Ktp:n pj Mikko Vartiainen: Eduskunnan puolueyrityksille lisää rahaa – Ktp ei hyväksy puoluetukea

Kuten tunnettua maamme eduskuntapuolueet ovat liikeyrityksiä, joiden myytävät tuotteet ovat mainostoimistojen profiloimat jokaiselle jotain ehdokaslistat eduskuntavaaleissa. Puolueyritysten tulo tulee verovaroista. Jokaisesta vaaleissa läpimenneestä kansanedustajasta saa puoluetukea. Siksi kannattaa vaalityössä sijoittaa mainontaan.

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa myynnissä olleiden ehdokkaiden näkyvyyteen sijoitettiin yhteensä 30 miljoonaa euroa. Kuulostaa paljolta, mutta se oli kannattava sijoitus, sillä sijoitetulle pääomalle tuli hyvä tuotto.

Vuoden 2020 valtion budjetissa puolueyritysten pyörittämiseen sijoitetaan ennätysmäärä rahaa, 36 miljoonaa euroa. Ja tämä on vain yhden vuoden tuotto. Vaalikauden aikana vaaleihin sijoitettu pääoma yli nelinkertaistuu.

Ilman verovaroista maksettavaa puoluetukea rahat pitäisi kerätä kannattajilta. Puoluejärjestelmän ja porvarillisen demokratian romahdus voisi olla rumaa katsottavaa.

Nuorisojärjestöjen ylläpitoa suurella rahalla

Eduskuntapuolueet ovat jo vuosia yrittäneet turvata poliittista jatkuvuuttaan sijoittamalla verovaroja omien puoluekoneistojensa pyörittämisen lisäksi myös varhaisnuoriso-, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen ylläpitämiseen.

Niinpä puolueet ohjaavat varhaisnuorisotyöhönsä joka vuosi satojatuhansia euroja (kokoomus 220 000, keskusta 440 000, sdp 645 000 ja vasemmistoliitto 346 000 euroa). 

Nuorisojärjestöilleen puolueet ovat vuosina 2012-19 antaneet valtion varoista keskimäärin (kokoomus 640 000, keskusta 650 000, sdp 531 000 ja vasemmistoliitto 321 000 euroa).

Perussuomalaiset olivat alkuaikoina poistamassa puoluetukea, mutta ovat nyt unohtaneet tällaiset vaalipuheet. Kun heidän nuorisojärjestönsä sai 2012 vielä 15 000 euroa, nousi tuki Sipilän hallitusseikkailun osallistumisen palkkana jo vuosittaiseen 115 000 euroon. 

Poliittisten puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt näyttävät kuitenkin olevan lamassa, siitä kertoo pikainen vilkaisu järjestöjen internetsivuille. Useimpien varsin vaatimaton toiminta keskittyy lähinnä muutamaan suureen kaupunkiin.

Järjestöihin on syydetty rahaa verovaroista vuosikausia, mutta toiminta ei näytä nuoria kiinnostavan. Erityisesti opiskelijajärjestöjen toiminta on lamassa. Siitä kertoo myös valtion varoista pyydetyt ja saadut vaatimattomat vuosiavustukset (kokoomus 88 000, keskusta 62 000, demarit 68 000 ja vasemmisto 4200 euroa). 

Vihreiden opiskelijajärjestön tuki nousi  peräti 132 000 euroon varmaankin ilmastokeskustelun siivittämänä, mutta ei silläkään juuri perustason toimintaa ole.

Ktp:ssä nuorisotoimintaa omin avuin

Meillä Ktp:ssä toimitaan omin avuin. Kantamme verovaroista maksettavaan puoluetukeen on kielteinen.  Rahan niukkuudesta huolimatta nuorisotoimintamme on hyvässä vedossa. Erityisen ilahduttavaa on, että nuoriso-osastoon ja puolueeseen tulee kasvavana virtana aatteellisesti ja poliittisesti tietoista väkeä.

Tämä näkyy kiinnostuksena filosofian ja kansantaloustieteen opiskeluun, korkeatasoisina Työkansan Sanomissa julkaistuina artikkeleina, uusina tiedotuskanavina kuten Kovaääninen ja videotuotanto sekä kaupunki- ja aluetoiminnan kasvuna.

Tästä on hyvä jatkaa.

Ktp:n pj Mikko Vartiainen: Eduskunnan puolueyrityksille lisää rahaa – Ktp ei hyväksy puoluetukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *