Hallituksen “ympäristöteot” alkoivat suurteollisuuden ehdoilla

Säteilyturvakeskus (STUK) puoltaa uraanin talteenottoa Talvivaarassa.  Näin STUK tukee Terrafamen hanketta käynnistää uraanin tuotanto ja yellowcake -puolituotteen eli uraanioksidin valmistus yhtiön kaivoksella Sotkamossa.

Terrafame on valtionyhtiö, mutta neljännes sen omistuksesta on ulkomaisilla sijoitusyhtiöillä.

Talvivaaran uraanin tuotantoa on yritetty käynnistää jo vuodesta 2011 ympäristörikoksista tuomitun Pekka Perän johdolla. Monilla tahoilla onkin arvioitu, että uraani on ollut koko Talvivaara-hankkeen todellinen tavoite.

Toinen “ympäristöteko” koskee Boreal Biorefin Kemijärven sellutehtaan  ympäristö- ja vesitalouslupaa. Sen virallinen julkipanon päivä oli perjantai 14.6.

Boreal Bioref on kertonut, että sellutehtaan investointipäätös tehdään ympäristöluvan saamisen jälkeen. Hankkeen päätuote on selluloosa Kiinan kasvaville pehmopaperimarkkinoille. Näin lappilaisen metsän loppusijoituspaikaksi tullee kiinalainen viemärijärjestelmä.

Työkansan Sanomat 21.6.2019

Hallituksen “ympäristöteot” alkoivat suurteollisuuden ehdoilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *