Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta. rp. 19.edustajakokous

YMPÄRISTÖOHJELMA (2010)

Sisällysluettelo

1. YMPÄRISTÖ JA YHTEISKUNTA

2. YMPÄRISTÖNSUOJELUN VASTUU

o Vastuu asetettava ympäristön pilaajille
o Kansalaistoiminnan ratkaiseva merkitys

3. YMPÄRISTÖPOLITIIKAN YLEISMAAILMALLISET ONGELMAT JA NIIDEN LUOKKALUONNE

o Kapitalismi syntyi kansojen ja ympäristön riistosta
o Globaalit ympäristöongelmat seurausta kansojen ja ympäristön riistosta
o Väestönkasvu

4. KESKEISET YLEISMAAILMALLISET YMPÄRISTÖONGELMAT

o Kasvihuoneilmiö
o Otsonikato
o Happamoituminen
o Eroosio
o Vesistöjen pilaantuminen

5. ASEVARUSTELUN POISTAMINEN AUTTAA MYÖS YMPÄRISTÖKYSYMYKSISSÄ

6. YMPÄRISTÖN TILA SUOMESSA

o Energia
o Ilmansaasteet
o Liikenne
o Vesistöjen saastuminen
o Maatalous
o Metsät ja suot
o Ympäristönhallinto ja maankäyttö
o Jätteet ja kierrätys
o Suojelualueet

7. EUROOPAN UNIONI HEIKENTÄÄ YMPÄRISTÖNSUOJELUA

o Vaikutukset Suomeen

8. SOSIALISMI ON RATKAISU MYÖS YMPÄRISTÖONGELMIIN

alkuun

1. YMPÄRISTÖ JA YHTEISKUNTA

Ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus on monimutkainen prosessi. Luonnon sisäistä liikettä säätelevät biologian ja ihmisten keskinäistä toimintaa säätelevät yhteiskunnalliset lainalaisuudet. Yhteiskunnan ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde on järkkynyt. Ihmisyhteiskunnan kehitys tapahtuu tänäänkin ilman, että valtaosa ihmisistä ei tiedosta niitä vallitsevia lainalaisuuksia, joiden puitteissa he toimivat. Ihmiskunnan valtaenemmistö elää tänään kapitalistisen markkinatalouden oloissa. Kehityksen kulku määräytyy pääoman sisäisten tarpeiden perusteella, jossa yksityinen pääoma pyrkii aina mahdollisimman suureen kasvuun. Voiton maksimoimiseksi se pyritään saamaan aikaan mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Kapitalistinen kasvu perustuu ympäristön ja ihmisen riistoon, jossa huomioidaan vain lyhytnäköiset taloudelliset markkinatalouden edut.

KTP:n ympäristöpolitiikan perustana ovat näkemykset tieteellisen yhteiskuntakehityksen lainalaisuuksista, jotka ottavat huomioon luonnon ja yhteiskunnan keskinäiset suhteet. Ihmiskunnan olemassaolo rakentuu luonnon ja ympäristön varaan. Yhteiskunnan kehitys on näihin päiviin saakka kuitenkin ohjautunut kapitalistisissa maissa luokkayhteiskunnan valtaeliitin etujen mukaisesti ja rakentunut irralleen luonnon ja ympäristön vaatimuksista. Tästä ovat seurauksena monet maailmanlaajuiset ympäristöongelmat, jotka nyt ovat nähtävissä.

Työväenluokan edun mukaista on riiston lopettaminen ja yhteiskuntakehityksen rakentaminen kokonaissuunnittelun pohjalta. Tämän varaan voidaan perustaa kestävä suhde yhteiskunnan ja ympäristön välille.

Ihmiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus ovat tiukasti sidoksissa luonnon tasapainon säilymiseen maapallolla. Huolenpito luonnosta ja sen monimuotoisuuden säilyttämisestä on myös huolenpitoa nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnista. Vastuumme ympäristöstä ei perustu pelkästään välttämättömyyteen säilyttää luonto yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi, vaan sillä on myös kauaskantoisempi merkitys. Kysymys on elollisen elämän säilyttämisestä maapallolla.

alkuun

2. YMPÄRISTÖNSUOJELUN VASTUU

Vastuu asetettava ympäristön pilaajille

Jatkuva teollistuminen, kaupungistuminen, nopeasti lisääntyvä liikenne ja tehomaatalous lisäävät maailmanlaajuisesti saastumista. Teollisuus, maatalous ja yhdyskunnat ovat saaneet 200 vuotta saastuttaa ympäristöä ennen kuin asiaan alettiin työväenliikkeen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen vaatimuksesta puuttua. Välinpitämättömyydestä seuranneet ympäristövauriot ovat pysyviä tai niiden vaikutus tulee kestämään vuosisatoja. Siitä on seurannut peruuttamattomia haittoja ihmisille, eläimille ja kasveille. Vastuu ympäristön pilaamisesta on niillä, jotka tuottavat ympäristöön jätteitä; teollisuudella, yhdyskunnilla, maataloudella ja yksityisellä ihmisellä. Tarvitaan sellaiset lait, jotka estävät ympäristön jäte- ja saastekuorman lisääntymisen ja kääntävät sen selkeään laskuun.

Ympäristöongelmien ratkaiseminen edellyttää kamppailua syvällisen yhteiskunnallisen muutoksen puolesta. Keskeisessä roolissa tässä kamppailussa ovat edistykselliset puolueet ja kansalaisjärjestöt, joiden painostuksesta viranomaiset ja yhteiskunnan valtapiirit on pakotettu ympäristöä säästäviin uudistuksiin. Joukkoliikkeiden vaatimuksesta ympäristökysymyksiä käsitelläänkin kansainvälisillä foorumeilla ja päästöjen vähentämiseen liittyviä päätöksiä on saatu aikaan.

Yksi ilmaston lämpenemistä käsittelevä kansainvälinen ilmastosopimus on ns. Kioton sopimus, jossa tavoitteena on vähentää päästöjä maailmanlaajuisesti siten, että vuosien 2008-2012 välillä ne ovat keskimäärin 5,2 % vuoden 1990 tasoa alemmat. 183 sopimuksen allekirjoittajamaata (kesäkuu 2009) on ratifioinut pöytäkirjan, neljä maata on ratifioimatta, mm. USA. Kiina ei ole allekirjoittanut sopimusta. Sopimus pitää sisällään ns. päästökaupan. Siinä maat, joissa nykyinen tai tuleva toiminta tuottaa sovittuja päästömääriä enemmän, voivat ostaa lisäpäästöoikeuksia toisilta mailta avoimesta "päästöpörssistä". Tämä ei ole ilmansuojelua. Maailman teollisuuspiirit vastustavat sellaisten normien säätämistä, jotka johtaisivat todellisiin tuloksiin. Yksityiseen voitontavoitteluun perustuvassa yhteiskunnassa ihmisellä ei ole todellista mahdollisuutta vähentää ympäristön kuormitusta ja huomioida luontoa säästävää toimintaa. Vain sosialismissa voidaan ympäristöasioitakin tarkastella kokonaisvaltaisesti, yhteiskunnan ja luonnon vaatimukset huomioiden.

Edistyksellisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen tehtävänä on valvoa, että Suomi osaltaan täyttää kansainväliset sopimukset. Teollisuuspiirien vaatimuksesta kansainväliset sopimukset päästöjen vähentämiseksi ovat kuitenkin täysin alimitoitettuja. Siksi Suomen tulee rajoittaa ympäristön saastuttamista enemmän kuin kansainväliset sopimukset edellyttävät.

alkuun

3. YMPÄRISTÖPOLITIIKAN YLEISMAAILMALLISET ONGELMAT JA NIIDEN LUOKKALUONNE

Elämme taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten kriisien kärjistymisen aikaa. Nämä ongelmat koskevat koko ihmiskuntaa. Jälleen on menossa yksi kapitalismin keinottelutaloudesta johtuva kriisi ja talouslama, joka horjuttaa kaikkia teollisuusmaita ja kurjistaa entisestään kehitysmaiden kansojen elämää.

Kapitalismin aiheuttamien ympäristöongelmien kärjistyminen ja valtava laajuus johtuvat kapitalismiin sisältyvästä keinottelusta, sen tuotannon suunnittelemattomuudesta ja raaka-ainevarojen yleismaailmallisesta riistosta, jonka perusta on maksimaalisen voiton saavuttaminen.

Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat ovat seurausta kansojen ja ympäristön riistosta

Rikkaus maailmassa kasaantuu lisääntyvästi kehittyneisiin kapitalistimaihin. Pääasiassa eurooppalaiset kapitalistiset maat ja USA kolonialistisella toiminnallaan ovat riistäneet kehitysmaiden raaka-aineita ja työvoimaa vuosisatojen ajan. Siirtomaapolitiikka on kehitysmaiden itsenäistyttyä muuttunut uudelleen kolonialistiseksi riistoksi. Monet kehitysmaat ovat velkaantuneet suoritettuaan kansainvälisten lainanantajien ehtojen mukaisia ratkaisuja yhteiskuntarakenteiden kehittämisessä. Kehitysmaiden luotonsaannin ehtona on myös ollut kaupan esteiden poistaminen, sallimalla rajoittamaton tuonti. Velan takaisin maksamiseksi ne ovat joutuneet tuottamaan tuotteita maasta vientiin, joka on perustunut kehittyneiden kapitalistimaiden tarpeisiin. Se on johtanut tilanteeseen, jossa on myös ohitettu kansalliset tarpeet elintarviketuotannossa.

Maailmanmarkkinoilla tapahtunut hintojen lasku kilpailusta johtuen tai esim. voimakkaasti tuetun eurooppalaisten maataloustuotteiden vaikutuksesta on hyödyttänyt rikkaita maita, mutta köyhdyttää kehitysmaita.

Kapitalismi tuhoaa myös meriä ja kalakantaa. YK on varoittanut, että 40 vuoden kuluessa merien kalakanta on tuhoutunut, 30 % kalakannasta on jo romahtanut. Tämä johtuu suurista kaupallisista kalastuslaivastoista, jotka ryöstökalastavat meriä. Huomattava osa pyydetystä kalasta käytetään tuotantoeläinten ja kasvatuskalojen rehuksi, jotka myös aiheuttavat ympäristöllisiä ongelmia. Vuonna 2006 kalaa pyydettiin 51,7 miljoonaa tonnia ja kalarehun valmistukseen pyydettiin noin 20 miljoonaa tonnia. Näiden lisäksi 20 miljoona tonnia vähempiarvoisia kaloja heitetään jo pyydysten nostovaiheessa takaisin kuolleina mereen. Ryöstökalastuksen seurauksena paikalliset kalastajat ovat työttöminä, kun lähivesien kalat loppuvat. Erityisesti tuomittavaa ryöstökalastus on kehitysmaiden suhteen, kun niiden vesiltä ryöstökalastettua kalaa ei käytetä kehitysmaiden elintarvikehuoltoon, vaan vauraimpien länsimaiden kulutukseen. Merien ryöstökalastus on kiellettävä ja YK:n on valvottava kalastusrajoitusten noudattamista.

Lihakarjan kasvatus ja lihan tuonti kehittyneisiin maihin on johtanut sademetsien ja muiden metsävarojen enenevään hakkuuseen ja kaskeamiseen. Puuntuotanto yhtä lajiketta käyttäen esimerkiksi bioenergian (palmuöjy) ja selluloosan tuotantoon on johtanut ympäri maailman suuriin metsävarojen hakkuisiin. Tämä kaikki johtaa metsien tuhoutumiseen ja nopeutuvaan eroosioon ja aavikoitumiseen. Elintarvikkeiden käyttäminen energiatuotantoon (mm. viljat, palmuöljy) on lopetettava. Kasvihuonepäästöistä jopa neljännes johtuu trooppisten metsien katoamisesta.

Puute puhtaasta juomavedestä on noussut merkittäväksi maailmanlaajuiseksi ongelmaksi. Tämä johtuu vesistöjen likaamisesta, vesivarojen huomattavasta ohjaamisesta viljelyksille ja muuttuneista ilmasto-olosuhteista, jotka ovat aiheuttaneet kuivuutta laajoilla alueilla eri puolilla maailmaa.

Vauraat kehittyneet kapitalistiset maat ovat itse olleet aiheuttamassa ja siten vastuussa kehitysmaiden- ja koko maailman kärjistyvästä ympäristökriisistä.

Kapitalismin epätasainen kehitys tapahtuu maailmanlaajuisessa mittakaavassa toisaalta yhteiskuntien välisen eron kasvamisena (rikas pohjoinen - köyhä etelä), toisaalta yhteiskuntien sisäisten erojen kasvamisena. Se näkyy syntyneissä ympäristökriiseissä kansallisesti, mutta myös vaikutukseltaan maailmanlaajuisena, josta ilmaston lämpeneminen on yhtenä osoituksena.Väestönkasvu

Ihmiskunnan merkittävämpiä ongelmia on hallitsematon väestönkasvu, jonka kasvunopeus lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Maapallolla ei ole koskaan ollut niin paljon ihmisiä kuin nyt on. Vuonna 1802 maapallolla oli yksi miljardi ihmistä, kaksi miljardia v. 1927, kolme miljardia v. 1961, neljä miljardia v. 1974, 5 miljardia 1987 ja kuusi miljardia 1999. Tällä hetkellä määrä on 6,7 miljardia. Kiihtyvä väestönkasvu yhdessä kapitalistisen talouden suunnittelemattomuuden kanssa aiheuttaa ongelmia ravinnon riittämiseen kaikille. Erityisesti kehitysmaissa se on johtanut aliravitsemukseen. Toisaalta korkean elintason maissa ei ole koskaan kulutettu niin paljon kuin nyt kulutetaan.

Vuonna 2007 maailman alle 5-vuotiaista lapsista oli 25 % alipainoisia, lähes kaikki kehitysmaissa. Myös ns. teollistuneissa maissa aliravitsemus lisääntyy nopealla vauhdilla. Maapallolla tuotetaan lähes kilo viljaa jokaista ihmistä kohti päivässä. Ravinto ei vain jakaannu tasaisesti. Viljelymaan omistussuhteet ovat este kehitysmaiden asukkaiden ravinnontuotannolle, sillä huomattava osa viljelysmaata voi olla teollistuneiden maiden markkinoille viljelyskasveja tuottavien suurtilallisten hallussa. Näin ollen väestöräjähdyksessä on kyse ainoastaan ns. suhteellisesta liikaväestöstä, jolle kapitalistinen maailmanjärjestys ei kykene turvaamaan ihmisarvoista elämää.

Väestönkasvun taustalla piilee länsimainen kolonialismi. Laajentaessaan imperiumejaan länsivallat jakoivat kolmannen maailman keskenään alueiksi, joita kukin sen jälkeen ryöstöhyödynsi. Siirtomaat muutettiin haluttujen raaka-aineiden tuotantoalueiksi, tämä muutti ratkaisevasti alueella aiemmin vallinneet yhteisörakenteet. Siirtomaiden luonnonvarojen käyttö suistettiin väärille urille ja ne hyödyttivät vain teollistuneiden maiden nousevan kapitalismin kehitystä. Kukin siirtomaa pakotettiin tuottamaan muutamaa raaka-ainetta parhaimmilla viljelymaillaan. Paikallinen väestö joutui luopumaan perinteisestä viljelyksestään ja elinkeinoistaan. Seurauksena oli yhden viljelylajin kulttuuri, joka kulutti maan ja sen ravinteet nopeasti loppuun. Samaan aikaan siirtomaiden isäntävaltiot pyrkivät kasvattamaan siirtomaiden väkilukua edullisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Työläisten nimelliset palkat poljettiin yhä alemmaksi. Seurauksena oli väestön keskittyminen suuriin keskuksiin. Työttömät maatyöläiset siirtyivät kaupunkien laitamille perustettuihin slummeihin.

Siirtomaiden nimellinen itsenäistyminen ei korjannut tilannetta. Maissa, joissa nähdään nälkää, maa on suurtilallisten hallussa. Suurmaanomistajat jatkavat samaa politiikkaa kuin kolonialistitkin. Maasta saatava hyöty mitataan täysimääräisenä ulos. Tilanne on viime vuosina pahentunut. Marginaalisetkin maa-alueet, joilla ennen kasvatettiin ravintokasveja paikalliselle väestölle, on otettu suurtilallisten käyttöön. Rahatalouden asema on ennestään korostunut. Köyhät joutuvat ostamaan perushyödykkeensä kaupoista, ja heillä ei useinkaan ole siihen varaa. Rikkaita hyödyttävät investoinnit ja jättimäinen valtion velka ovat syösseet entisten siirtomaiden työväestön yhä kurjempaan tilanteeseen.

Viime vuosien väestönkasvusta 95 prosenttia tapahtuu kehitysmaissa. Kapitalistisen keinottelun aiheuttama talouskriisi heikentää kehitysmaiden mahdollisuuksia parantaa olojaan esimerkiksi YK:n tavoitteiden mukaisesti. Niihin kuuluu pahimman nälän ja köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Lisäksi tavoitteiden mukaan pitäisi tarjota peruskoulutus kaikille, supistaa lapsi- ja äitikuolleisuutta roimasti, parantaa sukupuolten tasa-arvoa, saada kuriin aids, malaria ja muut tartuntataudit ja kääntää kehitys ympäristöä säästäväksi. Väestönkasvu lisää terveys- ja koulutuspalvelujen tarvetta, joten etenkin vähiten kehittyneillä mailla on suuria vaikeuksia saavuttaa YK:n asettamia vuosituhannen kehitystavoitteita.

Kapitalistiset teollistuneet maat saastuttavat tavalla, jota luonto ei kestä. Luonnon kuormittamista onkin vähennettävä radikaalisti. Luonto ei myöskään kestä kolmannen maailman valtioiden nopeata, hallitsematonta väestönkasvua. Se aiheuttaisi ylipääsemättömiä ilmasto- ja vesistöpäästöjä ja jäteongelmia. Hallitsemattomassa väestönkasvussa on maailman mittakaavassa kyseessä niin laaja ongelmakokonaisuus, ettei sitä kyetä ratkaisemaan muulla tavoin kuin perusteellisella yhteiskuntarakenteiden muutoksella, joka antaa kehitysmaille mahdollisuuden olla tasavertaisesti mukana tulevaisuutensa suunnan määrittelyssä myös väestönkasvu- ja ympäristökysymyksissä.

KTP vaatii:

o Kehitysmaiden ympäristönormit on saatettava luon-
   non sietokyvyn tasolle.
o Jätteiden vienti kehitysmaihin on lopetettava välit-
   tömästi.
o Kehittyneiden maiden kehitysmäärärahat on nostet-
   tava 2 %:iin kansantulosta.
o Kehitysmaiden on itse saatava määritellä kehityskoh-
   teensa. Kehityskohteet valittava niin, että hankkeet-
   säästävät ja entisöivät maiden ympäristöä ja vahvis-
   tavat kehitysmaiden taloudellista itsenäisyyttä.

alkuun

4. KESKEISET YLEISMAAILMALLISET YMPÄRISTÖONGELMAT

Päästöt ympäristöön ovat yleismaailmallisia ongelmia. llmansaasteet kulkeutuvat ilmakehän kautta pitkiä matkoja aiheuttaen vahinkoa usein myös eri paikassa, missä ne ovat syntyneet. Tällaisten päästöjen ja todellisten luonnon ja ympäristön pilaajien kuriin saattaminen vaatii yleismaailmallisia toimia. Ilman saastuminen on maailmanlaajuinen ympäristöongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä. Ympäristönormeja on tiukennettava ja niille on saatava kansainvälinen, luotettava valvonta sekä mahdollisuus niiden rankaisemiseen, jotka eivät normeja noudata. YK:n johdolla on tehty useita ympäristön tilan parantamiseen liittyviä sopimuksia mm. kestävästä kehityksestä; Kioton sopimus ilmastopolitiikasta, sopimus luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä ja sopimuksia Itämeren ja muiden alueiden suojelusta. YK:n ympäristökokousten asettamat tavoitteet eivät riitä, ne on nähtävä vasta alkuna todellisille päästöjen rajoittamisille. Ne vastaavat 80-90 lukujen teollisuuspäästöjä, joten on vielä pitkä matka todelliseen päästöjen alentamiseen.

Kasvihuoneilmiö

Kasvihuoneilmiön voimistumisen vaikutuksesta maapallon keskilämpötila nousee, mikä johtaa maapallon kasvillisuusvyöhykkeiden muuttumiseen. Ilmiö syntyy ns. kasvihuonekaasujen, hiilidioksidin, typen, metaanin, otsonin ja freonien lisääntymisestä ilmakehässä. Hiilidioksidia tuotetaan vuosittain lähes 30 miljardia tonnia. Se onkin ihmiskunnan eniten tuottama jäte. Huomattavin osa kasvihuonekaasuista syntyy teollisuuden prosesseissa ja energiatuotannossa eloperäisten aineiden poltosta. Kasvihuoneilmiötä ehkäisee mm. metsitys, joka sitoo ilmakehästä hiilidioksidia. YK:n puitteissa on tehty päätöksiä alentaa kasvihuonekaasujen päästöjä.

Tulevaisuuden epävarmuus on siinä, ettei tarkasti tiedetä, miten ja minne kasvihuoneilmiö vaikuttaa. Se vaikuttanee kuitenkin erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon teollisuusmaihin, sillä ilmaston muutokset saattavat muuttaa maatalouden ja metsätalouden harjoittamisen mahdollisuuksia. Mikäli kehitys johtaa pohjoisella pallonpuoliskolla ilmaston muutoksiin ja lämpenemiseen, eivät metsät ehdi sopeutua siihen ja maataloudenkin mahdolliset sadonlisäykset uusine viljelykasveineen hupenevat lisääntyviin tauteihin ja tuholaisiin, jotka lämpenevän ilmaston myötä leviäisivät nykyistä paremmin ja pohjoisemmaksi.

Lämpenemisestä johtuen napajäätiköt sulavat ja merien pinta nousee, jolloin alavilla alueilla sijaitsevat kaupungit ja maanviljelysalueet joutuvat veden alle. Syntyviä ongelmia on mahdotonta ratkaista.

Nykyiset ilmastolliset muutokset eri puolilla maailmaa ovat seurausta kasvihuoneilmiön aiheuttamista ensimmäisistä näkyvistä muutoksista. Maailman kasvihuonekaasupäästöistä jopa puolet johtuu trooppisten sademetsien hävittämisestä, siihen on saatava loppu.

Otsonikato

Ilmakehän otsoni on kaksitahoinen ongelma. Alailmakehän otsonipitoisuus lisääntyy jatkuvasti ilmansaasteiden vaikutuksesta. Tämä lisää kasvihuoneilmiötä. Ylemmissä ilmakehän kerroksissa otsoni sen sijaan on välttämätöntä. Se suojaa maapallon pintaa kosmiselta säteilyltä. Otsonikadolla tarkoitetaan ylemmän ilmakehän otsonin tuhoutumista. Tämä aiheutuu pääasiallisesti ns. freonikaasujen eli CFC-yhdisteiden pääsystä ilmakehään. CFC-molekyylit ovat jopa kymmenentuhatta kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuoneilmiön kiihdyttäjä.

Otsonikadon seurauksena maapallolle pääsee liikaa ultraviolettisäteilyä (UV), joka tuhoaa eliöitä, aiheuttaa elävissä olennoissa haitallisia perimän muutoksia ja ihosyöpää. Otsonikadon vaikutukset koetaan tällä hetkellä pahimpina maapallon napa-alueisiin rajoittuvilla asutusalueilla. Monissa maissa on otettu käyttöön UV-tiedotukset, joissa varoitetaan voimakkaasta säteilystä.

Kansainvälisillä sopimuksilla on CFC-aineiden käyttöä rajoitettu ja niiden käytöstä luovutaan vähitellen. Kylmäkoneista, eristeistä ja muissa vastaavista kohteista on järjestettävä CFC-aineiden talteenotto. Kansainvälisellä rahoituksella on myönnettävä lainoja ja annettava muuta apua kehitysmaille sellaisiin kohteisiin, jotka auttavat niitä siirtymään pois CFC-aineiden käytöstä ja rakentamaan korvaavaa tuotantoa.

Happamoituminen

Vesistöjen ja maaperän happamoituminen aiheutuu rikki- ja typpioksidien päästöistä, joita syntyy kivihiilen, öljyn ja muiden eloperäisten aineiden poltosta. Rikin ja typen oksidit muuttuvat ilmakehässä vastaaviksi hapoiksi happamoittaen vesiä ja maaperää. Happamat saastelaskeumat aiheuttavat metsien kuolemia ja eliöstön tuhoutumista vesistöistä. Pohjoismaissa on järviä, joiden alkuperäinen eliöstö on saasteiden vuoksi tuhoutunut. Kuolassa ja Keski-Euroopassa on laajoilla alueilla nähtävissä happamoitumisen aiheuttamia metsätuhoja. Huomattavimmat rikki- ja typpipäästöjen aiheuttajat ovat tieliikenne, energian tuotanto fossiilisten polttoaineiden avulla sekä metallien valmistus.

KTP vaatii:

o CFC-aineiden valmistuksesta ja käytöstä on
   luovuttava.

o Kehitysmaita on kannustettava luopumaan CFC-yhdis-
   teiden käytöstä ja siirtymään korvaaviin aineisiin
   myöntämällä niille kansainvälisiä avustuksia ja
   lainoja.

o Metsien hävittäminen lopetetaan ja aavikoituminen
   pysäytetään. Aloitetaan tuhottujen metsäalueiden
   uudelleen metsitys. Läntisten teollisuusmaiden on
   osallistuttava metsityksen rahoitukseen kehitys-
   maissa.

o Fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään ja
   maakaasun osuutta lisätään.

o On lisättävä uusien saasteettomampien, uusiutuvien
   energiatuotantomuotojen tutkimusta ja kehittämistä.

o Ilman suojelemiseksi on sovittava tiukemmat pääs-
   törajat haitallisille aineille. Ilman saastuttaminen
   lopetetaan, jolloin alailmakehän otsoni ei enää
   lisäänny.

Eroosio

Kapitalistinen ryöstötalous. mm. puunjalostusteollisuus siirtää tuotantoa voimallisesti mm. Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, lähelle puuraaka-ainetta, jota se käyttää hyväksi ja tuhoaa luonnon monimuotoisuuden. Tämä tapahtuu useimmiten vastoin alueen väestön ja alkuperäiskansojen mielipidettä.

Kaikkialla maapallolla metsien avohakkuut ja maan tehoviljely köyhdyttävät maaperää. Tuuli ja vesi kuluttavat multakerrosta, mikä johtaa viljelymaan pienenemiseen ja erämaiden levittäytymiseen yhä laajemmalle.

Vesistöjen pilaantuminen

Maailman vesivarat voidaan jakaa meriin ja muihin varantoihin. Muihin varastoihin luettavat maapallon makeanveden varannot ovat hyvin rajalliset ja vaikeasti hyödynnettävissä. Kaksi kolmannesta makeanveden varannoista sijaitsee napa-alueiden jäässä sekä muissa jäätiköissä, yksi kolmannes on pintavesissä sekä maaperässä. Makeaa vettä maapallolla on n. 2,8 % kaikesta vedestä.Makean veden varastot jakautuvat hyvin epätasaisesti. Makea vesi on maantieteellisesti ja ajallisesti (sadekaudet) epätasaisesti jakautunutta ja yhä useammat kärsivät sen puutteesta. Erityisesti Afrikassa ja Lähi-Idässä on paikoin huutava pula puhtaasta vedestä.

Maapallon suolaisia ja makeita pintavesiä sekä pohjavettä uhkaavat saastuminen ja rehevöityminen. Vesistöjen rehevöityminen aiheutuu ravinteiden, kuten typen ja fosforin päästöistä vesistöihin. Niiden leväkasvustot lisääntyvät ravinnepäästöjen seurauksena. Ravinnekuormitus siirtyy sisäjärvistä jokien kautta meriin. Leväkasvusto pilaa veden, mikä näkyy mm. itämeren alueella veden ympärivuotisena samenemisena. Kuollut leväkasvusto painuu merien syvänteisiin aiheuttaen siellä happikatoa ja tuhansien neliökilometrien alueilla pohjaeliöstön täydellistä kuolemista. Vesistöjen rehevöityminen aiheutuu suurelta osin ns. hajakuormituksesta eli maatalouden ja asutuskeskusten päästöistä. Myös turhan kertakäyttökulutuksen jälki näkyy vesistöissä: Valtavat muovijätteiden muodostamat jätelautat valtamerissä ovat osoituksena siitä, että kapitalistinen tuotanto ei ota vastuuta tuotannon aiheuttamasta ympäristökuormituksesta.

Merien suojelua ohjaavat mm. Pariisin sopimus (1988), jossa allekirjoittajamaat sitoutuvat vähentämään mereen pääsevien ravinteiden ja myrkkyjen määrää, sekä Oslon sopimus (1974), joka kieltää mm. jätteiden polton merellä. Itämeren suojelusopimus vuodelta 1974 on maailman vanhin alueellinen mertensuojelusopimus. Sen nojalla tehdyt päätökset ovat kuitenkin suosituksia eivätkä laillisesti sitovia.

KTP vaatii:

o Jätteiden upottaminen ja laskeminen meriin sekä
   niiden poltto merellä on lopetettava välittömästi.

o Itämeren alueen asutuskeskusten jätevedenpuhdis-
   tusjärjestelmien rakentamista on tuettava lainoin ja
   avustuksin.

o Itämereen jätevetensä laskevilta yhdyskunnilta on
   vaadittava jätevesistä myös typen poistamista.

o Itämeren valuma-alueen valtioiden on aloitettava
   laaja yhteistyö maa- ja metsätalouden päästöjen
   vähentämiseksi. Soiden ojittaminen on lopetettava.

o Luomuviljelyn lisääminen vähentää omalta osaltaan
   vesistöihin kulkeutuvia typpi- ja fosforipäästöjä

o On luotava maailmanlaajuinen muovien keräys- ja
   kierrätysjärjestelmä, jonka toiminnasta ja rahoituk-
   sesta ovat vastuussa muovien valmistajat.

alkuun

5. ASEVARUSTELUN LOPETTAMINEN AUTTAA MYÖS YMPÄRISTÖNSUOJELUSSA

Yksi ympäristönsuojelun keskeisistä tehtävistä tulee olla rauhan turvaaminen. Asevarustelu ja suursodan mahdollisuus ovat edelleen suurin uhka ympäristölle, jonka yksittäiset kapitalistiset maat ja niiden keskinäinen sotilaallinen liittoutuminen muodostaa. Asevarustelu merkitsee rajallisten raaka-aineiden ja energian tuhlaamista sekä laajamittaista saastuttamista. Suuntaamalla asevarusteluun käytetyt taloudelliset ja henkiset voimavarat nälänhädän ja köyhyyden poistamiseen maailmasta, loisi se inhimillisen kehityksen suunnan ratkaista muitakin yleismaailmallisia ongelmia ja uhkia.

Kapitalismi ja sota kuuluvat yhteen. Sotien todelliset syyt liittyvät kapitalismissa vaikuttavien pääomapiirien tavoitteisiin hallita ja omistaa tuotantovälineet, raaka-ainelähteet ja markkina-alueet maailmassa. Nämä sodan todelliset syyt verhotaan kansalliseen, rodulliseen, kielelliseen, uskonnolliseen yms. kaapuun. Sota aiheuttaa aina suuren määrän inhimillistä kärsimystä, tuhoaa ympäristöä ja aiheuttaa aineellisia, usein korvaamattomia menetyksiä.

On erittäin tarpeellista nähdä myös se, että sodat jakavat työväenluokkaa mitä raaimmalla tavalla. Joutuvathan juuri työläiset sotimaan toisia työläisiä vastaan taistelleessaan pääomapiirien ja porvariston tavoitteiden puolesta. Ratkaisu sodista eroon pääsemiseksi on yhteydessä eri maiden työtätekevien joukkojen ja edistyksellisten kansojen imperialismin vastaiseen taisteluun kapitalismin kumoamiseksi ja sosialismin puolesta.

Kehittyvä ympäristöpolitiikka edellyttää kansallisesti ja maailmanlaajuisesti kansojen ja valtioiden tasaveroisuuteen perustuvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista kanssakäymistä, jossa kunnioitetaan maiden itsemääräämisoikeutta ja valtioiden itsenäisyyttä. Tämä on vahva perusta eri maiden yhteisille päätöksille rajoittaa luonnonvarojen liiallista käyttöä, torjua saastuttaminen ja turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen.

Ympäristön suojelussa voidaan edistyä vain rauhan ja yhteiskunnallisen edistyksen vallitessa. Siellä, missä on tuotantovälineiden yksityisomistus, ei ole saavutettavissa pysyvää rauhaa ja määrätietoista ympäristönsuojelua.

Suuret maailmansodat ovat aina syntyneet kapitalististen monopoliryhmittymien tarpeesta saada maailmantaloudesta suurempi osa itselleen. Rauhan- ja ympäristöpolitiikan tehtävä on korvata suurpääoman taloudellinen ja poliittinen valta työväenluokan vallalla.

KTP vaatii:

o Nato ja kaikki sotilasliitot tulee purkaa.

o Sotilastukikohdat, ohjusasemat ja ammusvarastot
   toisen maan alueella on purettava.

o Avaruuden asevarustelu tulee estää kansainvälisillä
   sopimuksilla.

o Ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet tulee hävittää.

o Aseidenriisunta on otettava lähtökohdaksi kaikessa
   ympäristönsuojelussa.

o Aseidenriisunnasta vapautuvat varat tulee suunnata
   maailmassa nälän poistamiseen, terveydenhuollon
   saatavuuteen, köyhyyden poistamiseen ja ympäris-
   töongelmien ratkaisemiseen.

alkuun

6. YMPÄRISTÖN TILA SUOMESSA

Suomessa ovat arkipäivää samat ongelmat, jotka muuallakin maailmassa rasittavat ympäristöä. Suomen on hoidettava oma ympäristömme kuntoon niin, että se kelpaa esimerkiksi muulle maailmalle. Suomen tulee omalta osaltaan täyttää ja ylittää kansainväliset suositukset päästöjen vähentämiseksi sekä olla kansainvälisesti aloitteellinen ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Energia

Ympäristökatastrofin hillitsemiseksi Suomen on välittömästi pysäytettävä energian kulutuksen kasvu ja aloitettava toimenpiteet energian säästämiseksi. Tavoitteena on oltava nykyisen energiankulutuksen merkittävä vähentäminen. Tähän päästään tehostamalla energian käyttöä, soveltamalla teollisuusprosesseissa uutta tekniikkaa, vähentämällä yksityisautoilua ja kotitalouksien kulutusta.

Suomen hallituksen Ilmasto- ja energiapoliittisessa tulevaisuusselonteossa (syksy 2009) todetaan Suomen vähentävän päästöjään vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990-luvun tasosta. Suomi linjaa näin pitkän aikavälin ilmastotavoitteitaan. Tavoitteen toteutuminen edellyttää lähes päästötöntä energiataloutta ja tieliikennettä. Esimerkiksi polttomoottorilla kulkevista autoista pitää siirtyä sähköautoihin. Selontekoa arvostellaan sen takia, että siinä ei ole riittävän haastavia välietappeja ja 50 vuoden raja on niin kaukana, että nykyiset poliitikot eivät ole enää kantamassa vastuuta sen toteutumisesta.Kapitalistisessa yhteiskunnassa energia on kauppatavaraa, jonka myynnin ja tuotannon rajoittaminen ei sovi sen yksityisen omistajan tavoitteisiin. Suuret sähköenergian tuottajat ja välittäjät keräävät valtavia voittoja sähköllä. Eurooppaan onkin niiden toimesta kehitetty sähköpörssi-järjestelmä, joka hinnoittelee sähkön. Siinä hinta muodostuu sähkön kalleimman tuotantomuodon mukaan ja tuotantojärjestelyillä keinottelevat voivat varmistaa sähkön markkinahinnaksi maksimihinnan. Keinotteluun voidaan käyttää mm. kivihiiltä, joka on kallis energian tuotantomuoto, ja se nostaa sähköyhtiöiden voittoja kaikissa energiamuodoissa.

Tällaisesta energialla keinottelusta on päästävä eroon. Tämä on mahdollista vain silloin, kun kaikki energian tuotanto on kansallistettu ts. siirretty yhteiskunnan haltuun. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on suunnitella energian tuotantoa, käyttöä ja ympäristövaikutuksia pitkällä tähtäimellä.

Energian tuotanto on ympäristönsuojelun kannalta merkittävin ja vaikein ongelma. Sen tuotannossa syntyvät päästöt ovat syyllisiä kaikkiin keskeisiin ympäristö-ongelmiin: kasvihuoneilmiön aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen, happamoitumiseen ja vesistöjen rehevöitymiseen.

Valtaosa energiasta tuotetaan öljyllä (25 % energian kokonaistuotannosta v. 2006), puupolttoaineilla (21 %), ydinvoimalla (16 %), hiilellä (14 %), maakaasulla (11 %), turpeella (6 %), vesi- ja tuulivoimalla (3 %), tuontisähköllä (3 %) ja muilla tuotantomuodoilla (2 %). Erityisesti polttoaineiden palamiskaasut kuormittavat ilmakehää ja luontoa.

Poltossa syntyvillä päästöillä on suuri merkitys ilman saastuttajana. Kehittyneillä rikinpoistolaitteilla voidaan päästä esimerkiksi hiilivoimaloissa lähes täydelliseen rikin poistoon. Uusien menetelmien avulla pystytään rikki käyttämään taloudellisesti tuottamalla samanaikaisesti uusia raaka-aineita kuten rikkiä, rikkihappoa, kipsiä ja lannoitteita.

Teollisuuden ehdoilla toteutettavasta energiapolitiikasta on suuntauduttava ympäristöystävällisempään energiatuotantoon. Maakaasun osuutta on lisättävä ja luotava valtakunnallinen kaasuverkosto. Se mahdollistaisi jokaiseen suurempaan keskukseen oman energialaitoksen, jolla tuotettaisiin lämpö- ja sähköenergiaa. Näillä toimenpiteillä turvattaisiin riittävä energiansaanti, eikä ydinpolttoaineella toimivaa suurvoimalaa vastaisuudessakaan tarvita.

Erityisesti tulee panostaa tutkimukseen uusien energiavaihtoehtojen kehittämiseksi, joissa uusiutuvat energiamuodot ovat etusijalla. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on vähitellen luovuttava. Suomessa on järkiperäistä kehittää aurinko-, tuuli- ja biokaasuenergian käyttöönottoa. Suomen energiantuotannosta voidaan lähitulevaisuudessa 10 % hoitaa aurinko- ja tuulienergian avulla. Puun, energiapajun, hakkeen ja orgaanisen jätteen käyttöä voimataloudessa tulee kehittää. Se on ympäristön kannalta hyväksyttävää, kunhan vain turvataan puunkulutusta vastaava uuden metsän kasvu ja samalla kehitetään poltosta tulevien savukaasujen puhdistuslaitteistoja. Kaikki nämä uusiutuvat energiamuodot kuormittavat vähemmän ympäristöä ja ovat kotimaisia. Turpeen poltto on ympäristölle ongelmallista mm. rikkipitoisuutensa takia sekä soiden suojelun kannalta ja sen käyttöä tulee vähentää. Uusia vesivoiman käyttöä energiatuotannossa palvelevia altaita ei tule rakentaa. Voimalaitosten rakentamisesta vielä kahlitsemattomiin jokiin on luovuttava.

Uusia energiamuotoja kehitettäessä välivaiheena on tarpeen käyttää myös olemassa olevaa ydinvoimaa. Uusia ydinvoimaloita ei tule rakentaa. Olkiluoto 4:lle ja Fennovoimalle esitetyt ydinvoimaloiden rakennusluvat tulee peruuttaa. Ydinvoiman tulee olla yhteiskunnan omistuksessa ja hallinnassa. Nykyisistä ydinvoimaloista kertyvät jätteet tulee varastoida siellä, missä ne tuotetaan, olosuhteissa, joissa niiden jatkuva valvonta on turvattu. On luotava aikataulu, jolla vähitellen luovutaan ydinvoiman käytöstä energian tuotannossa.

Ilmansaasteet

Ilmansaasteista merkittävimmät ovat erilaiset typen ja rikin oksidit sekä hiilidioksidi. Rikki ja typpi aiheuttavat ennen kaikkea happamoitumista. Typpi voimistaa myös vesistöjen rehevöitymistä ja kasvihuoneilmiötä sekä välillisesti otsonikatoa. Hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, joka voimistaa kasvihuoneilmiötä.

Puolet Suomen typpipäästöistä aiheutuu liikenteestä. Loput syntyvät teollisuudessa, maataloudessa ja erilaisista pienistä päästökohteista. Kansainvälisiä sopimuksia päästöjen vähentämiseksi on tehty, mutta niiden vaikutus ei käytännössä ole ollut kuitenkaan ympäristösuojelun kannalta riittävää.

Valtaosa Suomen rikkilaskeumasta tulee ulkomailta: Keski-Euroopasta, Virosta ja Venäjältä. Siksi on välittömästi aloitettava aktiivinen kansainvälinen yhteistyö myös lähialueiden rikkipäästöjen eliminoimiseksi. Tähän tulee saada kansainvälistä rahoitusta ja muuta apua.

Ilman saasteista hiilidioksidi on keskeinen, koska se on merkittävin kasvihuoneilmiön aiheuttaja. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi paras keino on energian säästäminen, fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ja siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin. Hiilidioksidipäästöjen eliminoimiseksi tulee Suomen huolehtia metsiensä uudistamisesta. Ilmastollisista syistä ja metsien monikäyttöisyyden lisäämiseksi aukkohakkuut on kiellettävä. Suomen tulee olla aloitteellinen kansainvälisten metsitysohjelmien aikaansaamisessa.

Liikenne

Jatkuvasti kasvava liikenne maalla, merellä ja ilmassa vaikuttaa ympäristöön monin tavoin. Se on tutkitusti yksi suurimmista ilmansaastuttajista, energiankuluttajista, maankäyttäjistä, kuolemien ja tapaturmien aiheuttajista ja jätteiden tuottajista.Suomalaisten kuluttamasta energiasta kuluu liikenteessä 20 % ja se on ollut hienoisessa nousussa viime vuosina. Öljyllä tuotetusta energiasta liikenteen osuus on 40 %. Yksityisauto on Suomen suurin yksittäinen ympäristöuhka, jos uhkaa mitataan päästöinä. Liikenteen osuus monista päästöistä on edelleen merkittävä - yli puolet hiilimonoksidi- eli häkäpäästöistä ja noin puolet hiilivety- ja typenoksidipäästöistä ovat peräisin liikenteestä. Suurimpana ongelmana ovat kuitenkin hiilidioksidipäästöt, joita ei ole saatu vähenemään, kuten muita pakokaasupäästöjä.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa määrätietoisen ympäristöystävällisen liikennepolitiikan toteuttaminen on vaikeaa. Suurpääoman omistuksessa olevan autoteollisuuden ja öljy-yhtiöiden edut ovat ristiriidassa energiankulutuksen ja tarpeettoman liikenteen vähentämispyrkimysten kanssa. Voittoa tavoittelevat liikennevälineet eivät myöskään tue edistyksellisen liikennepolitiikan kehitystä ja ovat ristiriidassa yhteiskunnan kokonaisedun kanssa.

KTP vaatii:

o Autoteollisuus ja öljy-yhtiöt on saatettava
   yhteiskunnan valvontaan.

o Tiekuljetuksista on siirryttävä entistä enemmän
   rautatie- ja vesiliikenteeseen. Suurten asutus-
   keskusten joukkoliikenne tulee rakentaa raide- ja
   sähköisen liikenteen varaan. Rautatieverkostoa ja
   sillä liikennöintiä ei saa yksityistää vaan ne on
   pidettävä kokonaisuudessaan valtion omistuksessa.

o Yhteiskunnan on turvattava joukkoliikenne mah-
   dollisuus kaikkiin taajamiin vähintään työmatka-
   liikennettä varten. Joukkoliikennevälineissä työ-
   matkojen tulee olla ilmaisia. Julkinen liikenne on
   oltava yhteiskunnan omistuksessa ja ohjauksessa.

o Uusien moottoriteiden rakentamisesta on luovuttava.

o Ympäristöystävällisempien polttoaineiden sekä sähkö-
   ja kaasukäyttöisten ajoneuvojen tutkimusta ja kehit-
   tämistä on tuettava. Polttoainevero on poistettava
   sähkö- ja kaasukäyttöisiltä autoilta.

o Palmuöljyn, viljan ja muiden elintarviketuotannon
   tuotteiden käyttö polttoaineena ei ole kestävän
   kehityksen mukaista, niiden käyttö polttoaineena tai
   sen raaka-aineena on kiellettävä.

o Pröystäilevästä ympäristöä rasittavasta kulutuksesta
   on luovuttava. Ns. city-maasturien käyttöä ei sallita
   henkilöauton korvikkeena vaan ainoastaan tehtävissä,
   joissa sen käyttö on perusteltua.

o Moottoriurheilu kilparatoineen ja kaikkine oheistoimin-
   toineen on tarpeetonta ympäristön kuormitusta. Siitä
   on luovuttava.

Vesistöjen saastuminen

Vesistöjen ja pohjavesien saastuminen on jo vuosikymmeniä ollut vakava tosiasia kaikissa teollisuusmaissa, niin myös Suomessa. Vesistöjä kuormitetaan ennen kaikkea teollisuuden, yhdyskuntien ja maatalouden päästöillä. Välinpitämätön suhtautuminen ympäristöön on aiheuttanut vesistöjen tuhoutumista laajoilla alueilla. Suomalainen kuluttaa keskimäärin 155 litraa vettä päivässä. Vedenkäytön vähentämisellä on suuri merkitys ympäristön- ja hyvinvoinnin kannalta. Teollisuudella on erityinen vastuu vesistöjen suojelussa.

KTP vaatii:

o Teollisuuden on käytettävä parhainta käytössä olevaa
   tekniikkaa jätevesien puhdistuksessa. Tuotanto-
   prosesseissa on siirryttävä suljettuun vedenkiertoon.

o Puunjalostusteollisuuden typpi- ja fosforipäästöjen
   lupaehtoja on tiukennettava.

o Fosfori- ja typpilannoitteille on säädettävä ympäris-
   tövero niiden käytön alentamiseksi.

o Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamojen liete on
   kompostoitava ja suunnattava hyötykäyttöön.
   Raskasmetallien päästöt viemäriin on estettävä
   tehokkaalla valvonnalla.

o Pohjavesialueet on suojattava tehokkaasti saastu-
   miselta.

o Kaatopaikkoja ei saa rakentaa paikoille, joissa on
   vaara vesistöjen tai pohjaveden saastumiseen.
   Kaatopaikkojen pohjarakenteen on oltava vedenpitävä
   ja vuotovedet on kerättävä suljettuun järjestelmään.

o Maanteiden suolaaminen pohjavesialueilta on
   lopetettava kokonaan välittömästi.

Maatalous

Tehomaatalouden ympäristövastuu on suuri. Maatalous tuottaa 50 % typpi- ja 60 % fosforihuuhtoumasta vesistöihin. Lannoittaminen on lisääntynyt voimakkaasti koko sodan jälkeisen ajan, vaikka esimerkiksi satona maasta otetun ja lannoitteissa käytetyn fosforin määrä ei ole lisääntynyt samassa tahdissa. Seurauksena on ollut vesien rehevöityminen. Suomi ei saa hyväksyä EU:n vaatimusta sallia Suomessa lannoitteiden entistä korkeammat kadmiumpitoisuudet, koska haitallinen kadmium kulkeutuu Suomen oloissa helpommin ravintoon kuin eteläisessä Euroopassa. Orgaanisesta lannoituksesta luopuminen ja yhden kasvilajin viljelykulttuuri ovat lisänneet eroosiota ja maaperän köyhtymistä.Maatalouden päästöihin voidaan vaikuttaa siirtymällä luonnonmukaisempaan viljelyyn sekä keventämällä muokkaustekniikkaa. Vesistöön rajoittuneilla alueilla tulisi suosia luomuviljelyä ja tukea sitä taloudellisesti. Kaiken maanviljelyn ja karjatalouden on oltava vapaata geenimuuntelusta.Suomen on julistauduttava GMO-vapaaksi alueeksi.

KTP vaatii:

o Suuret maatalouden tarviketeollisuusyritykset on
   saatettava tehokkaampaan valtion kontrolliin. Tämä
   parantaa mahdollisuuksia järkevämpään yhteiskunnan
   kokonaistaloudelliseen suunnitteluun sekä vähentää
   luonnon ja pääoman ristiriidasta aiheutuvia haittoja.

o Kaiken maataloudelle maksettavan tuen edellytyksenä
   on oltava tilan ympäristöasioiden kuntoon saatta-
   minen.

o Pellot kynnetään rantaviivan suuntaisesti. Vesistöjen
   reunaan jätetään 5-30 metriä leveä pysyvän kasvil-
   lisuuden peittämä suojavyöhyke.

o Valtaojien varsille jätetään vähintään kahden metrin
   suojakaista. Valtaojiin rakennetaan laskeutusaltaat
   ennen vesien johtamista vesistöön.

o Tuholaisten torjunta-aineita käytetään vain todel-
   liseen tarpeeseen.

o Karjatalouden lietelanta, virtsa ja säilörehun puris-
   teneste varastoidaan tiiviiseen säiliöön.

o Lantaa ja virtsaa ei levitetä lumelle tai roudassa
   olevalle maalle, 10 metriä lähemmäs vesistöä tai
   valtaojaa tai tulvavaaran alaiselle pellolle. Maa
   muokataan heti levityksen jälkeen.

o Suomi on säilytettävä vapaana kaikista geenimuun-
   nelluista eliöistä. Geenimanipuloidun viljan tai
   muiden kasvilajien viljelyä ja eläinrehun tuotantoa ei
   tule sallia.

o Turkistarhaus ja maatalouseläinten kasvatus
   tehotuotanto-oloissa on kiellettävä.

Metsät ja suot

Metsät ovat Suomen tärkein luonnonvara. Niillä on paljon muutakin hyötykäyttöä kuin puuntuotanto. Ihmisten virkistyskäytössä metsät ovat ensiarvoisen tärkeitä. Metsistä saadaan muita luonnontuotteita, kuten marjoa ja sieniä. Nämä ovat kaikkien ulottuvilla; laissa on määritelty näiden luonnontuotteiden jokamiehen käyttöoikeus. Metsien mahdollisimman laaja luonnonvaraisuuden säilyttäminen on sekä ihmisen, eläinkunnan ja kasvikunnan monimuotoisuuden säilymisen kannalta myös tärkeää.

Metsähallituksen hallinnassa on yli 12 miljoonaa hehtaaria valtion omistamaa maa- ja vesialueita. Sen on hoidettava ja käytettävä alueita siten, että metsien, soiden ja vesistöjen liiketaloudellinen tuotto ei ole määräävä tekijä. Toiminnassa on huomioitava alueiden monimuotoisuuden säilyttäminen ja kansalaisten virkistysmahdollisuudet.

Metsätaloudella on keskeinen osa talouden ja ympäristön kehityksessä. Viime vuosikymmeninä metsien kasvu on lisääntynyt ja käyttö tehostunut. Puunkorjuuta on jatkuvasti koneistettu ja metsänkäsittelymenetelmät ovat koventuneet. Metsänhoidon tehostuessa metsien lannoitus on lisääntynyt. Soiden ojitus on myös lisääntynyt. Lannoitus on useissa tapauksissa osoittautunut haitalliseksi. Valtaosa soita ojittamalla saavutetusta metsäalasta on heikkokasvuista eikä se sovellu metsätalouskäyttöön.

KTP vaatii:

o Valtion ja kuntien omistamien maa- ja vesialueet on
   säilytettävä yhteiskunnan omistuksessa.

o Yritysten omistamat metsät tulee kansallistaa.
   Erityisesti pankkien suuret metsä- ja maaomaisuudet
   tulee ottaa valtion haltuun.

o Metsien terveydentilaa uhkaavan happamoitumisen
   vähentämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

o Metsänkäsittelymuotoja tulee keventää. Metsätalou-
   dessa on siirryttävä erirakenteiseen metsätalouteen,
   ns. jatkuvaan kasvatukseen, jolloin avohakkuista
   luovutaan.

o Metsänparannus- ja hoitotyössä on jätettävä vesis-
   töjen varteen suojavyöhyke. Metsän ravinnepitoi-
   suuden säilyttämiseksi on hakkuujäte jätettävä
   metsään.

o Metsämaan muokkausta tulee välttää. Metsäojiin on
   rakennettava laskeutusaltaat ennen vesien johtamis-
   ta vesistöön.

o Metsän typpi- ja fosforilannoitus on kiellettävä.

o Metsänkäsittelyn on pohjauduttava metsien moninais-
   käytön periaatteeseen.

o Suojeltavien soiden määrää on lisättävä.

o Soiden ojittaminen on kiellettävä. Ns. kunnossapito-
   ojituksesta on luovuttava erityisesti niukkaravintei-
   silla soilla.

o Soiden käyttöä turvetuotannossa on vähennettävä.

Ympäristönhallinto ja maankäyttö

Ympäristöhallinnon kehittämisessä on oltava tavoitteena kansalaisvalvonnan tehostaminen. Ympäristöviranomaisilla on oltava oikeus estää sellainen toiminta, joka aiheuttaa ympäristöhaittoja. Ympäristöministeriön on omalta osaltaan valvottava, ettei liike-elämä valtaa ympäristön ja luonnon kannalta ainutkertaisia maa-alueita.

Maaperän mineraalien hyödyntämisessä on kuultava alueen ihmisten näkökantoja ja tehtävä luotettava selvitys hyödyntämisen haitoista ja ympäristövaikutuksista, mm. jätteiden hoidosta. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota kaivostoimintaa liittyvien kuljetusten ympäristöturvallisuuteen. Kaivostoimintaan ei saa antaa lupaa ulkomaisille yrityksille. Maaperän rikkauksien hyödyntämiseen on perustettava erillinen valtionyhtiö. Uraanin kaivaminen Suomen maaperästä on kiellettävä. Maamme pohjavesivarat on pidettävä yhteiskunnallisessa omistuksessa.

Vesistörakentamisessa ei tule sallia uusien vesivoiman energiakäyttöön perustuvien altaiden rakentamista. Aikaisempaan luontaistalouteen kuuluvien elinkeinojen, kuten esim. porotalous ja kalastus, harjoittamiseen pitää turvata mahdollisuus.

On luovuttava yhdyskuntarakentamisen harhasta, jossa jotkin tiheästi rakennetut ja asutut ja työpaikkavaltaiset metropolialueet olisivat kestävä ratkaisu tulevaisuutta varten. Näin ei ole, koko maa on säilytettävä asuttuna ja siten, että ihmisillä on kaikkialla myös riittävät toimeentulomahdollisuudet.

Maankäytöstä päättää kunnanvaltuusto, jolla on lakiin perustuen kaavoitusmonopoli. Yleiskaavoituksella yhteiskunta voi vaikuttaa merkittävästi yhdyskuntasuunnitteluun ja rakentamiseen. Yleiskaavoituksessa tulee ottaa huomioon asukkaiden mielipiteet ja asukkaita on kuunneltava kaikissa heitä tai ympäristöä koskevissa kaavoituksellisissa ratkaisuissa. Asemakaavoista päätettäessä on pitäydyttävä yleiskaavan sitovuudessa. Kaavoitusta ei saa käyttää keinotteluun eikä maan ansiottoman arvonnousun välineenä. Kuntien tuleekin kaavoittaa vain omistamaansa maata ja leikata gryndereiltä maan ansioton arvonnousu yhteiskunnalle.

Liike-elämää yksipuolisesti palvelevien "ostosparatiisien" rakentaminen on lopetettava. Ne kuormittavat tarpeettomasti luontoa aiheuttaen turhaa liikennettä ja monia ympäristöongelmia. Yhdyskuntarakennetta on kehitettävä suuntaan, jossa kansalaisilla on mahdollisuus saada tarvitsemansa päivittäiset palvelut lähialueeltaan.

Kaavoituksella on varmistettava kaupunkeihin riittävästi "vihreitä keuhkoja", kevyen liikenteen väyliä, lenkkipolkuja, puistoja ja virkistysalueita. Kulttuurihistorialliset kohteet tulee suojella ja valvoa, ettei voiton tavoitteluun perustuva rakentaminen niitä hävitä. Vanhaa rakennuskantaa tulee suojella; uudisrakentaminen tulee sopeuttaa olemassa olevaan ympäristöön. Työväestön asuinalueiden ja työläisten elämästä kertovan kulttuuririkkauden säilyttämistä tulee painottaa.

Jätteet ja kierrätys

Jokainen suomalainen tuotti v. 2006 vuodessa 300 kg jätettä. Tuotetusta jätteestä kierrätyskelpoista paperia ja pahvia on 100 kiloa, ja 100 kiloa orgaanista ainetta (biojätettä). Loput jakautuvat metalliin, muoviin ja tekstiileihin, jotka ovat myös kierrätettäviä ja sekalaiseen jätteeseen kuuluvia.

2006 syntyneestä yhdyskuntajätemäärästä (noin 2,6 miljoonaa tonnia, joka sisältää kotitalouksien lisäksi pienyritykset) hyödynnettiin materiana 0,84 miljoonaa tonnia. Puolet tästä oli paperi- ja kartonkijätettä (0,42 miljoonaa tonnia). Biojätteitä hyödynnettiin materiana 0,16 miljoonaa tonnia ja lasijätteitä 0,13 miljoonaa tonnia. Suomi kierrättää siis 43 % yhdyskuntajätteestään. Kaatopaikalle sijoitettiin 1,5 miljoonaa tonnia, josta erilliskerättyä biojätettä noin 0,35 miljoonaa tonnia. Vaikka kierrätystaso on viime vuosina noussutkin, on sen nostamiseen vielä paljon mahdollisuuksia.Jätteiden lajittelulla ja kierrätyksellä säästetään rajallisia raaka-aineita ja vähennetään luonnon jätekuormitusta. Lisäksi tuotteen valmistus kierrätysmateriaalista vaatii yleensä huomattavasti vähemmän energiaa verrattuna siihen, jos tuote valmistettaisiin alkuperäisestä raaka-aineesta. Yhteiskunnan on lisättävä jätteiden kierrätysmahdollisuutta. Myös kotitalouksien on tunnettava vastuunsa kierrätyksen onnistumisesta. Kuluttajat voivat jo nyt omalla käyttäytymisellään vaikuttaa kierrätyskelpoisimpien tuotteiden yleistymiseen. Hyötykäyttöön tarkoitetun materiaalin kierrätystä varten olisi kunnissa oltava kierrätyskeskuksia. Myös ns. kirpputoritoiminta vähentää käyttökelpoisen materiaalin kulkeutumista kaatopaikoille.

KTP vaatii:

o Kestäviä, pitkäikäisiä ja kierrätyskelpoisia tuotteita
  on suosittava verotuksellisesti kertakäyttöisten
  tuotteiden kustannuksella.

o Muovin käyttöä pakkausteollisuudessa on vähen-
   nettävä tuntuvasti.

o Kertakäyttötarvikkeiden valmistusta on supistettava
  voimakkaasti.

o Orgaaninen jäte on kompostoitava kunnallisissa tai
   asuntokohtaisissa kompostoreissa.

o Kompostoinnin sekä kierrätyksen on oltava kotita-
  louksille ilmaista. Lajittelemattomalta jätteeltä on
  perittävä maksu.

o Paperin, pahvin, muovin, lasin ja metallin keräys on
  järjestettävä kattavasti kaikissa kunnissa.

o Muovituotteiden jätekeräys ja kierrätys on järjestet-
   tävä vähintään yhtä kattavaksi kuin lasin ja metallin
   keräys.

o Hyödykkeen tuottaneen teollisuuden on osallistuttava
   kierrätyksestä aiheutuneisiin kuluihin ja varmistet-
   tava, että tuotteen kierrätys on mahdollista.

o Ongelmajätteiden keräys on järjestettävä kunnissa
   toimivaksi.

Suojelualueet

Luonnonsuojelualueiden merkitys on tieteellisesti, kulttuurillisesti ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta merkittävä. Ne tarjoavat sukupuuttoon kuolemassa oleville harvinaisille kasvi- ja eläinlajeille niille soveltuvan elintilan. Esimerkiksi maamme 1600:stä uhanalaisesta eliölajista noin puolet elää metsissä.

Suomen pinta-alasta on suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Tiukimmin suojeltu on metsämaa, jolla ei harjoiteta lainkaan metsätaloutta. Nämä alueet kattavat 4,3 % maamme metsäalasta. Näiden metsien osuus vaihtelee kuitenkin alueittain; maamme pohjoisosissa niitä on eniten, lähes 10 prosenttia metsämaasta, Etelä- ja keskiosissa maata jäädään alle yhden prosentin.

KTP vaatii:

o Suojelualueiden osuutta on kohotettava.

o Soiden, harjujen ja lintuvesien suojelua on lisättävä.

o Rannat tulee julistaa kansallisomaisuudeksi, jotka
  ovat kaikkien käytössä. Rakentamattomien rantojen
  rakentamista tulee rajoittaa rantaviivasta 100-300
  metriin ulottuvalla vyöhykkeellä. Siten säilyy rantoja,
  joissa toteutuu jokamiehen oikeus kulkea vapaasti.

o Luonnonsuojelualueiden ohella on perustettava
   maisemansuojelualueita, joilla maankäyttö on
   erityisessä valvonnassa.

o Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet tulee suojella
   hallitsemattomalta rakentamiselta

alkuun

7. EUROOPAN UNIONI HEIKENTÄÄ YMPÄRISTÖNSUOJELUA

Euroopan Unioni on kapitalistien hanke, jonka keskeisin päämäärä on taloudellisen kasvun kiihdyttäminen ja kapitalistien voittojen maksimointi. Jatkuva taloudellinen kasvu on ristiriidassa ympäristönsuojelun kanssa. Taloudellinen kasvu ei paranna työtätekevien elintasoa, vaan kasvun hedelmät siirtyvät suurpääomalle ja haitat, kuten ympäristön tuhoutuminen, jäävät tavallisten ihmisten kannettavaksi.

Vaikka EU on toteuttanut yhteistä ympäristöpolitiikkaa yli 30 vuotta, sen ympäristön tila on jatkuvasti huonontunut. Perussyy on siinä, ettei ympäristödirektiivien noudattamista valvota, talous menee aina ympäristön edelle.

Euroopan yhteisön perusperiaatteisiin kuuluu tavaroiden, työvoiman ja pääoman vapaa liikkuminen. Yhteisö on poistanut jäsenmaidensa väliltä kaupan esteitä. Yksittäisellä jäsenmaalla on teoreettinen mahdollisuus säätää tiukempia ympäristönormeja, mutta ne eivät saa muodostua kaupan esteiksi. Tähän kariutuvat lähes kaikki maakohtaiset yritykset ympäristönsuojelun edistämiseksi. Väitteet, että Euroopan unioniin liittyminen olisi ollut ympäristönsuojelua, ovat hämäystä. Ylikansallisten monopolien luomassa EU:ssa toteutetaan kovaa markkinataloutta ja se merkitsee myös luontoon, kehitysmaihin sekä työvoimaan kohdistuvan riiston tehostumista.

Tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta johtuen tavaroita kuljetetaan yhä pitempiä matkoja. Tämän seurauksena liikennemäärät lisääntyvät. Liikennemäärien lisääntyminen lisää paineita uusien moottoriteiden rakentamiseen ja lisää entisestään liikenteen päästöjä.

Jätteet ovat Euroopan yhteisössä kauppatavaraa siinä missä muutkin tuotteet. Niiden liikkumisen rajoittaminen voidaan katsoa kaupan laittomaksi rajoittamiseksi. Suomessa jätehuolto on halpaa verrattuna muuhun Eurooppaan. Suomessa on myös Euroopan vakain kallioperä. Suomeen kohdistuukin paineita Euroopan kaatopaikaksi, jonne tuotaisiin käsiteltäväksi tai säilytettäväksi sekä yhdyskuntajätteitä että ydinjätteitä.

Teollisuuden ympäristöverot ja maksut tulkitaan EU:ssa kaupan esteiksi. Suomen on myös hyväksyttävä markkinoille kaikki tuotteet, jotka on hyväksytty jossain EU:n jäsenmaassa. Tämä heikentää mm. sähkölaitteiden turvallisuustasoa. Suomi joutunee myös sallimaan lannoitteiden entistä korkeammat kadmiumpitoisuudet, vaikka terveydelle haitallinen kadmium kulkeutuu Suomen oloissa helpommin ravintoon kuin eteläisessä Euroopassa.

EU asettaa myös paineita jokamiehen oikeuksien poistamiseen, Euroopassa niitä ei tunneta. Vapaa liikkuvuus takaa jokamiehen oikeudet jokaiselle Suomessa liikkuvalle EU:n jäsenmaan asukkaalle. Tämä Suomen luontoon kohdistuva kulutuspaine voi johtaa pitemmän päälle jokamiehenoikeuksien heikentämiseen ja poistoon. Pääoman vapaan liikkumisen seurauksena ulkomaalaisomistus Suomen rannoilla lisääntyy. Suomi on ainoa maa, jossa rannoille rakentaminen on miltei poikkeuksetta sallittua. Suomen irrottaminen Euroopan Unionista on ratkaisu, joka antaa mahdollisuuden ympäristöongelmien ratkaisemiseen.

alkuun

8. SOSIALISMI ON RATKAISU MYÖS YMPÄRISTÖONGELMIIN

Laajat ympäristön ja yhteiskunnan keskinäissuhteisiin liittyvät ongelmat voidaan ratkaista ainoastaan koko maailman kansojen yhteistyöllä käyttäen hyväksi tieteen ja tekniikan korkeimpia saavutuksia. Tieteen ja tekniikan edistys ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan sellainen yhteiskunnallinen voima , joka on valmis käyttämään tieteen ja tekniikan saavutuksia keskeisten yleismaailmallisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Kärjistyvä ympäristökriisi on tunnettu jo varsin pitkään. Kriisin ratkaisemisessa ei ole tapahtunut tähän mennessä mitään merkittävää edistystä. Keskinäisen kilpailunsa ja suurempien voittojen saavuttamisen vuoksi kapitalistit eivät halua sopia voittojensa käyttämistä ympäristöongelmien ehkäisemiseksi.

Käytäntö osoittaa, että yhä useammin törmätään suuryritysten kanssa syviin ristiriitoihin ympäristön suojelun järjestämisessä. Esimerkkejä ovat energiantuotanto, öljy- ja autoteollisuus, puunjalostusteollisuus ja rakennusteollisuus. Yhteiskunnassa suurkapitalistien edut vaativat talousjärjestystä, jossa ei voida ratkaista ympäristöongelmia kokonaisvaltaisesti. Samasta syystä ei voida ratkaista muitakaan ihmisten elämään liittyviä ongelmia kuten työttömyyttä, sotia, liikakansoitusta, kehitysmaakysymystä jne. Ristiriita työn yhteiskunnallisen luonteen ja pääoman yksityisen omistuksen välillä on kapitalistisen yhteiskunnan perusristiriita. Tämä ristiriita heijastuu myös ympäristökysymyksissä.

Edistykselliset puolueet, kansalaisjärjestöt ja kotitaloudet ovat kiinnostuneita ympäristömme tilaan vaikuttavasta yhteiskunnallisesta toiminnasta ja tuotantotavasta. Pääomapiirit haluavat tuottaa kulutettavia tuotteita markkinoille määrättömästi. Ne haluavat vieraannuttaa ihmisen pelkästään kuluttajaksi, joka ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisesta toiminnasta. Tämä ristiriita voi ratketa vain niin, että kansalaiset ottavat välittömästi vastuuta myös tuotannon ja kulutuksen organisoinnista ja suunnittelusta.

Kommunistisessa Työväenpuolueessa katsomme, että ympäristömme tilan säilymiseen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön voidaan saada todellinen ratkaisu vasta sitten, kun siirrytään sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään.

alkuun

| Asiakirjat |