Hallituksen ja eduskunnan tekemät työttömyysturvan heikennykset ja päivärahaleikkaukset ovat nostattaneet laajaa vastarintaa työväestössä. Viimeinen pisara näissä kiristyksissä on vuoden alusta voimaan tullut ns. aktiivimalli.

Aktiivimallin kumoamiseksi tehtiin joulukuun lopulla kansalaisaloite, jonka allekirjoitti reilussa kuukaudessa yli 140 000 kansalaista. Aloite on seuraavaksi menossa eduskunnan käsittelyyn. Sipilän oikeistohallitus ja eduskunnan porvaripuolueet tekevät tietysti kaikkensa, että kansalaisaloite hautautuisi eduskunnan valiokuntiin ja aktiivimalli jäisi voimaan.

Kansalaisaloite herätti myös SAK:n ja sen jäsenliittoja. SAK järjesti viime perjantaina Helsingissä Senaatintorilla suuren aktiivimallin vastaisen mielenosoituksen. Siihen osallistui eri puolilta Suomea lähes 10 000 työntekijää. Mielenosoituksen järjestäjille ja eduskuntapuolueille tuli varmasti selväksi, mitä mieltä työväestö on nykyisestä oikeistopolitiikasta ja ”aktiivimalleista”.

Työttömyysturvan heikennystä ja aktiivimallin kumoamista tuettiin myös päivän poliittisilla lakoilla. SAK:n jäsenliitoista Teollisuusliiton, Rakennusliiton, AKT:n ja Sähköliiton jäsenistö oli lakossa. Lisäksi paikallisia ammattiosastoja järjesti erillisiä lakkoja ja isoja tehtaita ajettiin alas. Myös STTK:n ja Akavan muutamat jäsenliitot yhtyivät päivän lakkoon.

Työpaikoilla, sosiaalisessa mediassa ja Senaatintorin mielenosoituksessa vaadittiin paljon järeämpiä otteita, mitä nyt on nähty. Vaatimuksena on yleislakon järjestäminen oikeistopolitiikkaa vastaan ja Sipilän hallituksen kaatamiseksi. Aktiivimallin lievennys, vitsaa ruoskan sijaan, ja muu lepsuttelu ei enää käy.

Kommunistisen työväenpuolueen tunnukset ja joukkotyö oli Senaatintorin mielenosoituksessa näkyvässä osassa. Punaiset liput liehuivat ja mielenosoittajille jaettiin satoja Työkansan Sanomia.

Työkansan Sanomat 2/2018

Helsingin mielenosoituksella ja laajoilla lakoilla puolustettiin työttömyysturvaa

Vastaa