Saavun kumppanini Jaanan ja kuljettaja Marcosin kanssa muutaman rakennuksen La Higueran kylään viikkoa ennen kuin Chen vangitsemisesta tulee kuluneeksi 51 vuotta. Vangitsemista seuranneena päivänä vallankumoustaistelija teloitettiin kuvassa näkyvässä rakennuksessa. Yhdysvallat riistäjäliittolaisineen luuli päässeensä Che Guevarasta.

Oliko Chen murha imperialismin voitto? Paradoksaalinen lopputulos lienee se, että antamalla uhrinsa Che lujitti proletariaatin vallankumouksen ikuiseksi. CIA yhdessä Bolivian silloisen hallituksen kanssa oli tehnyt suurimman virheensä koskaan.  Puoliautomaattikiväärin laukaukset piirsivät lokakuun 9. päivänä 1967 kello 13.10 vasemmistolaisliikkeiden globaalin ikonin. Che Guevara muistetaan, häntä arvostetaan ja ihannoidaan laajemmin kuin yhtäkään Yhdysvaltojen presidenttiä, vaikka hänen elämänsä tuli taitetuksi jo 39-vuotiaana.

Matkaamme liittynyt opas Maria kertoo vanhempien kyläläisten kyllä tavanneen Chen vuoden 1967 syksyllä, mutta ei aina erottaneen häntä muista likaisista, resuisista, partaisista ja pitkätukkaisista taistelijoista.

Seikkailija vailla vertaa – vai paljon enemmän?

Che loi toivoa laajemmin, mitä olisi varmaankaan koskaan osannut uneksia. Kehitysvaiheessaan hän piti itseään seikkailijana, niin kuin hänet helposti mielletään. Nähtyään Guatemalassa Yhdysvaltojen aggressiivisen sotapolitiikan seikkailu vaihtui elämänkatsomukseksi, toiminnaksi, strategiseksi johtamiseksi, jokseenkin jumaluuteen johtaneeksi aatteellisuudeksi. Tavoitteena oli – ei sen vähempää – kuin uudenlaisen ihmisyyden kehittäminen. Filosofi-aktivisti ja kirjailija Jean-Paul Sartre kuvaili Che Guevaraa aikamme täydellisimmäksi ihmiseksi.

Chen persoonaan on kohdistunut suurta vihaakin. Osin se johtuu tietämättömyydestä, osin luokkien kieltämisestä ja osa on seurausta hänen valitsemastaan tiestä; aseellisesta vallankumouksesta. Osa heistä, jotka pitävät vallankumousta oikeutettuna, eivät pidä tappamista oikeana keinona.

Välineet imperialismin häikäilemättömyyttä vastaan ovat vähissä, joten Che tuomitsi mitä jyrkimmin maltillisuuden todellisen vallankumouksen vihollisena. Hän näki, että ”puolitien ratkaisut ovat vain petturuuden odotushuone”. Ei liene väärä arvio, jos sanoo hänen tienneen kohtalonsa. Samasta kohtalosta hän oli varoittanut joukkonsa querilleroja täällä Boliviassakin. Sikarintuoksuisen elämän ehtoon viettäminen mecedorassa (kuubalaisten paljon käyttämä pieni keinutuoli) hiljaa kiikkuen ei olisi tehnyt kunniaa hänen vallankumoussielulleen.

Ernesto Che Guevarasta on kirjoitettu paljon ja kirjavasti. Hyvin suuri osa jutuista ja kirjoistakin on väritettyjä, puutteellisia, monet markkinatalouden tarpeisiin tehtyjä tai myymään tarkoitettuja. Omalta osaltani Che-kirjallisuuteen tutustuminen alkoi vuonna 2001 suomalaisen matkanjärjestäjän Folke Westin innostamana. Ostin tuolloin divarista Vanhassa Havannassa Chen Bolivian päiväkirjat yhdellä dollarilla. Siinä hän kertoo lyhytsanaisesti sissien amok-jouksusta näillä rinteillä ylivoimaista vihollista vastaan. Mitä tähän saakka olen pitänyt kattavimpana ja samalla luotettavimpana Che-teoksena, on Jon Lee Andersonin laatima kaunistelematon 600-sivuinen elämänkerta.

Vangitsemis- ja teloitustalo, kylän silloinen koulu, on ulkopuolelta maalattu latinalaisen värikkäästi. Naapurin pihan aitauksessa omistaja yrittää lassota pakenevaa, kiljuvaa sikaa samalla, kun laskeudumme kolme rappusta sisään kunnioituksen tuntein. Museon sisustukseen kuuluu tuoli, jossa sidottua vankia oli pidetty, seiniltä huutavat kävijöiden jättämät tervehdykset. Niistä heijastuu usko yhteiseen maailmaan ja imperialismin kukistumiseen. Kirjoitan omani puisella pulpetilla ja kiinnitän neulalla seinän yläosaan.

Che Guevara ei uhrannut aikaansa uskonnollisille riiteille, vaikka La Higueran keskustan päämuistomerkin vieressä seisoo risti. Päinvastoin, jo Guatemalassa vuonna 1953 hän oli pannut merkille kirkon roolin CIA:n propagandan levittäjänä. Presidentti Evo Moraleskin on ottanut irtioton Latinalaisen Amerikan katolisuudesta ja vapauttanut kansansa velvoittavasta uskonnon harjoittamisesta. Evon kerrotaan todenneen, että Äiti Maa on se, johon boliviaano turvaa. Presidentti on juuriltaan alkuperäisväestöön kuuluva aimara-intiaani ja Movimiento al Socialismo –puolueen johtaja.

Kommuunit ihmisten ja luonnon puolesta

Boliviaakin vaivaa maaltapako. La Higueran asukasluku on laskenut noin 85:teen. Kylän tulevaisuutta turvaa Chen muistoa vaalimaan perustettu kommuuni, joka hoitaa kiinteistöjä ja järjestää kolmen oppaan avulla palvelua turisteille. Kanssamme ei samaan aikaan kylässä ole muita vieraita. Vuosittain kävijöitä kuitenkin kertyy noin 3000, sesongin osuessa loppuvuoteen ja muistopäivään 9. lokakuuta.

La Higueran vaatimattomat matkailutulot jaetaan kommuunin ja kulloinkin kuukauden palveluvuorossa olevan perhekunnan kesken. Samantapaiseen kommuunitoimintaan, jolla mahdollistetaan paikallisväestön perinteinen elämä luonnonmukaisesti, törmäämme Boliviassa myös Madidin kansallispuiston sademetsäalueella Chalalanissa sekä Pampasin soilla Santa Rosassa.

Ruta del Che

Chen hahmolla ja Alberto Kordan ottamilla valokuvilla tehdään bisnestä lähes kaikkialla maailmassa – suorastaan iljettävyyksiin asti. La Higuerassa matkamuistokauppa olisi paikka-aitoa ja hyväksyttävämpää, kuin missään muualla, mutta ostettavaa löytyy tuskallisen vähän.

Chen v. 1997 paljastuneen hautapaikan päälle on rakennettu
mausoleumi, jonka kaivantoon kävijöillä on tilaisuus laskeutua.

Illastaessamme Casa del Telegrafistan pienessä talossa, joka tunnetaan Chen historiassa kyläläisten jättämästä sähkösanomavaroituksesta, saamme hankituksi aiheeseen liittyvät t-paidat, ei juuri muuta.  Toisaalta; matkailumme ei perustu ostelemiseen, vaan kokemiseen. Huoneessamme pihapiirin kivisessä piharakennuksessa valaistuksen hoitaa kaksi kynttilää; herätyksen kiekuu kukko.

Yöpyessämme Ruta del Chen päätepisteessä olemme jälleen kerran onnistuneet välttämään massaturismin ja ylikansallisen matkateollisuuden mukavuuksineen.

Saapuessamme olimme patikoineet muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Del Churon puron varteen rotkossa, jossa Che kävi viimeisen taistelunsa, haavoittui ja joutui vangituksi. Olimme vain 2000 metrissä, silti rinteet olivat raskaita liikkua. Che sisseineen ei valinnut helppoa polkua pyrkiessään tasoittamaan proletariaatin tietä.

La Higueran ja Del Churon lisäksi Ruta del Che käsittää kolme kohdetta Vallegranden kaupungissa. Suunnatessamme paluumatkalla niihin liittyy Marian ryhmään bolivialainen perhe ja italialainen aatteen mies. Aluksi tutustutaan Señor De Maltan sairaalaan, joka on toiminnassa ja entisellään. Chen ruumiin pesupaikka ja huone, jossa hänen kätensä leikattiin irti lähetettäviksi Kuubaan, toimivat museoituina sairaalan sisäpihalla.

Kaupungin laidan hehkeässä hautalehdossa on 11 vallankumoustoverin jäännökset jälkihaudattuina ja lopuksi vierailemme Che Guevara-kulttuurikeskuksessa. Siellä hänen ensimmäiselle hautapaikalleen on rakennettu mausoleumi; ei toki yhtä massiivinen, kuin Kuuban Santa Clarassa, jonne hänen jäänteensä siirrettiin v. 1997.

Teloituksen vuosipäivänä Vallegrandessa, joka on asfalttitietä ajaen viiden tunnin matkan päässä Santa Cruz de la Sierrasta, järjestetään vuosittain suosittu Che-festivaali. Vuosi sitten 50-vuotismuistoa kunnioittamassa La Higuerassakin oli käynyt poikkeuksellisesti 10 000 ihmistä. Voi vain arvailla, mitä haasteita turistimäärä on aiheuttanut majoituksen suhteen ja 50 km:n kivisen tieosuuden kulkemisen osalta Vallegrandesta ja takaisin. Maastoautolla keskinopeus Ruta del Chellä on noin 25 km/h, bussilla kenties puolet siitä.

Che vetää kävijöitä Vallegrandeen. Syvimmän vaikutuksen silti tekee ’El Comandante’ Ernesto Rafael Guevara de la Sernan kohtaloksi koitunut kyläpahanen syvällä vuorten keskellä. Siellä käymällä tuemme hyvin vaatimattomasti elävien maalaisten asemaa omalla kotipaikallaan. Aivan kuten olisi itse Chekin halunnut tukea.  

Hannu Lindqvist

Työkansan Sanomat 13/2018

Bolivia, La Higuera, lokakuu 1967

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *