Juha Sipilän hallituksen päätökset sen loppukaudelle  ja  suunnitelmat lähivuosille jatkavat oikeistopolitiikkaa, joka palvelee kapitalisteja, rikkaita ja hyväosaisten eliittiä. Harjoitettu ja nyt vain koveneva politiikka ottaa työväestöltä ja tuhoaa työn oikeutta, työsuhdeturvaa ja taistelulla saavutettuja perusoikeuksia.

Kapitalismin kriisi, lama ja syvä taantuma, kutisti kymmenen vuotta Suomen taloutta. Vasta nyt talous on saavuttamassa vuoden 2008 tason. Kriisi aiheutti myös puolen miljoonan joukkotyöttömyyden, joka on helpottunut vain vähän. Maaliskuun ennakkotietojen mukaan laajan työttömyyden piirissä on edelleen reilusti yli 400 000 työtöntä. Työttömyyttä ja perusturvan leikkaamista on seurannut ennätyksellinen  köyhtyminen sekä kansalaisten joutuminen perintä- ja ulosottokierteeseen.

Kapitalismin pelastamisen talkoot ja kapitalistien voittojen turvaaminen on ajanut suuren rahan, hallitukset ja eduskuntapuolueet entistäkin läheisempään yhteistyöhön. Edellisen ja kuluvan vaalikauden aikana on eduskunnassa sovittu yksimielisesti mm. sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta, miljardiluokan aseostoista  ja armeijan määrärahojen lisäkorotuksista.

Ktp:n mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä  kuntien itsemääräämisoikeutta rajoittavasta maakuntauudistuksesta on luovuttava.

Sipilän hallituksella on ollut myös omat erilliset hankkeensa valtion omaisuuden yksityistämiseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon leikkaamiseksi, työttömyysturvan heikentämiseksi sekä lapsilisien ja eläkkeiden jäädyttämiseksi. Hallituksen asettaman Saaren “eriarvoistumistyöryhmän” tavoite on jäädyttämisen vahvistaminen kustannusneutraalilla perustulolla. Se merkitsisi mm. työttömyyspäivärahojen, asumistuen ja toimeentulon yhdistämistä alle 700 euron verotettavaksi kuukausituloksi.

Eduskunnan ja hallituksen röyhkeimpien päätösten joukkoon kuuluvat viime joulukuussa hyväksytty ns. aktiivimalli sekä nyt huhtikuussa esitetty nuorten työntekijöiden irtisanomisen helpottaminen ja työaikalain muuttaminen.  Aktiivimalli on osoittautunut työttömyyspäivärahan leikkuriksi ja työttömän ajojahdiksi, sillä työpaikkoja ja koulutusta ei ole kuin pienelle osalle työttömistä.

Ay-liikkeen on nyt aika herätä todellisuuteen ja nousta joukkovoimalla vastustamaan harjoitettua oikeistopolitiikkaa ja oman asemansa murentamista.

Oikeistopolitiikan yksi vaarallinen seuraus on Suomen hivuttaminen sotilasliitto Naton kainaloon. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on hyväksynyt mm. isäntämaasopimuksen ja avannut maa- ja merialueemme sekä ilmatilamme Yhdysvaltojen johtaman sotavoiman käyttöön. Yhtenä seurauksena tästä Yhdysvaltojen panssarit osallistuvat ensimmäistä kertaa Suomen järjestämiin sotaharjoituksiin Porin seudulla.

Ktp vaatii lopettamaan Suomessa kaikki sotaharjoitukset Naton kanssa. Suomalaiset sotilaat on vedettävä ulkomailta Yhdysvaltain ja Naton järjestämistä sotaharjoituksista ja sodista.

Ktp esittää talous- ja yhteiskuntapolitiikan uudeksi suunnaksi  työväestön etuihin perustuvaa kansallistamista ja sosialismin rakennustyön aloittamista.

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.

Keskusneuvosto, 14.4.2018 Vantaa

Ktp:n keskusneuvosto 14.4.: Eduskunnan ja hallituksen oikeistopolitiikka antaa kapitalisteille ja ottaa työväestöltä

Vastaa