Suuret yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat jatkuneet  tämäkin vuoden aikana. Tästä yhtenä seurauksena on nähty jo keväällä työllisyyden vähänkin kasvu pysähtyminen ja nyt kesän aikana työttömyyden lisääntyminen. Kaikki on tapahtunut talouden nousukauden aikana.

Pelkästään kesä-heinäkuun aikana kymmenet suuret yritykset ovat kertoneet yt-neuvottelujen aloittamisesta ja irtisanomisista. Tuhannet työntekijät ovat joutuneet  jättämään työpaikkansa ja suuntaamaan askeleensa työvoimatoimistojen oville.

Kesän irtisanojia ovat mm. Pihlajalinna, Posti, Telia, Voimatel, Stora Enso, Efora, K-Auto, Helprint, Kaleva Media, Kongsberg, Accenture, Martela, Isku, Oriola, Stockmann, Upofloor, Ensto ja Lehto Group.

Luettelosta puuttuvat valtio, kunnat, sairaanhoitopiirit, hoitolaitokset ja muut julkisyhteisöt.

Joukkotyöttömyys on jäänyt pysyväksi

Kesä-heinäkuussa  julkistetut  uusimmat työttömyysluvut eivät ole kiinnostaneet porvarimediaa. Työllisyysasteesta kyllä jaksetaan höyrytä, vaikka työllisten määrä on alkanut tilastoista välittämättä vähetä.

Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä oli kuun lopussa 254 200. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus puolestaan kertoo työttömien määräksi 176 000

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Laajan työttömyyden piirissä oli kesäkuun lopussa lähes 400 000 työtöntä. Ja yli 300 000 työtöntä sai jonkinlaista työttömyysturvaa.

Tässä viimeisenä ovat ne luvut, joiden pohjalta kapitalistinen Suomi on matkalla kohti uutta taantumaa ja lamaa.

Työkansan Sanomat 9/2019

Yt-neuvotteluille ei näy loppua – irtisanomiset jatkuvat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *