
|
Työkansan Sanomat
- KTP:n, Suomen ainoan marxilais-leniniläisen kommunistisen puolueen äänenkannattaja.
- Perinteinen luokkakantainen työväenlehti, jossa kuuluuu myös työttömien,
opiskelijoiden, eläkeläisten sekä muiden vähävaraisten ja sorrettujen oma ääni.
- Kertoo työstä ja taistelusta.
- Tarjoaa vaihtoehtoisen sosialistisen maailmankuvan.
- Rakentaa rauhan rintamaa
- Ilmestyy 14 numeroa / vuosi.
- Tilaushinnat: 1 vuosi 30 euroa ja 1/2 vuotta 15 euroa, sekä irtonumero 1,70 euro.
Työkansan Sanomat on Kommunistisen Työväenpuolueen (KTP) äänenkannattaja.
Työkansan Sanomat on valtakunnallinen tilauspohjainen marxilais-leniniläinen
työväenlehtijulkaisu (ISSN 1459-0646). Lehden toimitus on Vantaalla Tikkurilassa, ja
lehden päätoimittaja on Hannu Tuominen.
Työkansan Sanomat on ilmestynyt nykymuodossaan vuodesta 1988 lähtien eli KTP:n
perustamisesta lähtien. Nykyinen lehti jatkaa 1940-1950 -luvuilla ilmestyneen
samannimisen kommunistisen työväenlehden kunniakkaita perinteitä.
Työkansan Sanomat on 12-16 -sivuinen tabloid-kokoinen työväenlehti, joka ilmestyy 14
numeroa/vuosi.
Työkansan Sanomat on siis perinteinen työväenlehti. Lehdessä kuuluu voimakkaana
myös työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten, pienyrittäjien sekä muiden
vähävaraisten ja sorrettujen oma ääni. Työkansan Sanomissa on monipuolisia
ajankohtaisia artikkeleita eri elämänalueilta, haastatteluja, mielipidekirjoituksia,
työväenkulttuuria, yhteiskuntasatiiria ja sopivasti myös teoreettista pohdintaa
yhteiskunnan tilasta. Tarjoamme kriittisiä näkökulmia asioihin ja uutta tietoa. Lukijat
voivat kirjoittaa lehden Työstä ja Taistelusta -palstalle. Työkansan Sanomat tarjoaa
sosialistisen maailmankuvan ja rakentaa demokraattista rauhan rintamaa. Rakennamme
parempaa huomista.
alkuun
Tilaukset ja ilmoitukset
Työkansan Sanomien vuositilausmaksu on
30 euroa, ja puolen vuoden tilaus
15 euroa.
Lehden voi tilata puhelimitse arkisin toimistostamme klo 10-14, puh. 09-8571022 tai
sähköpostitse (E-mail: ktp@ktpkom.fi). Ilmoita tilaajan nimi sekä tarkka postiosoite +
tilausjakson pituus (ilmoita myös laskutusosoite, mikäli se on eri kuin tilaajan).
Teemme lisäksi irtonumeromyyntisopimuksia ja lehtivälityssopimuksia, joita voi
tiedustella em. yhteystiedoin.
Työkansan Sanomissa on järjestösivu, jossa on ajankohtaisia järjestökuulumisia ja
-uutisia. Lehdessä julkaistaan myös demokraattisten joukkotilaisuuksien ja tapahtumien
ilmoituksia.
Ilmoitushintamme ovat edulliset:
KTP:n jäsenjärjestöt 0,5 euro/pmm,
muut 1 euro/pmm ja
värilisä 2,50 euro/pmm.
Ilmoitusasioissa voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse: Ilmoitusten
sisäänjättö on viikkoa ennen lehden ilmestymispäivää.
alkuun
Helsinki: Jukka Vaahtera, puh.040-5617778
Häme: Hämeenlinna: Eino Laakso, puh. 03-6125425
Oulun alue: Matti Hahtonen, puh. 044-2793773 mhahtonen(at)luukku.com
Kainuu: Kajaani, Veikko Ohinmaa, puh. 08-6132078
Keski-Suomi: Mikko Vasara, puh. 050-3540408
Pohjois-Savo: Heikki Heliö, puh. 044 324 0486 heikki-helio(at)live.fi
Lappi: Pirjo Sastamoinen pirjosaastamoinen(at)hotmail.com
Satakunta: Olli Krannila, puh. 02-8646135
Vaasa Juha Päiväniemi, 0400-539827
juha.paivaniemi(at)yahoo.com
Varsinais-Suomi: Salo, Voitto Suominen 0400-272330
Uusimaa: Otto Meriläinen, puh.044-5156661
Pirkanmaa: Jorma Kangasniemi, 044-2904290 jormakan(at)hotmail.com.
alkuun
|
|