Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

Työkansan Sanomat julkaisee nyt kahdennentoista osan vuoden 2018 alkuun jatkuvasta artikkelisarjasta, joka käsittelee kapitalismin ja työväenluokan syntyä, työväenliikettä, sen luokkataistelulinjaa, työväen vallankumousta ja luokkasotaa sekä kommunistisen puolueen perustamista.

Suomen työväenluokan voitot ja tappiot ovat olleet jo kauemmin kuin sata vuotta riippuvaisia myös maamme rajojen ulkopuolisista tapahtumista. Niitä ovat olleet mm. kansainvälisen työväenliikkeen synty, Marxin ja Leninin järjestäytymisen ja käytännön etenemisen opit, ammattiliittojen perustaminen ja imperialistiset sodat.

Vuoden 2017 kääntyessä nyt lopuilleen on syytä tarkastella vielä kerran niitä tärkeitä tapahtumia, jotka olivat elämän ja kuoleman asioita sata vuotta sitten eläneille työläistovereillemme.

Suomalaisille on taas itsenäisyyspäivän tietämillä tarjottu kokoelmaa historian selityksiä, joille yhteistä on vaikeneminen asioiden todellisesta sisällöstä ja näennäistieteellinen lähestymistapa. Tällaiseen historian vääristelyyn ovat syyllistyneet yhtä hyvin niin professoritasoiset henkilöt kuin nuoret tutkijatkin, jotka kokevat joutuvansa leimatuiksi ja myöhemmin syrjityiksi yliopistollisia virkoja täytettäessä, jos soveltaisivat tieteen yleisiä periaatteita oman maansa historian tutkimiseen.

Irti Venäjästä Saksan asevoimien avulla

Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen 1914 tarjosi vähälukuisille suomalaisille aktivisteille mahdollisuuden havitella Suomen irrottamista Venäjästä sen vihollisen, keisarillisen Saksan avulla.

Suomalaiset jääkäriliikkeen johtajat olivat jo syksyllä 1914 esittäneet saksalaisille, että sotilaallinen maihinnousu Suomeen olisi edullista niin Saksan sodankäynnin kuin sodan päämäärienkin kannalta.

Sijaitsihan Pietari, Venäjän keisarikunnan pääkaupunki Suomenlahden pohjukassa alttiina Suomen kautta suuntautuvalle maajoukkojen hyökkäykselle.

Ajatus ei silloin herättänyt riittävästi vastakaikua Saksan sotilasjohdossa, koska voimia ei suursodan alussa voitu ilman huolellista suunnittelua irrottaa muualta, eikä suomalaisten omaa panosta maassa olevia venäläisiä joukkoja vastaan pidetty juuri minkään arvoisena. Sen sijaan kaavailtiin erilaisia Suomessa suoritettavia tuholaistekoja venäläisiä vastaan.

Saksalaiset suunnittelivat mm. Helsingissä, Venäjän Itämeren laivaston tukikohdassa olevien sota-alusten upottamista ”yhteiskunnan huonompien ainesten avulla”. Yläluokan keskuudessa käytetyllä, työläisten arvoa halventavalla nimityksellä ilmeisesti tarkoitettiin niitä helsinkiläisiä telakkatyöläisiä, lämmittäjiä ym., jotka hoitivat sotalaivojen korjaukset ja huoltamisen.

Historiankirjoitus ei kuitenkaan tunne tehdyn edellä kuvatun kaltaisia sabotaasi-tekoja.

Liittosuhde Saksaan ja Saksan keisarin suojelus

Myöhemmin suunnitelmat laajenivat käsittämään saksalaisten sotilaallisella avulla syntyvän Suomen valtion ja Saksan läheisen liittosuhteen.

Saksassa jääkäriliikkeen asiamiehenä toiminut Fredrik Wetterhoff tarjosi jo monta vuotta ennen 1918 kuninkaanvaalia Suomen kuninkuutta Mecklenburgin herttualle Adolf Friedrichille, minkä ajatuksen tiedetään viehättäneen herttuaa suuresti. Myös Badenin prinssi Max oli Wetterhoffin neuvottelukumppani.

Suomen valtiolliseen itsenäisyyteen saksalaiset suhtautuivat kuitenkin varauksella tai suorastaan kylmäkiskoisesti. Itse keisari Wilhelm oli liian pienen Suomen valtion perustamista vastaan.

Porvaristolle hyödyllisen tsaari Nikolain kukistuminen

Kun Suomessa havahduttiin vihatun sortajan, ”sanansyöjä-keisari” Nikolai II:n kukistumiseen maaliskuun 12. päivänä 1917 ei oltu täysin selvillä, millaiset ryhmät olivat kumouksen tehneet. Valtaan nousseen väliaikaisen hallituksen ministereistä ei tiedetty paljoakaan, vielä vähemmän oltiin selvillä uuden hallituksen tavoitteista. Väliaikaisen hallituksen johdossa oli heinäkuun loppuun saakka ruhtinas G. E. Lvov. Sen enemmistö koostui porvarillisen kadettipuolueen jäsenistä.

Väliaikaisen hallituksen antamalla asetuksella (Maaliskuun manifesti) kumottiin sortokausien kuristuslakeja ja hallinnollisia määräyksiä. Suomalais-kansalliselta kannalta lailliset olot Suomessa palautettiin jälleen kumoamalla keisarikauden loppuajalla annetut laittomiksi tulkitut asetukset. Mutta vallankumouksen synnyttämässä hyvänmielen humussa ei ajateltu, voivatko Suomen hallitsijain oikeudet ilman muuta mennä vieraan maan vähän väliä vaihtuvalle ministeriölle.

Väliaikainen hallitus piti itseään keisarikuntaan pakolla liitettyihin ja kuuluviin vähemmistökansallisuuksiin nähden tsaarivallan itseoikeutettuna perijänä. Vain joskus tulevaisuudessa kokoontuva perustava kansalliskokous voisi tehdä toisenlaisen ratkaisun.

Suomalaisen yläluokan arvot sisäistäneet oikeusoppineet ja valtiomiehet tunnustivat väliaikaisen hallituksen itse itselleen ottamat oikeudet varauksetta. Työväenliikkeessä siihen mukauduttiin.

Tietä avattiin liittymiselle Saksaan

Suomen kaartin viimeinen komentaja Nikolai Mexmontan, ratsumestari Hannes Ignatius ja ratsumestari Gaston Ahrenberg neuvottelivat Tukholmassa Saksan päämajan edustajien kanssa toukokuun 14.-15. päivinä 1917. He esittivät ajankohdan olevan suotuisan maihinnousuun ja saksalaisten marssiin Pietaria vastaan Suomen kautta.

Saksalaiset pitivät kuitenkin toimenpidettä edelleen ennenaikaisena. Suojeluskuntien historiankirjoituksen mukaan järjestön perustamisasiakirja syntyi saman neuvottelun yhteydessä Tukholmassa 16.5.1917. Siihen liittyivät salaiset ohjeet tämän yksityisarmeijan muodostamisesta ja naamioimisesta.

Pietarin tien loppusuora

Väliaikaisen hallituksen Suomeen nimittämä kenraalikuvernöörin virkaatekevä apulainen, paroni S. A. Korff lausui kyynisesti totuuden päätellessään: ”Kun suomalaiset, saavuttaakseen voiton sosialismista, katsoivat välttämättömäksi hajottaa sosialistienemmistöisen eduskunnan, he ensinkään ujostelematta pakenivat vielä kerran Venäjän laillisen (väliaikaisen) hallituksen oikeuden turviin ja tunnustivat uudelleen sen korkeimman vallan haltijaksi.”

Niin todella tapahtui. Maamme oikeistolaiset lähtivät jälleen hakemaan apua Pietarista, tällä kertaa ei enää tsaarin hallinnolta vaan väliaikaiselta hallitukselta. He kiertelivät myös Pietarissa olevien länsivaltojen lähetystöissä. Niissä oltiin aiheellisesti levottomia, mutta rauhoituttiin, kun kuultiin sosialistien toimineen yhteistyössä enemmän venäläisten aatetovereidensa kuin suomalaisten yläluokkaan kuuluvien kanssa.

Näissä asioissa liikkeellä ollut tri Rudolf Holsti kertoo, miten Ruotsin lähettilään Brändströmin kasvoilla oli epäilyksen ilme. Samassa Pietarin muistiossaan Holsti selittää sosialidemokraattisen puolueen perustaneen itsenäisyyden asiaa ajaessaan laskelmansa tietämättömien venäläisten sotilaiden löyhäpäisiin lupauksiin.

Myös väliaikaisen hallituksen nimittämä Suomen kenraalikuvernööri Mihail Stahovits oli Pietarissa käydessään useasti yhteydessä ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin kanssa. Enckell oli tässä vaiheessa enemmän poliittinen juonittelija kuin maansa yleistä luottamusta nauttiva edustaja.

Heinäkuun Valtalain tuhoaminen

Enckell neuvotteli puhelimitse Helsingissä olevien toimeksiantajiensa kanssa. Muistelmissaan hän kertoo, miten hän sai 28.7.1917 puhelimitse vanhasuomalaisen puolueen puheenjohtaja, prof. Ernst Nevanlinnalta tiedon, että eduskunta aikoi valtalain mukaisesti asettaa uuden hallituksen.

Siksi hän kävi tapaamassa Stahovitsia tämän yksityis-asunnossa ja kehotti painokkaasti häntä korostamaan väliaikaiselle hallitukselle, että se korkeimman vallan haltijana oli velvoitettu ryhtymään toimiin eduskunnan menettelyä vastaan, joka pohjautui väärinymmärrykseen ja bolsevikkien liikkeelle panemiin valheisiin. Heinäkuun 18. päivän eduskuntapäätöstä ei Enckellin mukaan voitu luonnehtia miksikään muuksi kuin bolsevikkien yllytyksestä Suomen taholta syntyneeksi kumoukselliseksi välikohtaukseksi.

Väliaikainen hallitus päätti heinäkuun 31. päivänä, harkittuaan sitä ennen Suomen sotilaallista miehittämistä, hajottaa eduskunnan. Porvarilliselle yhteiskunnalle oli pakottavan välttämätöntä käyttää hyväksi väliaikaisen hallituksen arvovallan heikkoja rippeitä, painottaa ministerivaltiosihteeri Enckell. Saksan armeijan johto olisi tuskin voinut panna toimeen maihinnousua Suomeen ennen rauhantekoa Venäjän kanssa. Enckell ymmärsi myös väliaikaisen hallituksen uhkauksia käyttää väkivaltaa, koska hänen mielestään diktatuurit ovat useimmiten pelastaneet yhteiskunnan kaaokselta ja roskaväen valtiudelta.

Saksalaismiehitys suojaksi oman maan sosialisteja vastaan

Syyskuun alkupuolella 1917 ottivat johtavat porvarilliset poliitikot jälleen esille saksalaismiehityksen, koska väliaikaisen hallituksen vallassa pysymisen näköalat eivät olleet kovinkaan valoisat.

Valtioneuvos Edvard Hjelt jätti 20.-25. päivinä syyskuuta Tukholmassa Saksan ulkoministeriön edustajalle, salaneuvos Ritzlerille muistion, jossa suositeltiin Saksan maihinnousua Suomeen. Kirjoituksessa annettiin tietää, että Suomessa oltiin vakuuttuneita siitä, että maan vapautuminen oli suuressa määrin Saksan etujen mukaista sekä sotilaallisesti käynnissä olevan sodan aikana että poliittisesti ja taloudellisesti sodan jälkeen. Siinä luvattiin, että saksalainen prinssi julistettaisiin Suomen kuninkaaksi ja, että saksalaisten joukkojen jääminen maahan sodan jälkeen kustannettaisiin Suomen valtion varoilla. (Toim. Tämä oli ensimmäinen Suomen solmima isäntämaasopimus, toinen tehtiin Hitlerin Saksan kanssa, kolmas nyt sotilasliitto Naton kanssa)

Äsken 6.12 juhlitun itsenäisyysjulistuksen 100-vuotismuisto on vähintäänkin kyseenalainen!

Kyse oli ennen muuta porvariston vallan säilyttämisestä ja työväenliikkeen lyömisestä takaisin. Saksan suuressa päämajassa tehtiin marraskuun 26. päivänä päätös, jossa saksalaiset selittivät olevansa valmiita tukemaan säätyläisen Suomen pyrkimyksiä hillitä yhteiskunnan heikoimman aineksen esiintymistä, kunhan suomalaiset vain ensin julistavat maansa Venäjästä irtautuneeksi. (TKS/Timo Nieminen)

Lähde: Erkki Salomaa, Työväenliike ja Suomen itsenäisyys, Kansankulttuuri, Helsinki 1967

Työkansan Sanomat 14/2017

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 12)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *