Eduskuntapuolueiden rahatukeen jättikorotus

Sanna Marinin viiden puolueen hallitus päätti yksimielisesti 23.1. korottaa tämän vuoden puoluetuen lähes 36 miljoonaan euroon. Korotus on ennätyksellisen suuri. Viime vuoteen verrattuna valtio avustaa eduskuntapuolueita 20% korotuksella. 

Puoluetuki jaetaan eduskuntapuolueille  kansanedustajapaikkojen perusteella. 

Tämän vuoden ”valtionapu”  jaetaan näin: sdp runsaat 7 miljoonaa euroa, perussuomalaiset vajaat 7 miljoonaa euroa, kokoomus 6,8 miljoonaa euroa, keskusta 5,5 miljoonaa euroa, vihreät 3,6 miljoonaa euroa, vasemmistoliitto 2,9 miljoonaa euroa, rkp 1,6 miljoonaa euroa, kristillisdemokraatit vajaat 1 miljoonaa euroa ja Harkimon liike lähes 200 000 euroa. 

Eduskuntapuolueiden ”valtionapu” ei lopu vain puoluetukeen. Ne saavat rahaa myös kansanedustajien avustajiin, ministereiden erityisavustajiin, avustajien avustajiin, tiedottamiseen ja muuhun toimintaa miljoonia miljoonien perään. Puoluetuki lisineen onkin arvion mukaan todellisuudessa noin 50 miljoonaa euroa.

Kommunistinen työväenpuolue on vastustanut aina puoluetukea ja tehnyt vuosien kuluessa esityksiä tuesta poistamiseksi. Ktp:n mielestä puolueiden on toimittava jäsentensä tuella, ei veronmaksajien rahoilla.

Työkansan Sanomat 2/2020

Eduskuntapuolueiden rahatukeen jättikorotus
Merkitty:    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *