Motto: Sota ei ole kaunis

Mihail Solohov: Ihmiskohtalo ; He taistelivat synnyinmaansa puolesta

Moskova: Raduga, 1984

Neuvostoliitto-lehden kirjasto

284 sivua, suomentaneet Antero Tiusanen, Ulla-Liisa Heino ja Juhani Konkka

Mihail Alexanrovitsh Solohov (1905-1984) on yksi 1900-luvun romaanitaiteen suuria mestareita. Hänen pääteoksensa “Hiljaa Virtaa Don” (1928) on maailmankirjallisuuden suurimpia merkkiteoksia ja siitä julkaistiin kaksi jatko-osaa vuoteen 1940 mennessä. “Aron raivaajat” (1932) on kuvaus maatalouden kollektivisoinnista ja työläisistä sen toteuttajina.

Näiden teosten ohella häneltä on suomennettu nyt esittelyssä oleva yhteisnidos kahdesta tarinasta. Solohov sai tunnustuksena sosialistisesta realismistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1965, kaksinkertaisen sosialistisen työn sankarin arvonimen ja Leninin sekä Stalinin palkinnot. Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen hän liittyi 1932 ja pysyi sille uskollisena kuolemaansa saakka.

Ihmiskohtalo on raadollinen kertomus neuvostotyöläisen kohtaloista toisen maailmansodan pyörteissä. Päähenkilö Andrei Sokolovin elämä pirstoutuu hetkessä kuin takkaan heitetty juomalasi. Saksalaiset hyökkäävät ja miehet lähetetään rintamalle maataan puolustamaan, ottamaan vastaan sotakoneisto joka säälittä vyöryy itää kohti raivaten tieltään kaiken kohdalle osuvan.

Tämän jälkeen Solohov keskittyy nerokkaasti Sokolovin ihmiskohtaloon.

Sokolov jää saksalaisten vangiksi ja novellin loppuosa on traagista, musertavaa selviämistaistelua kaukana rintamalta fasistien vankina. Neuvostoihmisen järki, loogisuus ja maltin säilyttäminen auttaa selviämään vuodet helvetillisissä olosuhteissa ja paluu kotimaahan onnistuu monen täpärän ja onnellisen sattuman kautta. Kotona odottaa kuitenkin vielä suurin järkytys kun Andrein perheen kohtalo alkaa selviämään. Tarinan loppu on kuitenkin riipaiseva, surumielisen kaunis ja toivoa herättävä… en muista koska olisin viimeksi ollut niin liikuttunut kirjaa lukiessa kuin viimeisen rivin saavuttua päätökseensä.

He taistelivat synnyinmaansa puolesta” kirjan Solohov aloitti jo ollessaan rintamalla sodan alkukuukausina 1941. Kirjan alku kuvaa kuinka tummat sodan varjot ovat jo havaittavissa Hitlerin Saksan valmistellessa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Päähenkilö Aleksander Mihailovits viettää kauniita kesäpäiviä kalastellen ahvenia ja karppeja veljensä kanssa, nauttien saalistaan maittavan kalakeiton muodossa ja keskustellen niitä näitä, tietämättömänä mitä on kuitenkin vyörymässä lännestä itää kohti.

Tässä kohdassa Solohov suorittaa mestarillisen leikkauksen suoraan rintamalle jossa Aleksander panssarintorjuntajoukkoineen taistelee väliin asemansa niukasti pitäen, välillä perääntyen. Sodassa itsessään ei ole mitään sankarillista, ystäviä kaatuu, konekiväärit, tankit, pommikoneet, kranaatit, kaikki mitä ihmisen sotahulluus vain on aivojen pimeimmissä sopukoissa luonut lyödään lukijan eteen säälimättä! 

Siinä missä länsimainen sotakirjallisuus hävettävän usein sortuu asioiden kaunisteluun, ottaa Solohov sivu sivulta kaiken kunnian ja kauneuden sodalta pois. Ansaittu kunnia miehille, jotka taistelivat fasismin iljettäviä kasvoja vastaan, annetaan kuten täytyykin. Puna-armeijan sinnikkyys ja taistelutahto eivät osoita lannistumisen merkkejä vaikka joukot Donin liepeillä joutuvat välillä vetäytymään asemistaan hirveiden tappioiden saattamina. Usko voittoon ja puolueeseen heijastuu hienovireisesti sotilaiden jutustelujen, keskustelujen ja taistelujen ohessa.

Kunnia pois sodalta, mutta annetaan se sodan kokeneille puna-armeijan miehille jotka antoivat elämänsä Hitlerin Saksan lopulliseen kukistamiseen, on Solohovin kantava teema. Sosialistinen realismi kulkee punaisena lankana keskellä mielen ja hengen taistelua, hengissäpysymisen taistelua ja työläisten taistelua Suuren ja Mahtavan Synnyinmaansa ja Kommunistisen Aatteen puolesta.

Ajatuksia herättävä, mykistävä lukukokemus, ylivertainen saavutus. Tätä suosittelen myös teille, toverit!

Esa Ojala

Motto: Sota ei ole kaunis

2 thoughts on “Motto: Sota ei ole kaunis

  • 27.10.2019 21:10:sta
    Permalink

    Hienoa kun Työkansan Sanomissa on “punainen kirjallinen kulttuuriosasto!”

    Vastaa
    • 29.10.2019 17:16:sta
      Permalink

      Kiitos ystävällisestä palautteesta, toveri. Koen itsekin tärkeäksi nykyaikana ohjata lukijoita kirjallisuuden pariin ja kuten osuvasti sanoit, punaiseen sellaiseen. Työläisten kirjallisuus on valitettavasti kovin vähän esillä nykyään missään mediassa.
      – Esa –

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *