Suomella on pitkältä ajalta kokemusta tuotantovälineiden valtionomistuksesta ja siltä pohjalta ohjatusta talouskehityksestä. Tosiaan, maamme talous oli alun alkaen hyvinkin tiukkaan sidottu erinäisten teollisuuden haarojen julkiseen omistukseen, ja tämä suuntaus jatkui aina 1900-vuosisadan loppuun saakka. Kuitenkin, 1990-luvulla, Neuvostoliiton hajoamisen ja Suomen vasemmiston heikkenemisen jälkeen, uusliberalismin kynnet iskivät maahan toden teolla.

Vuosien 1990-1993 suurta lamaa seurasi useita yksityistämisen aaltoja. Ne ovat perustavanlaatuisesti muuttaneet maamme kansantalouden maisemaa ja vahvistaneet luokka-antagonismia maassa. Kuluneiden parin vuosikymmenen aikana on puhuttu paljon hyvinvointivaltion hajoamisesta, työpaikkojen katoamisesta, palvelujen heikentymisestä ja elintasoerojen jyrkästä kasvusta. Tietenkin kansan lisääntyvä kurjuus ja suomalaisen yhteiskunnan porvarillisen luonteen tehostuminen ovat läheisessä korrelaatiossa – toinen on peruuttamattomasti sidoksissa toiseen.

Ulkoistaminen

Työpaikkojen menetys on jatkunut viime vuosina taloudellisena trendinä, ja työpaikkojen ulkoistaminen ja automatisointi ovat vaikuttaneet tähän negatiiviseen kehitykseen eri kapasiteeteissa. Ensimmäinen näistä kahdesta muuttujasta, ulkoistaminen, on ollut jo pitkään jatkunut suuntaus, joka johtuu suoraan kapitalistisesta omistussuhteesta. Kun otetaan huomioon, että kapitalistinen luokka pystyy helposti hyväksikäyttämään kehittyvien maiden työvoimaa integroituneen globaalin talousjärjestelmän ansiosta, ja että tuotannon kotimaassa pitäminen ei ole yhtä kilpailukykyinen vaihtoehto, ulkoistaminen muodostuu kapitalistille vastustamattomaksi linjaukseksi.

Ja vaikka työpaikkojen ulkoistaminen on suuntauksena viime aikoina ollut määrällisessä laskussa, prosessi on edelleen käynnissä, ja yhdessä automaation kanssa on edelleen tekijä joka heikentää työväenluokan olosuhteita maassamme. Työpaikkojen ulkoistamisongelman ohella on negatiivisena muuttujana ollut myös ulkomaisten monikansallisten yritysten tulo Suomeen, mikä heikentää kotimaista taloutta ja edelleen integroi sitä kapitalistiseen maailmantalouteen ja imperialistiseen verkkoon.

Pääasiallinen edistäjä sekä suomalaisten työpaikkojen ulkoistamisessa että monikansallisten yhtiöiden tulossa Suomeen on ollut Euroopan Unioni, jonka jäsenyys on toiminut suomalaisten eliittien vuoden 1991 jälkeisen uusliberaalisen hankkeen kulmakivenä.

Automaatio

Automaatio on entisestään vähentänyt työllistymismahdollisuuksia Suomessa ja tulee romuttamaan kansallisia työmarkkinoita tulevina vuosikymmeninäkin. Tuotantovälineiden luonteessa ja hienostuneisuudessa on käynnissä todella laajat muutokset, ja viimeisten viiden vuoden läpimurrot tekoälyn ja robotiikan alalla ovat yhä tuntemattomia tavallisten ihmisten elämässä. Tulevien vuosikymmenten aikana, kuitenkin, näiden läpimurtojen vaikutus talouteen ja yhteiskuntaelämään yleisesti ottaen tulee olemaan erittäin suuri.

Ehkä yksi Suomen poliittisen luokan suurimmista epäonnistumisista tavallisten ihmisten etujen turvaamisessa on ollut epäonnistuminen riittävällä tavalla reagoida automaation uhkaan. Tietenkään se ei ole yllättävää, että poliittinen luokka ei ole pystynyt vastaamaan automaation haasteeseen – koska tähän haasteeseen vastaaminen edellyttää tuotantovälineiden yhteisomistukseen ottamista, mikä ei ole sallittu toimintamalli uusliberaalisessa järjestyksessä – mutta reagoinnin puuttuminen tähän erityiseen muutokseen materiaalisissa ja teknisissä olosuhteissa on ilmeistä, ja kommunistien kannattaisi ajaa poliittista linjaansa erityisesti tämän kysymyksen kautta.

Kuten kaikille lienee ilmeistä, vuoden 1991 jälkeisen uusliberaalijärjestelmän alainen talouden kehitys on ollut katastrofaalista kansalle. Ja sikäli kun tarkastelemme työllisyyden kehitystä, se on vaikuttanut negatiivisesti pääosin automaation, ulkoistamisen sekä monikansallistamisen kautta – puhumattakaan kaikista niistä tavoista, joilla julkiset palvelut ovat romuttuneet työllistymisen ulkopuolella. Koulutus, terveydenhuolto ja muut hyvinvointivaltiolle ominaiset tukiverkostot ovat kaikki kärsineet tästä kehityksestä, vaikkakin ne jäävät tämän artikkelin ulkopuolelle.

Kansallistaminen

Kansallistaminen auttaisi ratkaisuna vähentämään sekä automaation että ulkoistamisen aiheuttamaa työllistymisen kriisiä. Koska ulkoistaminen johtuu pääosin kapitalistisesta voittomotiivista, ilmiö voidaan kumota yksinkertaisesti poistamalla mainittu voittomotiivi kokonaan suurimmilta toimialoilta.

Kansallistamalla suurimmat toimialat ja teollisuuden haarat, tuomalla ne julkiseen omistukseen ja hallintoon – joko valtiollisella tai kunnallisella tasolla – yleisen edun motiivi, kapitalistisen voiton motiivin sijasta, tulisi pääasialliseksi modus operandiksi. Tämän seurauksena ulkoistaminen menettäisi ensisijaisen sysäyksensä: ei olisi kovin todennäköistä, että Suomen kansa päättäisi oman etunsa vastaisesti.

Ja koska ulkoistaminen olisi ymmärrettävästi välttämättä vastoin kansan omaa etua, ei liene järkevää olettaa, että kansa voittomotiivin puuttuessa ryhtyisi ulkoistamaan työpaikkoja. Lisäksi tärkeimpien toimialojen kansallistaminen ja julkinen konsolidointi auttaisi myös estämään ulkomaisten monikansallisten yritysten pääsyn kotimaan talouteen, tosin vain jos kansallistetut teollisuudenalat nauttisivat monopoliasemasta.

Ulkoistamisen ja ulkomaisten monikansallisten yhtiöiden vastaisten vaikutusten lisäksi kansallistaminen auttaisi suuresti vähentämään automaation haittavaikutuksia yhteiskuntarakenteeseen. Jos tuotantovälineet asetetaan julkisen sektorin hallintaan, ja niitä käytetään demokraattisen valtion asettamien tavoitteiden ja suuntaviivojen mukaisesti, varmistetaan kansan etujen toteutuminen. Kuvittele, että kaikki pääasialliset teollisuuden haarat ja energiatuotanto tulevat robotisoitumaan täysin – jos nämä ovat demokraattisessa valtionomistuksessa, niitä voidaan käyttää kansan hyväksi.

Päinvastoin, jos ne ovat yksityisomistuksessa, niiden automaatio asettaa ne jotka omistavat nämä tuottavat voimat selkeään yliotteeseen kansaan nähden: työtätekevä kansa ei ole vain vieraantunut tuotantoprosesseista, vaan myös se tosiasiallinen poliittinen vaikutus jonka mainitun automatisoidun teollisuuden omistajat omaavat valtioon nähden, kasvaa valtavasti, kun taas massojen vaikutus valtioon nähden vähenisi lähestulkoon nollaan. Tämän vuoksi kansallistaminen tulee välttämättömäksi, jos haluamme säilyttää tasavaltamme demokraattisen, universaalin luonteen jatkossakin.

Demokraattiset instituutiot  

Tietenkin se, että kansallistaminen toimii massojen etujen mukaisesti perustuu siihen olettamukseen, että kyseinen valtio on luonteeltaan ja instituutioiltaan syvästi demokraattinen, ja koostuu monitasoisesta demokraattisten instituutioiden, neuvostojen ja muiden julkisen itsehallinnon elinten verkostosta. Ja niin kauan kuin tätä demokraattista kriteeriä noudatetaan, kansallistettu tuotantovälineiden omistussuhde palvelisi kansan parasta etua. Jos automaatio tapahtuu yksityisomistuksen vallitessa, se tulee edistämään vain ja ainoastaan omistajaluokan – porvariston – etuja, ja sitä on vastustettava näillä perusteilla.

Tosiaan, jotta kansallistaminen tuottaisi toivottavia tuloksia, on se toteutettava yhdessä demokraattisten instituutioiden syventämisen kanssa. Jos meillä on kansallistettuun valtionomistukseen perustuva talousjärjestelmä, jossa valtio ei operoi kansan antaman mandaatin alaisena, ja jossa valtionomistus ei ole demokraattisesti responsiivinen, silloin tässä valtionomistuksen muodossa ei ole tosiasiallista sosialistista sisältöä. Tämän vuoksi demokratian syventäminen on välttämätöntä kaikelle vasemmistolaiselle kansallistamispolitiikalle.

Mitä tämä ‘demokratian syventäminen’ sitten tarkoittaisi? Mielestäni demokratian syventämisen pitäisi ennen kaikkea pyrkiä laajentamaan kunnallishallinnon autonomiaa koko maassa – ja mahdollisuuksien mukaan kansallistetut yritykset voitaisiin sijoittaa niiden valvonnan ja hallinnoinnin alaisiksi keskushallinnon sijasta. Lisäksi maakuntien takaisin tuominen tehokkaaksi, itsenäiseksi aluehallinnon tasoksi saattaa osoittautua hyvinkin hyödylliseksi: vahvempi maakuntahallintomalli voisi auttaa vähentämään kunnan ja keskushallinnon välistä vieraantumista, toimien ‘keskitason’ välittäjänä näiden kahden välillä.

Maakunnat ja kuntien itsemääräämisoikeus

Jos päätämme kannattaa maakuntien uudelleenrakentamista vahvoiksi hallinnollisiksi yksiköiksi, kuten ehdotan, maakuntien autonomian kehittäminen voitaisiin toteuttaa ottamalla mallia Sveitsistä ja Sveitsin kantoni-mallista; maakuntahallinnon toteuttaminen sveitsiläistyylisen kantonien (joilla on itsehallinto oikeudellisissa, toimeenpano- ja lainsäädännöllisissä kysymyksissä) mallin mukaan auttaisi pitkälti maan demokraattisten instituutioiden syventämisessä. Tällaisen liittovaltiokehityksen yhdistäminen julkisten omistusmuotojen kanssa tekisi maakunnista merkittävän elementin tiellä kohti kommunismia.

Sen lisäksi, että kuntien itsemääräämisoikeutta laajennetaan ja demokraattisia instituutioita syvennetään, on myös varmistettava, että keskushallitus on responsiivinen kansaan nähden valtion omistamien yritysten hallinnoinnissa, koska sen on tarkoitus hallinnoida niitä nimenomaan kansan edun mukaisesti. On olemassa useita tapoja lisätä kansanvaltaa suhteessa valtioon; kansalaisaloitteen lisääminen on varmasti yksi tällainen menetelmä, mutta sen lisäksi voisi myös yrittää sallia tiettyjen joukkojärjestöjen läsnäolon parlamentissa.

Esimerkiksi ay-liikkeelle voitaisiin sallia paikka ja vaikutusvaltaa eduskunnassa – näin tehtiin esimerkiksi Itä-Saksassa. Toinen esimerkki pohjautuu “sosialisointiohjelmaan” vuodelta 1930, jossa ehdotetaan “teollisuusneuvostojen” perustamista, jotka toimisivat yhteistyössä hallituksen kanssa teollisuuslinjausten ja direktiivien täytäntöönpanossa sosialisoidussa tuotantojärjestelmässä. Nämä kaksi, joko erillään tai yhdessä, ovat käypiä valtionomistuksen vasemmistolaisia muotoja ja voisivat osoittautua hyödyllisiksi jos haluamme ylittää porvarillisen kansallistamisen historialliset muodot.

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaiset kohtaavat useita vakavia haasteita toimeentulolleen ja elintasolleen – johtuen porvarillisen talouden jatkuvasta kehityksestä automaation ja ulkoistamisen alaisena, jonka haittavaikutuksia porvarillinen valtio ei ole pystynyt (taikka halunnut) pehmentää.

Pitkän aikavälin ratkaisun pitäisi ylittää tässä mielipidekirjoituksessa esitetyt ehdotukset, mutta ainakin lähitulevaisuudessa kansallistamisen ja paikallisen itsehallinnon syventämisen malli auttaisi ratkaisemaan talouden ongelmia kansan etujen mukaisesti.

Ainakin se on käynyt selväksi, että uusliberaalisen järjestyksen kanssa tehdyt kompromissit ovat epäonnistuneet täysin, ja että Suomen vasemmiston tulisi johdonmukaisesti hylätä tämä kompromissien toimintamalli jatkossa.

Elias Rautio

KN-KTP (Kommunistiset Nuoret)

Kansallistaminen ja kuntien autonomia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *