arvostellessaan pikkuporvarin ja pientalonpojan mittapuuta ja puolustivat työväkeä pikkuporvariston kannalta. Näin syntyi pikkuporvarillinen sosialismi. Sismondi on tämän kirjallisuuden päämies ei vain Ranskassa, vaan myös Englannissa.

Tämä sosialismi eritteli mitä teräväjärkisimmin nykyaikaisissa tuotantosuhteissa ilmeneviä ristiriitoja. Se paljasti talousoppineiden ulkokultaiset kaunistelut. Se osoitti kumoamattomasti koneellisen tuotannon ja työnjaon tuhoisat vaikutuket, pääomien ja maaomaisuuden keskittymisen, liikatuotannon, pulat, pikkuporvariston ja pientalonpoikaiston väistämättömän perikadon, proletariaatin kurjuuden, tuotannon anarkian, räikeät epäsuhteet rikkauden jakaantumisessa, kansakuntien välisen teollisen hävityssodan, vanhojen tapojen, vanhojen perhesuhteiden ja vanhojen kansallisuuksien häviämisen.

Myönteiseltä sisällöltään tämä sosialismi tahtoo kuitenkin joko palauttaa käytäntöön vanhat tuotanto- ja vaihtovälineet ja niiden mukana vanhat omistussuhteet ja vanhan yhteiskunnan tai pakottaa nykyaikaiset tuotanto- ja vaihtovälineet väkisin vanhojen omistussuhteiden puitteisiin, jotka ne olivat jo murtaneet ja jotka niiden täytyi murtaa. Kummassakin tapauksessa se on samalla sekä taantumuksellista että utooppista.

Ammattikuntalaitos teollisuuden alalla ja patriarkaalinen maatalous, siinä ovat sen viimeiset sanat.

Edelleen kehittyessään tämä suunta on rauennut pelkurimaiseksi murinaksi.

c) Saksalainen eli todellinen sosialismi

Ranskan sosialistinen ja kommunistinen kirjallisuus, joka syntyi herruutta pitävän porvariston sorron alaisena ja on tätä herruutta vastaan käydyn taistelun kirjallinen ilmaus, tuli Saksassa tunnetuksi aikana, jolloin porvaristo siellä vasta aloitti taistelunsa feodaalista rajatonta yksinvaltaa vastaan.

Saksalaiset filosofit, puolifilosofit ja kaunosielut tarttuivat ahnaasti tähän kirjallisuuteen, mutta unohtivat vain, että noiden kirjoitusten vaeltaessa Ranskasta Saksaan sinne eivät samalla siirtyneetkään ranskassa vallitsevat olosuhteet. Saksalaisissa olosuhteissa ranskalainen kirjallisuus kadotti kaiken välittömän käytännöllisen merkityksensä ja sai puhtaasti kirjallisen suunnan muodon. Sen täytyi pakostakin näyttää vain hyödyttömältä järkeilemiseltä ihmisolemuksen tarkoituksen toteutumisesta. Näin ollen 18. vuosisadan saksalaisista filosofeista Ranskan ensimmäisen vallankumouksen vaatimuksilla oli merkitystä vain ylipäänsä "käytännöllisen järjen" vaatimuksina, ja Ranskan vallankumouksellisen porvariston tahdonilmaukset merkitsivät heidän silmissään puhtaan tahdon lakeja, tahdon, sellaisena kuin sen tulee olla, todella inhimillisen tahdon lakeja.

On tunnettua, miten munkit kirjoittivat vanhan pakanuusajan klassillisia teoksia sisältävien käsikirjoitusten tekstin päälle typeriä katolisia pyhimystaruja. Saksalaiset kirjailijat menettelivät epäpyhään ranskalaiseen kirjallisuuteen nähden päivastoin. he kirjoittivat omia filosofisia typeryyksiään ranskalaisen alkutekstin alle. Esimerkiksi rahasuhteiden ranskalaisen arvostelun alle he kirjoittivat inhimillisen olemuksen luovutus ja porvarivaltion ranskalaisen arvostelun alle he kirjoittivat "abstraktisen Yleisen valtius on poistettava" jne.

Tätä filosofisten lauseparsiensa sotkemista ranskalaisten teorioiden sekaan he nimittivät teon filosofiaksi, todelliseksi sosialismiksi, saksalaiseksi sosialismin tieteeksi, sosialismin filosofiseksi perusteluksi jne.

Ranskalainen sosialistis-kommunistinen kirjallisuus tuli siten suorastaan kuohituksi. Ja kun se saksalaisen kädessä lakkasi ilmaisemasta luokan taistelua toista vastaan, niin saksalainen tunsi kohonneensa "ranskalaisen yksipuolisuuden" yläpuolelle, puolustavansa todellisten tarpeiden asemasta totuuden tarvetta ja proletariaatin etujen asemasta inhimillisen olemuksen, yleensä ihmisen etuja, ihmisen, joka ei kuulu mihinkään luokkaan eikä ylipäänsä ole olemassa todellisuudessa, vaan filosofisten kuvitelmien utumaailmoissa.

Tämä saksalainen sosialismi, joka otti kömpelöt kouluharjoituksensa niin vakavalta ja juhlalliselta kannalta ja niin kerskailevasti toitotti niitä kaikkien tiettäväksi, kadotti kuitenkin vähitellen pedanttimaisen viattomuutensa.

Saksan, varsinkin Preussin porvariston taistelu feodaaleja ja rajatonta kuningasvaltaa vastaan, sanalla sanoen vapaamielinen liike, muuttui vakavammaksi.

"Todelliselle sosialismille" oli siten tarjoutunut toivottu tilaisuus asettaa poliittista liikettä vastaan sosialistiset vaatimukset, julistaa perinteelliseen pannakiroukseen liberalismi, eduskunnallinen valtio, porvarillinen kilpailu, porvarillinen painovapaus, porvarillinen oikeus, porvarillinen vapaus ja yhdenvertaisuus ja saarnata kansalle, että tässä porvarillisessa liikkeessä sillä ei ole mitään voitettavana, vaan päinvastoin kaikki menetettävänä. Saksalainen sosialismi unohti oikeaan aikaan, että ranskalainen arvostelu, jonka hengetöntä kaikua se oli, edellytti nykyaikaista porvarillista yhteiskuntaa sitä vastaavinen aineellisine elinehtoineen ja sen mukaista valtiomuotoa - juuri niitä edellytyksiä, joiden valloittamisessa Saksassa vasta oli kysymys.

Se palveli yksinvaltaisia Saksan hallituksia ja niiden seurajoukkona olleita pappeja, koulumestareita, maalaisjunkkereita ja virkaherroja ollen toivottuna pelättimenä uhkaavasti nousevaa porvaristoa vastaan.

Se oli äitelä lisä niihin karvaisiin piiskaniskuihin ja pyssynkuuliin, joilla nuo samat hallitukset kukistivat Saksan työläisten kapinoita.

Joskin "todellisesta" sosialismista näin tuli hallituksen käsissä ase Saksan porvaristoa vastaan, niin edusti se välittömästikin taantumuksen intressejä, Saksan pikkuporvariston intressejä. 16. vuosisadalta periytynyt ja niistä ajoista alkaen eri muodoissa yhä uudelleen esiintynyt pikkuporvaristo muodostaa Saksassa vallitsevien olojen varsinaisen yhteiskunnallisen perustan.

Sen säilyminen on Saksan olevien olojen säilymistä. Se pelkää porvariston teollisesta ja poliittisesta herruudesta koituvaa varmaa perikatoaan, joka on seuraava toisaalta pääoman keskittymisen, toisaalta vallankumouksellisen proletariaatin kasvamisen johdosta. "Todellinen" sosialismi näytti sen mielestä tappavan molemmat kärpäset yhdellä iskulla. Ja "todellinen" sosialismi levisi kuin kulkutauti.

Mietiskelyn hämähäkinverkosta kudottu, kaunosieluisilla puhekukilla kirjailtu, sairaalloisen tunteellisuuden kasteella kyllästetty mystillinen vaippa, johon saksalaiset sosialistit verhosivat pari laihaa "ikuista totuuttaan", vain lisäsi heidän tavaransa menekkiä tuon yleisön keskuudessa.

Omasta puolestaan saksalainen sosialismi tunsi yhä suuremmassa määrin kutsumuksekseen olla tämän pikkuporvariston mahtipontisena edustajana.

Se julisti Saksan kansakunnan normaalikansakunnaksi ja saksalaisen poroporvarin normaali-ihmiseksi. Tämän normaali-ihmisen jokaiselle halpamaisuudelle se antoi salatun, ylevämmän, sosialistisen merkityksen, joka tarkoitti vastakohtaa. Se oli loppuun saakka johdonmukainen esiintyen avoimesti raa’asti hävittävää kommunismin suuntaa vastaan ja julistaen avoimesti olevansa ylvään puolueettomana kaikkien luokkataistelujen yläpuolella. Muutamaa varsin harvaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki se, mikä sosialistisen ja kommunistisen kirjallisuuden nimellä kiertää Saksassa kuuluu tämän likaisen ja turmelevan kirjallisuuden piiriin.

2. Konservatiivinen eli porvarillinen sosialismi

Osa porvaristosta haluaa poistaa yhteiskunnallisia epäkohtia turvatakseen porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon.

Tähän joukkoon kuuluu taloustieteilijöitä, ihmisystäviä, inhimillisyyden puoltajia, työtätekevien luokkien aseman parantajia, hyväntekeväisyyden harjoittajia, eläinrääkkäyksen vastustajia, raittiusseuran perustajia, mitä kirjavimman laatuisia nurkkauudistusten harrastajia. Ja onpa tämä porvarillinen sosialismi muokattu kokonaisiksi oppijärjestelmiksikin.

Esimerkkinä mainitsemme Proudhonin teoksen Kurjuuden filosofia.

Porvarisosialistit tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan elinehdot, mutta ilman niitä taisteluja ja vaaroja, jotka niistä välttämättömästi johtuvat. He tahtovat säilyttää nykyisen yhteiskunnan, mutta ilman niitä aineksia, jotka sitä kumouksellistavat ja hajottavat. He tahtovat porvariston ilman proletariaattia. Porvaristo luonnollisesti luulee parhaaksi maailmaksi sitä maailmaa, jossa se hallitsee. Porvarillinen sosialismi muokkaa tämän lohdullisen luulon enemmän tai vähemmän ehjäksi järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan tuota järjestelmäänsä ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, niin se vaatii oikeastaan vain sitä, että proletariaatti kiintyisi nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.

Tämän sosialismin toinen, vähemmän järjestelmällinen, mutta käytännöllisempi muoto yritti saada työväenluokkaa suhtautumaan vastenmielisesti kaikkeen vallankumoukselliseen liikkeeseen todistelemalla, ettei sille voi olla hyötyä mistään poliittisesta muutoksesta, vaan ainoastaan aineellisten elämänehtojen, taloudellisten olosuhteiden muutoksesta. Mutta aineellisten elämänehtojen muutoksella tämä sosialismi ei suinkaan ymmärrä porvarillisten tuotantosuhteiden poistamista, mikä on mahdollista vain vallankumoustietä, vaan hallinnollisia parannuksia, jotka tapahtuvat näiden tuotantosuhteiden pohjalla eivätkä siis tuo mitään muutosta pääoman ja palkkatyön suhteisiin, vaan parhaassa tapauksessa vähentävät porvaristolta sen vallanpidosta johtuvia kustannuksia ja yksinkertaistavat sen valtiotaloutta.

Soveliaimman ilmauksensa porvarillinen sosialismi saa vasta silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.

Vapaa kauppa! työtätekevän luokan eduksi; suojelustullit! työtätekevän luokan eduksi; vankilasellit! työtätekevän luokan eduksi: siinä porvarillisen sosialismin viimeiset, ainoat tositarkoitukselliset sanat.

Porvariston sosialismi on juuri siinä väitteessä, että porvari on porvari - työväenluokan eduksi.

3. Kriitillis-utooppinen sosialismi ja kommunismi

Emme puhu tässä siitä kirjallisuudesta, mikä kaikissa nykyajan suurissa vallankumouksissa on ilmentänyt proletariaatin vaatimuksia (Babeufin teokset ym.).

Proletariaatin ensimmäiset yritykset saada yleisen kuohunnan aikana, feodaalisen yhteiskunnan kukistamisen kaudella välittömästi toteutetuksi omat luokkaintressinsä, epäonnistuivat välttämättömyyden pakosta, koska proletariaatti itse oli vielä kehittymättömässä tilassa ja koska vielä puuttuivat sen vapautuksen aineelliset ehdot, jotka ovat vasta porvarillisen aikakauden tuotetta. Vallankumouksellinen kirjallisuus, joka oli näiden proletariaatin ensimmäisten liikkeiden seurausta, on sisällöltään luonnollisesti taantumuksellista. Se opettaa yleistä asketismia ja karkeata tasaamista.

Varsinaisesti sosialistiset ja kommunistiset järjestelmät, Saint-Simonin, Fourieri’n, Owenin ym. järjestelmät, ilmaantuivat proletariaatin ja porvariston välisen taistelun ensi vaiheessa, jolloin se oli kehittymätöntä ja jota olemme edellä kuvannneet (ks. "Porvaristo ja proletariaatti").

Näiden järjestelmien keksijät näkevät kyllä luokkien vastakohtaisuuden samoin kuin itse vallitsevassa yhteiskunnassa olevien hajottavien ainesten vaikutuksen. Mutta he eivät huomaa proletariaatin taholla mitään historiallista omatoimisuutta, mitään sille ominaista poliittista liikettä.

Koska luokkavastakohtaisuuden kehittyminen käy rinnan teollisuuden kehityksen kanssa, niin he niin ikään eivät näe proletariaatin vapautuksen aineellisia edellytyksiä, vaan etsivät sellaista yhteiskuntatiedettä, sellaisia yhteiskunnallisia lakeja, jotka loisivat nämä edellytykset.

Yhteiskunnallisen toiminnan tilalle täytyy tulla heidän henkilökohtaisen keksivän toimintansa, vapautuksen historiallisten edellytysten tilalle - mielikuvituksellisten edellytysten, proletariaatin vähitellen edistyvän luokaksi-järjestymisen tilalle - yhteiskunnan järjestämisen heidän keksimänsä reseptin mukaan. Tuleva maailmanhistoria typistyy heillä heidän yhteiskuntasuunnitelmiensa propagandaksi ja niiden käytännölliseksi toteuttamiseksi.

He ovat kyllä tietoisia siitä, että suunnitelmissaan he edustavat pääasiallisesti työväenluokan, yhteiskunnan eniten kärsivän luokan etuja. Vain tällaisena eniten kärsivänä luokkana proletariaatti onkin heille olemassa.

Luokkataistelun kehittymätön muoto samoin kuin heidän oma asemansa elämässä johtaa kuitenkin siihen, että he uskovat olevansa korkealla tuon luokkavastakohdan yläpuolella. He tahtovat parantaa yhteiskunnan kaikkien, parhaassakin asemassa olevien jäsenten asemaa. Siksi he vetoavat lakkaamatta koko yhteiskuntaan ilman erotusta, vieläpä mieluummin hallitsevaan luokkaan. Eihän tarvitse muuta kuin ymmärtää heidän järjestelmänsä, tunnustaakseen sen parhaan yhteiskunnan parhaaksi mahdolli.seksi suunnitelmaksi.

Siksi he hylkäävät kaiken poliittisen, erittäinkin kaiken vallankumouksellisen toiminnan, he tahtovat saavuttaa päämääränsä rauhallista tietä ja yrittävät pienillä, tietenkin epäonnistuvilla kokeilla, esimerkin voimalla raivata tietä uudelle yhteiskunnalliselle evankeliumille.

Tämä mielikuvituksellinen kuva tulevaisuuden yhteiskunnasta syntyy aikana, jolloin proletariaatti on vielä perin kehittymätöntä, josta syystä sillä itsellään on vielä mielikuvituksellinen käsitys asemastaan, se syntyy proletariaatin ensimmäisistä aavistuksenomaisista yhteiskunnan yleiseen uudistamiseen tähtäävistä pyrkimyksistä.

Mutta sosialistisissa ja kommunistisissa teoksissa on arvosteleviakin aineksi. Ne käyvät kaikkien nykyisen yhteiskunnan perustuksien kimppuun. Ne ovat sen vuoksi antaneet mitä arvokkainta aineistoa työläisten valistamiseksi. Niiden positiiviset väitteet tulevasta yhteiskunnasta, esimerkiksi kaupungin ja maaseudun välisen vastakohtaisuuden, perheen, yksityistulon ja palkkatyön poistaminen, yhteiskunnallisen sopusuhtaisuuden julistaminen, valtion muuttaminen pelkäksi tuotannon hallinnoksi - nämä kaikki väitteet ilmentävät vain luokkavastakohdan hävittämistä, luokkavastakohdan, joka on vastikään alkanut kehittyä ja jonka ne tuntevat vasta sen varhaisimmassa muodottomassa epämääräisyydessään. Sen vuoksi näillä väitteilläkin on vielä puhtaasti utooppinen luonne.

Kriitillis-utooppisen sosialismin ja kommunismin merkitys on kääntäen verrannollinen historialliseen kehitykseen. Samassa määrässä kuin luokkataistelu kehittyy ja saa selvemmät muodot, tämä mielikuvituksellinen taistelu sitä vastaan menettää kaiken käytännöllisen arvonsa ja kaiken teoreettisen oikeutuksensa. Joskin näiden järjestelmien perustajat olivat monessa suhteessa vallankumouksellisia, heidän oppilaansa ovat aina muodostaneet taantumuksellisia lahkokuntia. Nämä pitävät lujasti kiinni mestariensa vanhoista mielipiteistä huolimatta proletariaatin historiallisesta kehittymisestä. Siksi he pyrkivät johdonmukaisesti heikentämään jälleen luokkataistelua ja sovittamaan vastakohtia. He uneksivat edelleenkin yhteiskunta-utopioittensa kokeellisesta toteuttamisesta, yksityisten falansterien perustamisesta, Home-siirtolain luomisesta, pienen Ikarian perustamisesta - uuden Jerusalemin pienoispainoksesta -, ja kaikkien näiden pilvilinnojen rakentamiseksi heidän täytyy vedota porvarien sydänten ja rahasäkkien ihmisrakkauteen. Vähitellen he luisuvat ylläkuvattujen taantumuksellisten tai vanhoillisten sosialistien joukkoon ja heidät erottaa näistä vain järjestelmällisempi pedanttisuus ja kiihkomielinen taikauskoinen luottamus yhteiskuntatieteensä ihmeitätekevään voimaan.

Sen vuoksi he vastustavat kiihkeästi kaikkea työväen poliittista liikettä, jonka alkusyynä heidän mielestään voi olla vain sokea epäluottamus uuteen evankeliumiiin.

alkuun

IV Kommunistien suhde eri oppositiopuolueisiin

II osan perusteella on itsestään selvää, mikä on kommunistien suhde jo perustettuihin työväenpuolueisiin, siis heidän suhteensa Englanin chartisteihin ja Pohjois-Amerikan agraariuudistusten kannattajiin.

Kommunistit taistelevat työväenluokan lähimpien välittömien tarkoitusperien ja etujen puolesta, mutta nykyisessä liikkeessä he edustavat samalla myös liikkeen tulevaisuutta. Ranskassa kommunistit asettuvat sosialistis-demokraattisen puolueen rinnalle taistelemaan vanhoillista ja radikaalista porvaristoa vastaan luopumatta silti oikeudestaan suhtautua arvostelevasti vallankumouksellisesta perimätiedosta johtuviin lauseparsiin tai kuvitelmiin.

Sveitsissä he kannattavat radikaaleja jättämättä huomioonottamatta sitä, että tuo puolue on kokoonpantu ristiriitaisista aineksista, osittain demokraattisista sosialisteista ranskalaisessa mielessä, osittain radikaaleista porvareista.

Puolalaisten keskuudessa kommunistit tukevat sitä puoluetta, joka asettaa agraarivallankumouksen kansallisen vapautuksen edellytykseksi, samaa puoluetta, joka vuonna 1846 nostatti Krakovan kapinan.

Saksassa kommunistinen puolue taistelee, mikäli porvaristo esiintyy vallankumouksellisena, yhdessä porvariston kanssa rajatonta yksinvaltaa vastaan, feodaalista maanomistusta ja taantumuksellista pikkuporvaristoa vastaan.

Mutta se ei laiminlyö hetkekään saadakseen työläiset mahdollisimman selvästi tietoisiksi porvariston ja proletariaatin välisen vihamielisen vastakkaisuuden, jotta Saksan työläiset voisivat heti käyttää kaikkia niitä yhteiskunnallisia ja poliittisia edellytyksiä, jotka porvariston täytyy valtansa mukana synnyttää, aseina porvaristoa vastaan, jotta taantumuksellisten luokkien kukistamisen jälkeen Saksassa alkaisi heti taistelu itse porvaristoa vastaan.

Saksaan kommunistit kohdistavat päähuomionsa, koska Saksa elää porvarillisen vallankumouksen aattoa ja koska tämä kumous tapahtuu yleensä eurooppalaisen sivistyksen edistyneempien olojen vallitessa ja proletariaatin ollessa siellä paljon kehittyneempää kuin 17. vuosisadalla Englannissa ja 18. vuosisadalla Ranskassa. Saksan porvarillinen vallankumous ei siis voi olla muuta kuin proletaarisen vallankumouksen välitön alkunäytös.

Sanalla sanoen, kommunistit kannattavat kaikkialla jokaista vallankumouksellista liikettä, joka suuntautuu vallitsevia yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja vastaan.

Kaikissa näissä liikkeissä he kohottavat liikkeen peruskysymyksenä ensi tilalle omistuskysymyksen, minkä enemmän tai vähemmän kehittyneen muodon se sitten onkaan ottanut.

Kommunistit tekevät vihdoin työtä kaikkialla kaikkien maiden demokraattisten puolueiden yhdistämiseksi ja yhteisymmärryksen aikaansaamiseksi.

Kommunistit halveksivat salata mielipiteitään ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa ainoastaan kumoamalla väkivaltaisesti koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys. Vaviskoot vallassaolevat luokat Kommunistisen Vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei siinä ole muuta menetettävänä kuin kahleensa. Voitettavana heillä on koko maailma.

KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT LIITTYKÄÄ YHTEEN!

alkuun

Opintoaineisto | Kommunistisen puolueen manifesti