Lenin näkemykset kapitalismin kehityksestä ovat toteutuneet

Huhtikuun 22. päivänä juhlittiin Vladimir Iljitsh Leninin 140:tä syntymäpäivää. Leningradin alueella Shalas-museossa Razlivissa järjestettiin neljäs kansainvälinen vuosittainen Lenin seminaari. Seminaarin alustajina oli eri tieteen alojen tutkijoita, poliitikkoja, historioitsijoita, opettajia, museonhoitajia, työläisiä. Päivän aikana käytettiin 26 puheenvuoroa, joissa käsiteltiin muun muassa Neuvostoliiton talouden sosialistisen perustan nopeaa kehitystä Stalinin aikana, luokkataistelun jatkumista sosialismissa, naisen asemaa luokkiin jakautuneessa kapitalismissa, siirtymisen mahdollisuus sosiaalisten ryhmien välillä, sosialismin historian kirjoituksen totuuden mukaisuus vaatimus, sivistyneistön vallassaolon vaikutus NKP:ssä Neuvostoliiton tuhoutumiseen, Leninin kansallisuuspolitiikka, opportunismi suurimpana vaarana kommunistiselle puolueelle. Seminaariin osallistunut Kommunistisen Työväenpuolueen puheenjohtaja Hannu Harju käsitteli puheenvuorossaan Leninin esittämää kansallisuuskysymystä ja kapitalismin imperialistista vaihetta.

Hannu Harjun puhe Lenin seminaarissa:

Vladimir Iljitsh Leninin syvälliset ja laajat tutkimukset kapitalismista saivat hänet kirjoittamaan hyvin merkittävän teoksen, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena. Tuon kirjan tiedot, jotka käytettävissämme ovat ja Leninin käsitykset kansallisuuskysymyksen suhteesta imperialismiin ovat hyvin ajankohtaisia arvioidessamme aikakauttamme. Käsityksensä Lenin sitoi marxismiin ja työväenluokan luokkaetuihin, jonka perustalta hän kansallisuuskysymystäkin lähestyi.

Lenin lähti siitä, että tutkimalla kansallisuusliikkeiden historiallisia ja taloudellisia ehtoja päästään kiertämättömästi johtopäätökseen. Hän lähti siitä, että kansakuntien itsemääräämisellä tarkoitetaan kansakunnan valtiollista eroamista vieraskansallisista yhteisöistä. Tämä tarkoittaa itsenäisen kansallisen valtion muodostamista.

Kansallisen valtion muodostamispyrkimyksellä on syvät taloudelliset perusteet. Feodalismista kapitalismiin siirryttäessä kansallisvaltion perustamisen pyrkimyksenä oli nykyaikaisen kapitalismin vaatimuksia parhaiten tyydyttävien kansallisten valtioiden muodostaminen. Kehittyneessä kapitalistisessa maailmassa kansallinen valtio on tyypillisen normaali kapitalistisella kaudella

Mikä tahansa yhteiskunnallinen kysymys vaatii aina ehdottomasti sen asettamista määrättyihin historiallisiin puitteisiin. Jos on kysymys yhdestä maasta ja sen kansallisuusohjelmasta tätä maata varten on otettava huomioon konkreettiset erikoisuudet, jotka tekevät tämän maan toisista erottuvaksi, saman historiallisen kauden puitteissa. Otettakoon esimerkiksi vaikka maassa asuvien kansallisuuksien keskinäinen suhde ja mahdollisuus niistä jonkun joutua sorretuksi.

Kapitalismin kehitys kulkee joka tapauksessa eteenpäin tavalla tai toisella, niin yhtenäisessä kirjavassa valtiossa kuin erillisissä kansallisissa valtioissa. Palkkatyöläinen jää joka tapauksessa riiston kohteeksi. Menestyksellinen taistelu riistoa vastaan vaatii proletariaatilta pysymistä riippumattomana nationalismista ja proletaarien pysymistä niin sanoaksemme täysin puolueettomina eri kansakuntien porvariston taistellessa ensimmäisestä sijasta. - Eli ei pienintäkään tukea työläisiltä "omalle" kansalliselle porvaristolle ja sen erioikeuksille.- Pienikin tuki herättää epäluuloa toisen kansakunnan työläisissä heikentäen työläisten kansainvälistä luokkasolidaarisuutta.

Lenin näki kansallisvaltiossa porvariston asettavan aina etusijalle kansalliset vaatimuksensa kun taas proletariaatin tulisi ne alistaa luokkataistelun eduille. Proletariaatille on tärkeää turvata oman luokkansa kehitys. Porvaristolle on tärkeää tämän kehityksen lykkääminen taka-alalle oman kansakunnan tehtävien tieltä.

Lenin näki, että kaikkien kansakuntien itsemääräämisoikeuden tunnustamisessa on mahdollisimman paljon demokraattisuutta ja mahdollisimman vähän nationalismia. Lenin korostikin, että kansakuntien itsemääräämisoikeus on samaa kuin taistelu täydellisen kansallisen vapautuksen puolesta, täydellisen riippumattomuuden puolesta aluevaltauksia vastaan. Sosialistit, elleivät he lakkaa olemasta sosialisteja eivät voi kieltäytyä sellaisesta taistelusta - esiintyköön se missä muodossa tahansa, aina kapinaa ja sotaa myöten.

Arvioidessamme tänä päivänä kapitalistista maailmantaloutta näkyy siinä hyvin selkeästi kapitalismin kehityksen epätasaisuus ja kansakuntien itsemääräämisoikeuden supistuminen. On kehitysmaita, jotka on vedetty maailmankapitalismin vaihdon piiriin, usein myös maailmanlaajuisten järjestöjen, kuten Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ohjaamina ja pakottamina. On kansallisia normaaleja kapitalistisia valtioita ja myös imperialistisen kehityksen asteen saavuttaneita maita, joissa on monopoliliittoja, joille on kertynyt niinsanotusti "liikaa" pääomaa.

Monopolien finanssipääoma etsii pääomalleen vientikohteita, joista voi saada parhaimman tuoton ja kehitysmaissa sen toteutuminen on yleensä mahdollista. Tämän finannsipääoman kohdemaita ovat pääasiassa maat, joissa on vähän pääomaa, niissä palkkakustannukset ovat alhaiset ja raaka-aineet, sekä energian hinta ovat halpoja.

Kapitalismissa ei ole harvinaisuutta nähdä kuinka nälkärajaa hipova joukkojen elintaso on kapitalistisen tuotantotavan kiertämätön perusehto ja edellytys. Liikoja pääomia ei käytetä kyseisen maan joukkojen elintason kohottamiseen, sillä se olisi kapitalistien voittojen pienentämistä, vaan niitä käytetään voittojen lisäämiseen. Tätä toteutetaan viemällä pääomia ulkomaille, maihin joissa voitto on tavallista suurempi.

Kaikissa kehittyneen kapitalismin maissa imperialistisella kaudella syntyy monopoliliittoja. Länsi-Euroopassa, joka on ollut kapitalismin kehityksen kärjessä jo 1800 luvun lopulta alkaen, on kapitalismin kehitys johtanut Euroopan Unionin muodostamiseen. Sille tunnusomaista on taloudellisen ja poliittisen vallan yhteen kutoutuminen, kansallisten valtioiden demokratian hävittäminen ja taantumuksen eteneminen.

Euroopan Unionin kehittyneimmissä ja varsinkin suurissa valtioissa kansallisuusvaltion muodostumisprosessi oli jo päättynyt. Niissä maissa kansallinen liike on jäänyt auttamattomasti menneisyyteen ja sen henkiin herättäminen olisi taantumuksellista utopiaa. Nyt historian päiväjärjetyksessä Euroopan Unionin kansakunnista on tullut liittoutumisensa tuloksena yhdessä sortavia kansakuntia, imperialistista rosvousta harjoittavia kansakuntia, jotka elävät kapitalismin tuhoutumisen aattoaikaa.

Euroopan Unionin imperialismille ominaista on se, että sitä todellisuudessa johtaa muutamat suurvallat, Saksa, Ranska ja Englanti. Ne käyttävät koko Euroopan Unionia hegomonistisiin tarkoituksiin, toisin sanoen pyrkivät maiden valtaukseen ei suorastaan itseään varten vaan vastustajan heikentämiseksi ja sen hegemonian järkyttämiseksi.

Tämä on näkynyt siinä, että Euroopan Unionia on alueellisesti laajennettu, ottamalla mukaan siihen monia pieniäkin maita, entisiä Itä-Euroopan sosialistisia maita ja aikaisemmin Neuvostoliittoon kuuluneita liittovaltioita. Näin Euroopan unioni on laajentunut Venäjän rajoillekin.

Tietenkin Euroopan Unioni imperialistisena suurvaltana osallistuu maailman raaka-ainevarojen, markkinoiden ja hegemonian uusjakoon USA:n ja Aasian suurten talousmaiden kuten Japanin, Kiinan ja Intian kesken. Niiden välillä on jo määrätyt suhteet maailman taloudellisen jaon pohjalta. Tämän ohella niiden välillä on poliittisia liittoja, jotka voivat jäädä väliaikaisiksi. Yhteistä niille on pyrkimys käyttää hyväksi Yhdistyneitä Kansakuntia maailman uudelleen jaon poliittisena ja sotilaallisena varmentajana. Tästä menettelystä esiin voi nostaa YK:n valtuutuksella Afganistanissa toimivat Naton Isaf-joukot.

Valtaosaltaan kapitalismi on muuttunut maailmanjärjestelmäksi, jossa todellisuudessa muutamat harvat "kapitalistisesti kehittyneimmät" maat harjoittavat maapallon väestön valtaenemmistöön kohdistuvaa siirtomaasotaa ja finanssiorjuutusta. Kapitalistisissa liittoutumissa finanssipääomalla on niin suuri valta, että se kykenee alistamaan alaisekseen, jopa täydellistä valtiollista riippumattomuutta nauttivia valtioitakin

Nykyisessä kapitalistisessa maailmanjärjestelmässä Suomi on jättänyt taakseen normaalin kansallisen valtion olemuksen ja on sitoutunut Euroopan Unionin jäsenmaana imperialistisen kapitalismin vaatimuksiin. Maan rajat ovat auki pääomien ja tavaroiden vapaalle liikkumiselle, niin kuin työvoimankin vapaalle liikkumiselle. Suomi on lähettänyt sotilaitaan taistelemaan Afganistaniin. Se on sitoutunut taloudellisesti Islannin, Kreikan ja tarvittaessa Baltian maiden kansantalouksien, todellisuudessa kapitalismin pelastamiseen. Suomella ei myöskään ole itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi on jopa kannattanut EU:lle yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämä on käytännössä Suomen ja Venäjän välisen yhteistyön ja Neuvostoliiton aikana syntyneiden ystävällisten ja luottamuksellisten suhteiden vastaista. Olkoonkin, että Venäjä on nykyään kapitalistinen valtio.---

Vuonna 1997 Venäjä solmi Euroopan Unionin kanssa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen, jota myöhemmin on jatkettu. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus sisältää toimenpiteet, joilla Venäjä muutetaan niin, että Venäjän tulevaisuus on olennainen osa Euroopan tulevaisuutta ja sillä on strategista merkitystä Euroopan Unionille. - On todettava, ettei sopimus voi korvata kahden naapurimaan kansallisiin etuihin perustuvaa yhteistyötä.

Samana vuonna Euroopan Unioni hyväksyi Pohjoisen ulottuvuuden politiikakseen, josta Suomi oli tehnyt aloitteen. Keskeistä siinä on, että Euroopan Unioni asettaa Venäjän luoteisen alueen luonnonvarat itselleen strategisesti tärkeiksi. Pitemmän päälle pyrkimys on päästä hyödyntämään Luoteis-Venäjän ja siihen rajoittuvan merialueen öljy- ja kaasuesiintymiä.

Tällaiset imperialistiset suunnitelmat nostattavat luonnollisesti vastarintaa. Euroopan Unioni onkin tehnyt kaikkensa, ettei suunnitelmaa Venäjällä koettaisi uuskolonialistiseksi, jota olisi vaikea korjata. On kuitenkin niin, että jokaisessa maassa, jonka maa-alueiden käyttöä suunnitellaan muualla kuin kyseessä olevassa maassa, aiheuttaisi se vastarintaa.

Aina kun taloudelliset tavoitteet ulottuvat toisen maan alueelle, varmennetaan ne myös sotilaallisesti. Onkin nähtävä EU:n Pohjoisen ulottuvuuden, niin kuin muidenkin raaka-ainelähteiden hyödyntämisen osalta, että Euroopan Unioni pyrkii olemaan läsnä kaikkialla, aivan niin kuin USA:kin tekee.

Ei voi välttyä ajatukselta, että Suomen pohjoisiin osiin parhaillaan suunnitteilla olevaa Euroopan Unionin sotilaskoneille varattavaa harjoitusaluetta tarvitaan Kuollan ja Barentsin meren alueen sotilaallista varmentamista varten. Samaan yhteyteen on asetettava myös Naton suuret sotaharjoitukset, jotka se aikoo pitää Itämerellä syyskuussa.

Voidaankin esittää kysymys, ovatko nämä harjoitukset osa harjoitusten sarjasta, jotka tähtäävät Barbarossa 2 toteuttamiseen. Vuonna 1941 Suomen Lappiin oli sijoitettu 400.000 saksalaista sotilasta hyökkäykseen itärajan ylitse, Barbarossa suunnitelman mukaisesti

Kapitalismin olemuksen selvittämiseksi Vladimir Iljitsh Leninin tarkat selvitykset kapitalistisen kansallisvaltion olemuksesta ja kapitalismin kehittymisestä imperialistiseen kauteen ja imperialismin olemuksesta mätänevänä, kuolevana yhteiskuntajärjestelmänä antavat meille kaikille lujaa varmuutta arvioida oikein tämän aikakauden luonne. Arvion oikeellisuus on perusta sille toiminnalle, jonka tavoitteena on sosialismin pystyttäminen.

Takaisin valikkoon

Vappupuhe: KTP:n varapuheenjohtaja Mikko Vartiainen puhui Keravan Aurinkomäellä 1.5.2010.

Hän totesi puheessaan mm, 2000-luku on ollut kulta-aikaa suuryrityksille. Lama ei näy Helsingin pörssissä listattujen yritysten omistajilleen jakamissa osingoissa, vaan voittokulku jatkuu vuodesta toiseen. Vuodesta 2004 vuoden 2010 alkupuolelle jaettujen osinkojen määrä yltää yhteensä 60 000 miljoonaan euroon. Vuosi 2009 näki tilapäisen notkahduksen voiton jaossa, kun Helsingin pörssin yritykset jakoivat vaivaiset 6800 miljoonaa euroa osinkoa omistajilleen. Tänä vuonna voittoputki jatkuu. Suuryritykset tuottavat yhä enemmän omistajilleen kun liika työvoima on potkittu ulos tulosta rasittamasta, tuotantoa siirretty ulkomaille ja vähätuottoiset osat myyty. Rahasta ei ole puutetta. Kyse on vain siitä kuinka työvoimaa, luonnonvaroja ja työn hedelmiä käytetään - kansan vai kapitalistien hyväksi. Meille kaikille on tuttua se, että vähintään puoli miljoonaa suomalaista on ilman työtä tai pinnistelee osa-aikatyön euroilla. Virallisesti köyhiä meillä on 13 % väestöstä, noin 750 000 henkeä. 120 000 eläkeläistä kituu alle 600 euron minimieläkkeellä. Viimeisen 20 vuoden aikana toimeentulotuen, kansaneläkkeen ja peruspäivärahan reaalinen arvo on suorastaan romahtanut verrattuna yleisen ansiotason ja hintojen nousuun. Niinpä ruokajonot pitenevät. Esimerkiksi Helsingin Herttoniemen seurakunnan leipäjonossa käy viikoittain jopa 3 000 ihmistä. Tuoreen hyvinvointitutkimuksen mukaan noin 100 000 ihmistä pääkaupunkiseudulla on ollut nälässä päivän tai pidempään rahapulan vuoksi. Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja karsitaan kiihtyvään tahtiin. Leikkaukset kohdistuvat vanhus-, kuljetus- ja lapsiperheiden palveluihin sekä perusterveydenhuollon lääkäripalveluihin. Jos joku kuvittelee, että äänestämällä voi vaikuttaa asioihin, on jo syytä herätä todellisuuteen. Hallitukset ovat vaihtuneet erivärisiin kokoonpanoihin, mutta kehityksen suunta on viimeiset 20 vuotta ollut sama: köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Komiteat istuvat ja ainoana lopputuloksena on uusia komiteoita ja työryhmiä. Suomalainen demokratia perustuu korporatismiin, suurten vaikuttajaryhmien keskinäiseen sopupeliin, konsensukseen, jossa yhteiskuntarauhan kannalta olennainen osa aktiiviväestöstä pidetään tyytyväisenä, mutta vallanjaosta sivussa olevat jätetään kylmästi ulkopuolelle. Tähän joukkoon kuuluvat kokonaan ja osittain työttömät, valtaosa eläkeläisistä, pitkäaikaissairaat ja työkyvyttömyyseläkeläiset, nuoriso ja opiskelijat. Ns. vasemmiston hampaattomuutta kuvaa se, että puolet demarivaikuttajista haaveilee yhteisestä vaalien jälkeisestä hallituksesta yhdessä kokoomuksen kanssa. Toinen puoli halajaa yhteistyötä keskustapuolueen kanssa. Vasemmistoliitto kuvittelee nimenvaihdoksella muuttuvansa jollain tavoin houkuttelevammaksi vaalituotteeksi. Vihreät puolestaan ovat hallituspaikoista valmiit myymään kaikki periaatteensa. Puolue istuu sitkeästi hallituksessa, vaikka Suomen energiahuoltoa ollaan pitkälle tulevaisuuteen sitomassa ydinvoimayhtiöiden kauppatavaraan, kahteen kolmeen uuteen ydinvoimalaan. Perussuomalaisten muutoslinja on pelkistynyt ulkomaalaisvastaiseksi retoriikaksi. On turha kuvitella, että pelkästään äänestämällä voi kehityksen kulun muuttaa. Myös tulevissa vaaleissa eduskuntapaikan saavat ne, jotka voivat siitä eniten maksaa. Muutoksen voi saada aikaan vain työväestön ja muiden vähäväkisten uusi järjestäytyminen. Valta on meidän kun otamme sen. Se tarkoittaa osallistumista ammattiosastojen, työpaikkojen, vanhempainryhmien, asukasyhdistysten, opiskelijoiden, kokouksiin. Puhumme yhteiset asiat halki, muodostamme yhteisiä päätöksiä ja vaatimuksia. Esitämme ja vaadimme, että näkökantojamme ei ohiteta. Vaihdamme ne ammattiyhdistys- ja muut johtajat, jotka puhuvat meidän antamallamme vallalla mutta eivät tue meidän vaatimuksiamme. Sanomme: korruption ja petoksen aika on ohi. Suomi ulos Afganistanista. Imperialismin sotaretkeä ei käydä meidän nimissämme. Suomi ulos EU:sta. Tämän maan luonnonvarat kuuluvat täällä asuvalle kansalle eikä kansainväliselle kapitalismille. Ei lisäydinvoimaa. Alas ihmistä ja luontoa riistävä kapitalismi. Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen, lopetti Mikko Vartiainen puheensa.

Takaisin valikkoon

Venäjän Sosialistisen vallankumouksen 90-vuotis päivää 7.11.2008 vietettiin Kommunististen- ja Työväenpuolueiden toimesta mielenosoitusmarsseilla, juhlina ja juhlaseminaareina eri puolilla maailmaa.
Lokakuun aatteet elävät vahvoina. Suomessa Kommunistinen Työväenpuolue järjesti Vantaalla 4.11. Lokakuun Vallankumouksen 90-vuotis juhlan ja Tampereella Tampereen EU:n vastainen toimintaryhmä yhdessä Lenin-museon kanssa juhlaseminaarin. Seminaarissa KTP:n puheenvuoron käytti Hannu Harju.

Lokakuun Sosialistisesta Vallankumouksesta 90 vuotta
Hannu Harju KTP:n puheenjohtaja

Milloinkaan ihmiskunnan historiassa ei mikään muu tapahtuma ole vaikutuksiltaan ollut niin voimakas kuin marraskuun 7 päivänä vuonna 1917 suoritettu Lokakuun Sosialistinen Vallankumous Venäjällä.

Venäjän työläisten, talonpoikien ja sotilaiden suorittama vallankumous antoi kaikkialla maailmassa vallankumoukselliselle liikkeelle, työläisille ja köyhille maatyöläisille luottamusta omaan voimaan ja taistelutahtoa vapautua porvariston riistosta ja sorrosta.

Suomen työväenluokan läheinen yhteys Venäjän vallankumouksellisiin tempaisi mukaansa suomalaisetkin, jotka antoivat tukensa Venäjän vallankumoukselle, samalla kun he voimistivat taisteluaan työväenvallan puolesta Suomen porvaristoa vastaan.

Vaikka vallankumouksen syntysijoilla Venäjällä vaikuttaakin tänä päivänä kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä ei vallankumouksen opetukset ole himmentyneet vaan ne antavat edelleen kaikkialla voimaa työväenluokan taistelulle. Siksi Lokakuun Sosialistisen Vallankumouksen voiton ja sen 90-vuotis päivän juhliminen merkitsee myös meille suomalaisille kommunisteille ja työväenluokan edistyksellisille taistelijoille, katseen suuntaamista tulevaisuuteen, Lokakuun Sosialistisen Vallankumouksen opetusten viitoittamalla tiellä.

Lokakuun Vallankumoukseen kuuluu erottamattomana, yksi keskeinen nimi V. I. Lenin, ja käsitteinä bolshevikkipuolue, marxilaisuus ja sosialismi.

Lenin oli analysoinut tarkasti kaikki marxismin perustajien Marxin ja Engelsin tärkeimmät ajatukset ja lausunnot proletaarisesta vallankumouksesta. Lenin kirjoitti myös kirjan imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena, joka on erittäin ajankohtainen tänäkin päivänä kun arvioimme globalisoituvaa kapitalistista maailmaa ja mahdollisuutta siirtyä sosialismiin. Lenin esitti kirjoituksissaan imperialismista, että porvarillisen yhteiskunnan ristiriidat kärjistyivät huomattavasti uuden vaiheen alkaessa. Kansainvälinen kapitalismi oli kypsynyt sosialistiseen vallankumoukseen.

On sanottu, että internationaalisena oppina leniniläinen sosialistisen vallankumouksen teoria voi syntyä vain maassa, joka muodosti kansainvälisen kapitalismin ristiriitojen solmukohdan ja joka tästä syystä ja voimakkaimman vallankumouksellisen hehkumisen ja vallankumouksen edellytysten kypsyyden vuoksi nousi maailman vapautusliikkeen keskukseksi. Tällaiseksi maaksi kohosi 1800 ja 1900 vuosisadan vaihteessa Venäjä, jonka tulevaisuuden jo marxismin perustajat olivat ennustaneet.

Venäjä siirtyi imperialismin vaiheeseen ilman keskiajan ja maaorjuuden jäänteet hävittävää porvarillista vallankumousta.

Tsaarin Venäjällä yhdistyivät talouden jälkeenjääneisyys, maatalousvaltaisuus ja korkealle kehittynyt kapitalismi.Lenin kirjoitti, että Venäjällä oli "mitä takapajuisin maanhallinta, mitä villein maaseutu - mitä kehittynein teollisuus- ja finanssikapitalismi. Teollisuuden kehittyneisyyden suhteen Venäjä oli ohittanut, jopa USA:n. Venäjällä yli 500 työntekijän teollisuuslaitoksissa työskenteli 54 % kaikista työläisistä. Teollisuuden korkea keskittyminen oli erittäin tärkeä Venäjän teollisuusproletariaatin syntyyn vaikuttanut tekijä. Tämä proletariaatti erosi täysin pien- ja kotiteollisuuden työläisistä yhtenäisyytensä, järjestyneisyytensä, poliittisen kypsyytensä ja vallankumouksellisten taisteluominaisuuksiensa puolesta. Venäjän suurissa teollisuuslaitoksissa muovautui maailman vallankumouksellisin proletariaatti.

Proletariaatin liittolaisena oli monimiljoonainen talonpoikaisto. Feodalismin jäänteet ja tilanherrojen rajaton valta maaseudulla nostivat talonpoikaiston taisteluun tsarismia vastaan ja lähensivät sitä proletariaattiin. Venäjän porvaristo liehitteli tsaarinvallan edessä ja se sai talonpoikaiston yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että ainoa luokka, jonka täydelliseen tukeen voi luottaa on teollisuusproletariaatti. Talonpoikaisto näki proletariaatissa yhteiskunnallisen voiman, joka pystyi johtamaan taistelua tilanherrojen maanomistusta ja sortoa vastaan. Toisaalta proletariaatti ei voinut ilman työtätekevän talonpoikaiston tukea taata sosialistisen vallankumouksen voittoa.

Ainoastaan aikaansaamalla työväenluokan ja talonpoikaiston valankumouksellisen liiton Venäjän proletariaatti pystyi muodostamaan vallankumouksen voitolle tarpeellisen poliittisen voiman.

Työväenluokka sai voimia vallankumoukselliseen taisteluunsa myös Venäjän monimiljoonaisten, lähinnä talonpojista koostuvien sorrettujen kansojen vapaustaistelusta. Lukuisat ei-venäläiset kansat olivat oikeudettomia alistettuina ja loukattuina. Niille tsaarinvalta oli pyöveli ja kiduttaja. Siksi ne nousivat yhä aktiivisemmin taisteluun kansallisen tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi. Sorretut kansat tiedostivat tämän yhä selvemmin ja asettuivat vallankumouksellisen proletariaatin lippujen alle, luottaen, että taistelu voidaan näin viedä voittoon.

Vallankumouksen ulkopuoliset ja sisäiset edellytykset

Lenin arvioi Lokakuun vallankumouksen suhteellisen helppouden johtuneen kolmesta ulkopuolisesta seikasta, jolla proletaarisen vallankumouksen Venäjällä onnistui murtaa imperialismin kahleet ja siten kukistaa porvariston valta.

Ensinnäkin: Lokakuun vallankumous alkoi aikana, jolloin kaksi imperialistista pääryhmää englantilais-ranskalainen ja itävaltalais-saksalainen, kävi keskenään taistelua epätoivon vimmalla. Näillä ryhmillä, ei ollut aikaa, eikä mahdollisuutta kiinnittää paljoa huomiota taisteluun neuvostovihollista, Lokakuun vallankumousta vastaan. Tällä seikalla oli lokakuun vallankumoukselle valtava merkitys, sillä se antoi vallankumoukselle aikaa ja mahdollisuuden käyttää hyväkseen ankaria yhteentörmäyksiä imperialismin sisällä, lujittaakseen ja järjestääkseen voimiaan.

Toiseksi: Suuri merkitys oli sillä, että Lokakuun Vallankumous alkoi imperialistisen sodan kestäessä, jolloin tapahtumain logiikka Venäjällä vei sodan näännyttämät ja rauhaa janoavat työtätekevät joukot proletaariseen vallankumoukseen, ainoana ulospääsynä sodasta. Tällä seikalla oli Lokakuun Vallankumoukselle mitä suurin merkitys, sillä se antoi vallankumouksen käsiin voimakkaan aseen, rauhan, teki sille helpommaksi neuvosto-vallankumouksen yhdistämisen vihatun sodan lopettamiseen ja hankki sille täten joukkomyötätunnon, sekä Lännen työläisten, että Idän sorrettujen kansojen keskuudessa.

Kolmanneksi: Euroopassa oli olemassa voimakas työväenliike ja että pitkäaikaisen imperialistisen sodan luoma vallankumouksellinen kriisi kypsyi Lännessä ja Idässä. Tällä seikalla oli suuri merkitys Venäjän vallankumoukselle, sillä se hankki vallankumoukselle luotettavia liittolaisia Venäjän ulkopuolella sen taistelussa maailman imperialismia vastaan.

Ulkopuolisten seikkojen lisäksi Lokakuun vallankumouksella oli joukko sisäisiä suotuisia edellytyksiä, jotka helpottivat sen voittoa.

Tärkeimmät niistä olivat: - Lokakuun vallankumouksella oli Venäjän työväenluokan valtava, mitä aktiivisin tuki. - sitä ilmeisesti kannatti talonpoikaisköyhälistön ja sotilaiden enemmistö, joka halusi rauhaa ja maata. - vallankumouksen johtavana voimana oli kokenut bolshevikkien puolue, joka ei ollut voimakas ainoastaan kokemuksensa ja vuosien kuluessa kehittyneen kurin puolesta, vaan myöskin laajojen yhteyksiensä vuoksi työtätekeviin joukkoihin. - Lokakuun vallankumousta vastassa olivat sellaiset verrattain helposti voitettavat viholliset kuin enemmän tai vähemmän heikko Venäjän porvaristo, talonpoikais-mellakoiden kokonaan masentama tilanherrain luokka ja sodan kuluessa täysin vararikkoon joutuneet luokkasovinnon puolueet Menshevikkien ja Eserrien puolueet. - Sillä oli halussaan suuren valtion suunnattomat maa-alueet, joilla se voi vapaasti siirrellä voimiaan, perääntyä, kun tilanne niin vaati, levähtää ja kerätä voimiaan. - Lokakuun vallankumous saattoi taistelussaan vastavallankumousta vastaan toivoa saavansa riittävän määrän elintarvikkeita, poltto- ja raaka-aineita omasta maasta.

Näiden ulkoisten ja sisäisten seikkojen yhtyminen vaikutti määräävästi Lokakuun vallankumouksen voiton suhteelliseen helppouteen.

Lokakuun vallankumouksella oli myös heikot puolensa. Heikoiksi puoliksi on laskettava sen yksinäisyys, koska ei ollut olemassa lähellä eikä kauempanakaan yhtäkään sosialistista maata, johon olisi voinut tukeutua. Proletaarinen enemmistö myöskin puuttui maasta. Nämä heikot puolet vain korostavat Lokakuun vallankumouksen sisäisten ja ulkoisten edellytysten valtavaa merkitystä.

Bolshevikit johdonmukaisia politiikassaan

Monista vasemmistolaisiksi itseään kutsuvista puolueista vain bolshevikit Leninin johdolla olivat johdonmukaisia politiikassaan, joka vastasi työläisten, köyhien talonpoikien ja sotilaiden esittämiä vaatimuksia rauhasta, tehtaiden työläisvalvonnasta ja maan jakamisesta talonpojille.

Niinpä neuvostojen toisen maata käsittävän edustajakokouksen eli ensimmäisen neuvostoparlamentin ja neuvostohallituksen eli kansankomissaarien neuvoston, hyväksymä ensimmäinen laki oli asetus rauhasta. Asetus maasta oli toinen laki, joka hyväksyttiin. Nämä lait tulivat mahdollisiksi, koska proletariaatti oli vallannut valtiollisen vallan ja ne saivat laajasti tuekseen työläisten, köyhien talonpoikien ja sotilaiden kannatuksen.

Voidaan sanoa, että Lokakuun vallankumouksella oli myös kaksi erityispiirrettä. Ensinnäkin, proletariaatin diktatuuri, jolla uutta valtaa puolustettiin syntyi valtana, joka muodostui proletariaatin ja talonpoikaiston työtätekevien joukkojen välisen liiton pohjalla, proletariaatin johtaessa näitä joukkoja. Tätä valtaa edustivat neuvostot, joiden tunnuksena ennen Lokakuun vallankumousta olikin, kaikki valta neuvostoille. Toisekseen se seikka, että proletariaatin diktatuurin pystyttäminen oli tulos sosialismin voitosta yhdessä maassa, kapitalistisesti vähän kehittyneessä maassa, ilman, että vallankumous olisi tapahtunut samanaikaisesti useassa maassa. Näissä kahdessa erityispiirteessä kuvastuu selvästi Lokakuun vallankumouksen olemus.

Karl Marx kirjoitti, että työväenluokan valmentaminen vallankumoukseen on proletaarisen puolueen tehtävä. Tällainen puolue Venäjällä oli bolshevikkien puolue, se edusti työväenluokan etujoukkoa. Vain sillä oli Venäjän sekasortoiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen selkeät työväenluokan ja talonpoikien edut huomioon ottavat poliittiset esitykset. Samalla se oli itse järjestäytynyt joukko-osasto, jonka toiminta perustui tieteellisen sosialismin teoriaan, demokraattisen-sentralismin järjestökäytäntöön, jossa vähemmistön on mukauduttava enemmistön päätöksiin ja jossa ei sallita ryhmäkuntalaisuutta, vaan toiminta perustuu yhtenäisyyteen, kurinalaisuuteen, joka on välttämätöntä erilaisten työväenjärjestöjen taistelun yhdistämisessä ja joukkojen johtamisessa.

Lenin kiinnitti suurta huomiota joukkojen vähittäiseen johtamiseen kohti sosialistista vallankumousta ja vallankumoukseen siirtymisen muotojen etsintään. Leniniläisen sosialistisen vallankumouksen teorian mukaan proletariaatin voitto on ennen muuta tulosta jokaisen maan sisäisestä kehityksestä ja luokkaristiriitojen kärjistymisestä äärimmilleen. Lenin oli sitä mieltä, ettei voida edeltäkäsin tietää, mikä tapahtumien yhteensattuma herättää tietyn maan proletaarijoukot ja johtaa ne vallankumouksen partaalle.

Jotta vallankumouksellisen taistelun odottamaton nousu ei yllättäisi kommunisteja, jotta kommunistinen puolue ei kadottaisi kykyään johtaa taistelua olosuhteiden muuttuessa on puolueen valmisteltava itseään ja työväenluokkaa jatkuvasti tuleviin taisteluihin. Siinä erimuotoinen valistustyö on keskeisessä asemassa. On tutkittava huolellisesti sisäistä ja kansainvälistä tilannetta, luokkavoimasuhteita ja kansanjoukkojen mielialoja.

Vallankumouksessa on kysymys porvariston vallan valtaamisesta

Tänä päivänä Vallankumouksellinen kehitys Etelä-Amerikassa kulkee toisenlaisia reittejä kuin Lokakuun sosialistinen vallankumous 1917. Yhtä kaikki, kysymys on joka tapauksessa porvariston vallan valtaamisesta ja kansan työn tulosten ja kansan omaisuuden käyttämisestä kansan hyväksi. Ja tämä voi toteutua vain suuntauduttaessa sosialismiin ja työväenluokan kansainväliseen yhteyteen.

Täällä Suomessa elämme imperialistisen kapitalismin oloissa niin kuin kansat maailmassa yleisesti muuallakin. Olemme kapitalismin, porvariston ja ylikansallisen EU:n vallan alla. Olemme tilanteessa, jossa marxismin perustajat liittivät toisiinsa proletariaatin taistelun sosialismin puolesta ja kansojen taistelun kansallisen riippumattomuuden puolesta. Taistelu kansallisen vapautuksen puolesta edistää sosialismin puolesta käytävän taistelun kehittymistä ja taistelu sosialismin puolesta johtaa väistämättömästi kansallisen sorron poistamiseen.

Lokakuun sosialistisen vallankumouksen voitto Venäjällä 90 vuotta sitten loi ensimmäisen työväenvaltion, joka pystyi osoittamaan ihmiskunnalle suunnan tulevaisuuteen. Tänäänkin suunta sosialismiin on ainoa tie työväenluokalle ja kansoille välttyä kapitalistisista sodista, toisen ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamasta riistosta ja elinympäristömme saastumisesta ja lopullisesta tuhoutumisesta.

Hannu Harju KTP:n puheenjohtaja

Takaisin valikkoon

Takaisin edelliselle sivulle