Kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen selvitysryhmä päätti vuoden 2014 lopulla armeijan asemäärärahojen korotuksesta.

Ryhmä esitti lisää rahaa aseiden hankintaan tämän vuoden alusta alkaen. Lisäraha on vuosittain 50 miljoonaa euroa. Se kasvaa asteittain 150 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä.

Esitys merkitsee käytännössä sitä, että vuosina 2016-2020 käytettäisiin asemenoihin 500 miljoonaa lisäeuroa.

Valtion tämän vuoden budjetissa on varattu puolustushallinnon menoihin lähes 3 miljardia euroa.  Tästä on aseiden osuus kriisienhallinnan asemenojen ja arvonlisäverojen jälkeen noin 700 miljoonaa euroa.

Armeija ja sen aseistus on jo pääosin Nato-yhteensopiva. Nato-johtoiset sotaharjoitukset ovat tätä päivää ja niitä on parhaillaankin käynnissä Suomen maaperällä. Ja uudet miljardien eurojen aseostot kuten hävittäjäkoneet, ohjukset ja vakoiluteknologia tehdään USA:sta sekä muista Nato-maista.

Näin USA:n johtama lännen imperialistinen pullistelu ulottuu jo ennen niin rauhallisen ja puolueettoman Suomen maaperälle. Siitä ei voi seurata mitään hyvää.

Nato-hivutus ja militaristien vallan kasvu on torjuttava. Siihen antaa vankkaa tukea suomalaisten suuri enemmistö, johon kuuluu vuoden alussa tehdyn kyselyn mukaan noin 60 %  kansasta. Tuo enemmistö ei hyväksy Suomen Nato-jäsenyyttä ja oikeiston sotaisaa seikkailupolitiikkaa.

Työkansan Sanomat 7/2016

 

Eduskuntapuolueet kasvattamassa asemenoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *