Juha Sipilän porvarihallitus on runnannut eduskunnan tuella sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta välittämättä seurauksista. Sote-uudistuksessa on kyse siitä, että julkisia peruspalveluita yksityistetään ja romutetaan kansainvälisestikin tunnustettua terveyskeskusjärjestelmää. Samalla mitätöityy aikaisemmin hyväksi koettu kansanterveyslaki.

Sote-uudistusta ajaneet eivät ole kysyneet hankkeestaan kansalaisilta, jotka käyttävät eniten julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Näinhän porvarit menettelevät muissakin uudistuksissaan, mutta nyt sotesta on tullut liian iso asia pimitettäväksi.

Alma-Media teki 8.6. poikkeuksen ja julkaisi uuden kyselytutkimuksen, jonka tulos on hallitukselle, eduskunnalle ja yksityisille terveysbisneksen pyörittäjille murskaava. Puolet kansalaisista hylkäisi porvarien sote-hankkeen ja vain alle viidennes hyväksyisi sen. Tällainen tulos ei ole pelkkää kritiikkiä, se on täysi tyrmäys.

Tutkimuksen mukaan julkiset terveydenhuoltopalvelut eivät ole kansalaisten mielestä hunningolla. Tyytyväisyys palveluihin on yllättävän suurta. Viime vuoden aikana julkisia palveluja käyttäneistä 27% on erittäin tyytyväisiä ja 56% tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Kaikkiaan tyytyväisiä on peräti 83% vastaajista.

Mistä tutkimuksen tulos kertoo? Kansalaiset eivät ole laajassa mitassa havainneet, että julkiset terveyspalvelut olisivat huonoja. Se mitä nyt tarvitaan, on kansanterveyslain vahvistaminen, valtion ja kuntien uusi miljardiluokan panostus terveyskeskusjärjestelmään sekä riittävä terveydenhuollon henkilöstö kunnollisilla työ- ja palkkaehdoilla.

Rahaa Suomessa on. Kyse on arvoista ja mitä halutaan.

Vääristä arvoista ja haluista kertoo paljon se, että aseisiin ja sodan valmisteluun käytetään miljardeja euroja toisensa perään. Samaan aikaan sote-uudistuksella tavoitellaan kolmen miljardin säästöjä?

Työkansan Sanomat 8/2018
Tilaa Työkansan sanomat, vuosikerta (14 nroa) 35 €. Puhelin: 0442394197, Sähköposti: ktp@ktpkom.fi Seuraava numero ilmestyy kesätauon jälkeen 24.8.

Kansalaisilta tuomio porvarien sote-uudistukselle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *