YK:ssa heinäkuun alussa 122 maan voimin hyväksytty ydinaseet kieltävä sopimus on edennyt allekirjoitus- ja vahvistusvaiheeseen. Sopimus avattiin jäsenmaiden allekirjoituksille 20.9. Yli 50 YK:n jäsenmaata on jo allekirjoittanut ensimmäisen laillisesti sitovan sopimuksen ydinaseiden kieltämisestä. Näin sopimuksen voimaantulo näyttää tällä hetkellä varmalta.

Ydinaseiden kieltosopimuksen kiivaimpia vastustajia ovat USA ja muut NATO-maat. Ne ovat painostaneet ja uhkailleet sopimusneuvotteluissa ja hyväksymismenettelyssä olleita maita. Kohteena ovat erityisesti perinteiset puolueettomat ja sitoutumattomat maat.

Yksi painostuksen kohteista on Ruotsi. Syynä on tuo kieltosopimus, jonka puolesta Ruotsi äänesti YK:ssa. Julkisuuteen vuotaneiden asiakirjojen mukaan USA:n hallinnon edustajat ovat uhanneet, että sopimuksen allekirjoittaminen vahingoittaa Ruotsin ja USA:n suhdetta sekä Ruotsin NATO-yhteistyötä.

Suomessa USA:n uhkailulle ja Ruotsin varoittelulle on löytynyt ymmärrystä ainakin kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanervalta. Eivätkä kenraalitkaan ole olleet ilahtuneita Ruotsin linjasta.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on ilmoittanut ulkoministeriön suulla kieltäytyvänsä ydinaseiden kieltosopimuksen allekirjoittamisesta. Päätös paljastaa karulla tavalla sen, että Suomi on sidottu entistä tiukemmin Nato-kumppanuuteen ja Natoon liittymisen valmisteluun.

Näin Suomi irrotetaan siitä liikkeellä olevasta suuresta valtioiden enemmistöstä, joka kyseenalaistaa ydinaseiden olemassaolon kokonaan.
Kommunistisen työväenpuolueen (Ktp) keskusneuvosto hyväksyi 16.9. kokouksessaan kannanoton, jossa vaaditaan selväsanaisesti Suomea allekirjoittamaan ydinaseet kieltävä sopimus ja palaamaan rauhanpolitiikkaan. Sehän on vielä mahdollista.

Työkansan Sanomat 11/2017

Ydinaseiden kieltosopimus etenee – USA vastustaa ja painostaa allekirjoittajia

Vastaa