
|
| Opintoaineisto
|
Kommunistisen puolueen manifesti
Vuonna 1847 marraskuussa työväen kansainvälinen yhteenliittymä Kommunistien
liitto antoi Lontoon kokouksessaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin tehtäväksi laatia
julkisuuteen tarkoitettu teoreettinen ja käytännöllinen puolueohjelma.
Manifesti julkaistiin ensimmäisen kerran saksaksi Lontoossa painettuna vuonna
1848 muutamaa viikkoa ennen Ranskan helmikuun vallankumousta.
Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Vuonna 1998 helmikuussa Manifestin julkaisemisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta.
Manifestia on siis syytä juhlia. Manifesti on marxismin perusteoksia luodessaan perustaa
dialektiselle materialismille ja tieteelliselle sosialismille. Manifesti on myös
epäilemättä kaikkein kuuluisin ja eniten maailmaan vaikuttanut poliittinen asiakirja,
joka milloinkaan on kirjoitettu.
Voidaan tietysti yrittää väittää, että maailma ei ole sama kuin 150 vuotta
sitten. Jos meillä nyt onkin paljon paremmat liikenne- ja tietoliikenneyhteydet kuin 150
vuotta sitten ja tuotantolaitokset ovat automatisoituja aivan eri mittakaavassa kuin 150
vuotta sitten, niin tämä ei merkitse, että kapitalistinen todellisuus olisi
perusteiltaan muuttunut. Työn ja pääoman välinen ristiriita on edelleenkin
täsmälleen sama kuin Manifestia kirjoitettaessa. Emme ole väärässä sanoessamme,
että Manifesti on edelleenkin erittäin ajankohtainen. Manifestin luoma sosialistinen
tulevaisuudenkuva vain odottaa toteuttajiaan.

|
|