YK:n ja rauhan päivä 24.10.

Lokakuun 24. päivänä tuli kuluneeksi 73 vuotta YK:n perustamisesta. Maailmanjärjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Perustamispäivä lokakuun 24. on kansainvälinen YK:n päivä, ja se aloittaa YK:n aseidenriisuntaviikon. YK:hon kuuluu nykyisin 193 jäsenvaltiota

Vaikka YK ei ole onnistunut perustehtävässään, on sitä pidetty vuosikymmenien ajan merkittävänä toimijana ja foorumina valtioiden välisessä kanssakäymisessä.

Meillä YK-päivää on vietetty aikaisemmin rauhanmarssien, sotien vastustamisen ja joukkokokousten merkeissä. Nyt tuo hyvä perinne on hiipumassa. Tilalle on ujutettu jumalanpalveluksia ja performansseja. Ja rauhanjärjestöistä on tullut valtion tukiaisilla pelaajia.

Ktp teki alkusyksystä julkisen esityksen työväen- ja rauhanjärjestöille tämän vuoden YK-päivän rauhanmarssin ja joukkotilaisuuden järjestämiseksi Helsingissä. Yksikään rauhanjärjestöistä ei vastannut esitykseen. Eikä niistä näytä olevan enää muuhun kuin kynttilöiden polttamiseen.

Rahan puolustaminen ja sodan vastustaminen on yhtä välttämätöntä tänään kuin aikaisempinakin vuosina. Militaristiset oikeistovoimat ja kenraalit ovat ottaneet itselleen ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa. Se näkyy vaarallisina Nato-sopimuksina, sotaharjoituksina ja naapurivihaa lietsovana russofobiana.

On järkyttävää, että sotien jälkeiset rauhan vuosikymmenet nähdään pahana ja nykyinen sodan valmistelu hyvänä. Se on Suomen ja suomalaisten vastaista politiikkaa. Ja tuon politiikan vastustaminen vaatii jatkossa työväen- ja rauhanjärjestöjen yhteistä toimintaa.

Työkansan Sanomat 12/2018

YK:n ja rauhan päivä 24.10.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *