Hallitus on kaatamassa ruotsin kielen valinnaisuuden

Vuonna 2005 ylioppilaskirjoituksissa valinnaiseksi muutetun ruotsin valinnaisuudelle ollaan lähitulevaisuudessa kaavailemassa loppua, ainakin mikäli Ruotsalaisen kansanpuolueen ja sitä hännystelevien sosiaalidemokraattien uho hallituksessa osoittautuu pitkäkestoiseksi. Rinteen hallitus aikoo näet tehdä vuodesta 2022 eteenpäin toisen kotimaisen kielen kirjoittamisen pakolliseksi ylioppilastutkintoaan suorittaville.

En olisi kuitenkaan arvannut kielikysymyksen jakavan keskenään porvareita sekä näennäisvasemmistoa, sikäli kun Yleisradion haastattelemat kansanedustajat edustavat todella puolueidensa todellisia näkökantoja.

Länsinaapurin vallan peruja Suomessa on säilynyt pieni ruotsinkielinen vähemmistö, joka muodostaa noin 5% maamme väestöstä, vajaat 300 000 ihmistä. Kruunun edustajien ja virkamiehistön kielenä, tsaarin aikanakin, ruotsi on ollut Suomessa ylhäisön ja sivistyneistön kieli. Varsin omalaatuisella tavalla tuo sivistyneistö koki kahtiajaon kansallisromanttisen fennomanian pyörteissä.

Sotakirveet, tai ainakin sanansäilät, haudattiin näennäisesti itsenäistymisen aikoihin, kun vuoden 1919 hallitusmuodossa – ruotsinkielisen aristokratian ilmeisen painostuksen alaisena – ruotsi asetettiin toiseksi kansalliskieleksi suomen rinnalle. Tästä sitten on peräisin ajatus palveluiden järjestämisestä ruotsinkielisille ruotsiksi, joka edelleen on johtanut ruotsin opettamiseen kouluissa pakollisena oppiaineena perusasteelta korkeakouluihin.

Eduskuntavaalien jälkeisenä kesänä pakkoruotsi-keskustelu sai taas mediahuomiota – ilmeisesti hallituksen esityksen siivittämänä – ja Yleltä saimme kuulla itsestäänselvyyksiä esittelevästä tutkimuksesta, mutta enemmän kuin tuohon tutkimukseen, mielenkiintoni kohdistui ruotsinkielen opiskelun pakollisuutta puolustavien vuodesta toiseen muuttumattomana säilyvään narratiiviin, uskonpuutteeseen, sanoisinpa jopa ylenkatseeseen valintojaan tekeviä nuoria kohtaan – sekä näin alle kymmenen vuotta sitten ruotsin keskinkertaisella arvosanalla kirjoittaneen silmin – vieraantumiseen opiskelijan omista preferensseistä ja vastakkaisuudesta työmarkkinalähtöiseen koulutuspolitiikkaan.

Lienee sanomattakin selvää, että ruotsin käyttö elävässä elämässä jää vähäiseksi, kun ruotsinkielinen vähemmistö muodostaa 5% väestöstä – eikä tuo luku edes erottele suomea taitavia ja taitamattomia suomenruotsalaisia. Ruotsin opiskelusta huolimatta kielitaito rapistuu sen olemattoman käytettävyyden takia. Tätä eivät pakkoruotsin puolustajat kiellä, joskaan se ei riitä heille todistamaan kaikille pakollisen

ruotsin opetuksen ilmeistä hyödyttömyyttä.

Jotkut pakkoruotsin puolustajat vetoavat kantaansa perustellessaan perustuslakiin, joka sinällään ei tietenkään perustele ruotsin kielen taidon tarpeellisuutta, sillä se on vain auktoriteettiin vetoamista.

Toinen tässäkin yhteydessä käytetty ikuisuusargumentti pakkoruotsin puolesta on ruotsin kielen taidon antama asema työmarkkinoilla, joka näkökulmana antaa aihetta tarkastella nykyistä  koulutuspolitiikkaamme; pääoma-lähtöistä koulutuspolitiikkaamme, joka ihmislähtöisyyden sijaan ei huomioi nuorten halua eikä intoa oppia tuntemaan vieraita kieliä ja kulttuureita syvällisesti perustuen niihin henkilökohtaisiin mieltymyksiin, joita kullakin nuorella kutakin kulttuuria kohtaan on.

Todellinen motivaatio ei muodostu pakollisuudesta eikä ruotsinkielisessä ympäristössä toimivien yritysten kielitaitoisen työvoiman tarpeesta, josta pakollisuus tosiasiassa johtuu, eikä suinkaan palveluiden turvaamisesta ruotsinkielisille, sillä suomea osaamattomia ruotsinkielisiä – siitäkin huolimatta että on

asunut koko ikänsä Suomessa – on Suomessa niin pieni määrä, ettei kaikille pakollinen ruotsin opiskelu ole millään muotoa perusteltua.

Miksei sitten ole pakollista opiskella myös venäjää, viroa, somalia tai arabiaa? Maahanmuuttajaryhmäthän muodostavat valtion virkamiehistölle huomattavan asiakaskunnan. Eivätkö heidän oikeutensa ole yhtä tärkeitä kuin muidenkin? Vaikka Ruotsalaisen kansanpuolueen puolueohjelma ja tulevaisuusmanifesti kuinka paasaa tasa-arvosta ja muiden kulttuurien kunnioituksesta – kaiken muun ristiriitaisen fuffan ohella – näyttää siltä, että kaikki ovat todella tasa-arvoisia, joskin ruotsinkieliset ovat tasa-arvoisempia kuin muut ei-suomenkieliset.

Lisäksi herää tiettyjä vastausta odottavia kysymyksiä koskien niitä keinoja, joilla kielikysymys on valjastettu edistämään EU- ja NATO-myönteistä politiikkaa Suomessa. Ruotsinkielisten oikeuksien puolustajana esiintyvä RKP on avoimesti maahanmuutto-, EU – ja NATO-myönteinen puolue, joka näin ollen kannattaa kapitalistista imperialismia eikä ole työväenluokan asiaa edistävä instanssi. Mainittakoon myöskin ruotsinkielisten säätiöiden huomattava omaisuus, jolla aktiivisesti tuetaan erinäisiä puolueita ja poliitikkoja Suomessa.

On totta, että ruotsin pakollisuudesta huolimatta muitakin kieliä voi opiskella ruotsin lisäksi. Mutta nuoret eivät ole kaikkivoipia. Ruotsin opetuksen määrä etenkin lukiossa on kieliopintoja ajatellen huomattavaa, eikä aikaa tai energiaa ole opiskelijalla loputtomiin. Tärkeintä onkin se, että nuorella on oikeus toteuttaa itseään valitsemiensa kieliopintojen muodossa, jolloin nuori kykenee parhaiten hyödyntämään oman potentiaalinsa edesauttaen myös hyvien arvosanojen saavuttamista ylioppilaskirjoituksissa, joille pannaan nykyään korkeakouluihin haettaessa entistä enemmän painoarvoa, joskin koko pääsykoekäytäntö on sinällään huono.

Älkööt poliitikot liikaa huolehtiko nuorten kielivalinnoista. Jos jostain pitää olla huolissaan, niin älypuhelinten liiallisesta käytöstä. Laaja kielitarjonta ja vapaus valita opiskeltava kieli antaa ennen kaikkea oppimisherkässä iässä nuorelle erinomaisen tilaisuuden oppia kieltä, kulttuurin keskeisintä asiaa, jonka avulla on mahdollista kokea myöskin aidosti elävää ja luonnollisiin kontakteihin perustuvaa kaksikielisyyttä.

Kommunistiset Nuoret KN-KTP

Hermanni Rousku

Toimituksen kommentti: Ktp:n perinteinen kanta on Suomen virallisten vähemmistökielien aseman tunnustaminen. Se merkitsee myös ruotsinkielisen väestön koulutuksen, palvelujen ja asioinnin turvaamista kaksikielisissä kunnissa. Ruotsin kielen lisäksi vuodesta 1992 asti saamen kielillä on ollut Suomessa virallinen asema saamelaisten kotiseutualueella.

Suomen ruotsinkielinen työväestö on ollut merkittävä osa maamme työväenluokan vallankumouksellista taistelua aina 1800-luvun lopulta lähtien. Tuon väestönosan taistelu on ollut todella voimakasta Etelä-Suomen teollisilla rannikkoseuduilla ja Pohjanmaalla.

Suomen työväen vallankumoukseen ja luokkasotaan vuonna 1918 osallistui punakaartien riveissä tuhansia ruotsinkielisiä. Luokkasodan taisteluissa, valkoisten keskitysleireillä ja kadoksiin joutui noin 2 000 ruotsinkielistä työläistä.

Ktp:llä ei ole virallista kantaa ruotsin kielen valinnaisuuteen tai ns. pakko-ruotsiin.

Hallitus on kaatamassa ruotsin kielen valinnaisuuden

3 thoughts on “Hallitus on kaatamassa ruotsin kielen valinnaisuuden

  • 9.10.2019 14:41:sta
    Permalink

    Kylläpäs pistetään asiat yksinkertaisiksi. Ilmeisesti kirjoittaja ei ole käynyt Pohjanmaalla,, jossa ruotsin kieli on ihan normaalia elämää suomen kielenkin rinnalla. Ja myös sosioekonominen jakauma on ihan normaali kielistatuksesta riippumatta.

    Vastaa
  • 9.10.2019 16:16:sta
    Permalink

    Kannatan lämpimästi nuorten kannanottoa. Olisi jo korkea aika päästä ruotsin kielisten diktatuurista.
    On todella käsittämätöntä kuinka täällä on ruotsin kielisillä paljon valtaa. Pentti Möttönen.

    Vastaa
  • 13.10.2019 10:32:sta
    Permalink

    Kommunistiset Nuoret KN-KTP on varmaankin lähtenyt testaamaan puolueen vanhempien tovereiden
    ymmärrystä kieli- ja kansallisuuskysymyksissä! Jos KN-KTP on tosissaan niin sille olisi olemassa valmiina marssi, jonka toisen säkeistön sanat kuuluvat: “Mutt, jos sä meidän miesi oot, Kaikk’ epäilykset poistukoot! Mull’ ylin Suomen kieli on, Sen rinnall’ muu on arvoton. Siis vanno näin: Ain ‘ eteenpäin, Ei oikeaan ei vasempaan Vaan eteen eestä Suomenmaan! “

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *