Rauhaa, rakkautta ja kylmää sotaa

Sanotaan, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Sanonta pätee myös kylmään sotaan, sekä totuuden jälkeiseen aikaan, jota nyt eletään. Sanonnat muuttuvat ajan myötä, mutta itse asia, valehtelu ja mielipiteenmuokkaus vaikutusvallan saamiseksi ja lisäämiseksi on hyvin vanha konsti ja pysyvä menettelytapa ihmiskunnan historiassa.

Suomi allekirjoitti Pariisin rauhansopimuksen 1947. YYA- sopimus solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välille 1948. Vuoden 1950 presidentinvaaleissa nousi Juho K. Paasikiven vastaehdokkaaksi Urho Kekkonen, josta vaalien jälkeen tuli pääministeri.

Rauhan puolesta sotaa vastaan

Kun Kekkonen allekirjoitti Tukholman rauhanvetoomuksen 1950, kohdisti CIA Kekkoseen vihamielisen mustamaalauskampanjan, joka jatkui kahden vuosikymmenen ajan.

Urho Kekkosen tultua presidentiksi 1956, alkoi Suomen ulkopolitiikassa puhaltaa uudet tuulet. 20-luvulla alkanut nokittelu idän suuntaan ja AKS:n julkinen Suur-Suomi uhittelu joutuivat väistymään – mutta lasku tästä lankesi UKK:n maksettavaksi.

Kekkosen visioissa kangasteli Pohjolan ydinaseeton vyöhyke ja rauhanraja Norjan kanssa. USA tuomitsi yksiselitteisesti lisääntyneen kiinnostuksen rauhanliikettä sekä ydinaseetonta vyöhykettä kohtaan.

Kekkosen puolueettomuuspolitiikan pitkän aikavälin tavoite oli Euroopan turvallisuuden vahvistaminen.  Monivaiheisten diplomaattisten ponnistelujen päätteeksi tavoitteena ollut Euroopan yhteistyö- ja turvallisuuskokous (ETYK) toteutui 1975.

CIA ryhtyy toimeen

Kekkosen suuri virhe Yhdysvaltojen tiedusteluraporttien mukaan oli se, että hän allekirjoitti Tukholman rauhanvetoomuksen 1950. ”Suurempi virhe” oli tietenkin se, että Kekkonen oli ollut solmimassa YYA-sopimusta Moskovassa.    

CIA:n virkailija Austin Goodrich, jonka CBS-televisioyhtiö lähetti ”toimittajaksi” Suomeen, antaa Kekkosesta ja hänen politiikastaan kielteisen ja halveksivan kuvan kirjassaan Study in Sisu (1960).   

Toimittaja ja Berliinin vapaan yliopiston professori R. Löwenthal kirjoitti 1960-luvulla useita artikkeleita Encounter-lehteen, joka oli CIA:n tunnetuimpia julkaisuja. Kirjoituksissaan Löwenthal pyrki vastustamaan ja sabotoimaan Paasikiven – Kekkosen ulkopoliittista linjaa kutsumalla sitä suomettumiseksi.

Löwenthalia komppasivat kirjoituksillaan ranskalainen kirjailija ja oikeistofilosofi Raymond Aron sekä saksalainen sodassa poliittisena upseerina toiminut CSU- puolueen johtaja Franz Josef Strauss. Suomettumistermi osoittautui käyttökelpoiseksi lyömäaseeksi oikeistopiirien käytössä, sekä Euroopassa että Suomessa.

Länsi-Saksassa pidettiin suomettumisseminaareja, joissa CIA:n tiedusteluvirkailijat sekä lehtimiesagentit toimivat eräissä tapauksissa Suomen ulkopolitiikan asiantuntijoina. 

Vanhan liiton miehet Kekkosta vastaan

Sodan jälkeisessä Suomessa lakkautetun AKS:n toimintaa jatkoi Vapauden Akateeminen Liitto. Oppositiopolitiikan taustavaikuttajina sen aktiivit pyrkivät vastustamaan kaikin keinoin Kekkosen rauhantahtoista puolueettomuuspolitiikkaa.

Kekkosvastaisuuden eräs keskeisin suomalaisvaikuttaja oli kokoomuksen oikean laidan toppari Tuure Junnila, Honka-liiton ideanikkari ja sen touhukkain puuhamies.

Professori Risto Alapuro toteaa kirjoituksessaan, että puolustusvoimien palveluksessa oli 1968 yhä AKS:n taustan omaavia everstiluutnantteja, everstejä ja kenraaleita huomattavan runsaslukuinen määrä.

Yliopistojen ja korkeakoulujen rehtoreita oli viisi ja professoreja yli sata. Suomen evankelisluterilaisen kirkon silloisesta yhdeksästä piispasta seitsemän oli AKS:n valan vannoneita entisiä jäseniä.

Vuorineuvoksia oli neljä ja pääjohtajia kahdeksan. Näiden lisäksi oli hallitusneuvoksia, ylijohtajia, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, korkeimman oikeuden jäseniä, sekä hovioikeuden neuvoksia ja esittelijäneuvoksia.

Puolueettomuus pitää

Kekkonen torjui useita ehdotuksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista, ja tähdensi ankarasta painostuksesta huolimatta Suomen pysyvän sotilasliittojen ulkopuolella puolueettomana ja liittoutumattomana maana.

Laajemmassa kuvassa USA:n tavoitteena oli tuolloin torpata Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin vakautta ja rauhaa tavoitteleva ulkopolitiikka ja hiillostaa Espanjaa liittymään Natoon. Painostuskeinoja käyttäen USA yritti saada liittolaisia Vietnamissa harjoittamalleen aggressiiviselle sotapolitiikalleen.

Ehrnrooth, Punasola ja SPK

Georg C. Ehrnrooth lähti 1973 ovet paukkuen RKP:stä ja perusti Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen (SPK).Puolueen ainoa missio oli Kekkosen vastustaminen. Puheenjohtajan apulaisena hääräili puuhakas hengenmies, teologian ylioppilas ja ”tietokirjailija” Peter Kankkonen, alias V. I. Punasola.

1976 julkaistiin Peter Kankkosen nimellä sepite Suomettuva Suomi, ja1978 julkaistiin salanimellä kirjoitettu kirja Reality of Finlandization. Kirjan liitteessä pyrittiin osoittamaan Etyk-hanke täysin hyödyttömäksi ja joutavaksi poliittiseksi tuherteluksi. Liitteen kirjoittaja oli CIA:ssa ja Hoover-instituutissa työskennellyt agentti William Buckley, joka pistäytyi rahasalkkuineen Suomessa 1977 lietsomassa uutta puhtia kekkosvastaisuuden hiipuvaan hiillokseen.

Kirjat sisälsivät tökerösti väärennettyjä karttoja sekä ällistyttäviä ja hupaisia väitteitä, joissa hyökättiin kiihkeästi Kekkosta ja hänen liittoutumattomuuspolitiikkaansa vastaan.

BBC:n iskuryhmä ilmestyi 1979 kesäiseen Helsinkiin, Suomen Kuvalehden eli ”herrasväen Hymyn” vieraaksi.

Ryhmä oli tekemässä kansainväliseen levitykseen tarkoitettua kohudokumenttia Karhu naapurissa, ja siksi ainoastaan maan korkein johto olisi kelvannut ohjelmaan haastateltavaksi.

Ehrnrootin tähtihetki  

Ohjelman ainoa suomalainen esiintyjä oli Georg Ehrnrooth, joka esiteltiin ohjelmassa opposition johtajana. Ohjelmassa ei hiiskahdettu sanallakaan, ettei tällä oppositiojohtajalla ollut kansanedustajia Suomen eduskunnassa. Dokumentissa Ehrnrooth ilmaisi tuskansa Suomen ulkopolitiikan aiheuttamista haitoista maan kansalaisille ja suomalaisille yrityksille.

Suomen yleisradio ei ostanut ylihintaista, yksipuolista ja heikkotasoista ohjelmaa ja sai niskaansa hyvin koordinoidun ryöpytyksen ”puolueisiin sitoutumattoman” oikeistomedian taholta – kaikilla suomettumistehtailun kirpeimmillä mausteilla höystettynä.

Sotilastiedustelu tuhertelee

Der Spiegel ja Paris Match julkaisivat 1980 Peter Kankkosen haastatteluihin ja kirjoituksiin perustuvia ja kohua aiheuttaneita juttuja Kekkosesta ja Suomen puolueettomuuspolitiikasta. Näitä juttuja julkaistiin Englannissa ja Pohjoismaissa. Länsi-Saksassa näitä kyseenalaisia kirjoituksia levitettiin Adenauer-säätiön kautta.

Welt am Sonntag -lehti hyökkäsi 1981 kiihkeästi tiedustelulähteisiin viitaten Suomea vastaan. Kun päätoimittajalta tivattiin todisteita: ”Kuka tai mikä on lähteenne”? hän totesi lähteen olevan Nato ja sen tiedusteluelimet, ja lupasi esittää todisteet asiasta. Luvattuja todisteita ei milloinkaan esitetty, ja huomaamaton oikaisu julkaistiin lehdessä vasta useiden kuukausien kuluttua.

Kekkonen ei horjunut

Kekkonen tuomitsi CIA:n operaation. Helsingin nuorisofestivaaleilla pitämässään puheessa 1962, Kekkonen totesi CIA:n puuttuneen Suomen sisäisiin asioihin, sillä organisaatio oli jakanut Suomen ulkopolitiikan vastaista aineistoa Helsingin seudulla.

Jussi Malminen

PS.

Naton kannatus on laskusuunnassa, ja enemmistö kansalaisista vastustaa liittoutumista. Siksi Isäntämaasopimus USA:n kanssa tulee julkistaa ja käsitellä valtiosäännön mukaisessa järjestyksessä eduskunnassa. Edellisen, Suomelle raskaan ja haitallisen salaisen sopimuksen laati myös varsin pieni oikeistoklikki, solmiessaan natsi-Saksan kanssa salaisen sopimuksen Suomen osallistumisesta Hitlerin hyökkäyssotaan, joka alkoi kesällä 1941.

Rauhaa, rakkautta ja kylmää sotaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *