Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

Työkansan Sanomat julkaisee nyt alkavan, vuoden 2018 alkuun jatkuvan artikkelisarjan kapitalismin ja työväenluokan synnystä, vallankumouksellisesta työväenliikkeestä, luokkasodasta ja kommunistisen puolueen perustamisen välttämättömyydestä.

Ruotsin vallan aikana, ennen vuotta 1809, harjoitettu teollinen toiminta oli vähäistä. Tuon ajan työläisiä ei voida mitenkään verrata nykyajan tehdastyöläisiin. Heidän elämänsä oli säädeltyä ja rajoitettua. Heidän asemansa oli lähellä maaorjien asemaa. Heillä ei ollut muuttovapautta. Mitään omistamattomalla henkilöllä piti olla ”suojelija” eli isäntä, muutoin seurasi irtolaiseksi julistaminen. Irtolaisia taas käsiteltiin eräänlaisina rikollisina. Näin sen ajan työläiset olivat ”suojelijansa” käsissä täysin avuttomia.

Maassamme on aina 1800-luvun alusta lähtien tapahtunut hidasta tuotannon nousua, mutta voimakkaampi nousu alkoi vasta 1860-luvulla. Suomen metsät olivat teollisen elämän alkaessa koskemattomat. Niistä muodostui nousevalle puu- ja paperiteollisuudelle riittävä halvan raaka-aineen perusta. Rikkaiden riistäjien onnistui talonpoikaiston kokemattomuuden ja heihin kohdistetun häikäilemättömän petoksen ja ryöväyksen keinoin saada raaka-aineet teollisuudelle miltei ilmaiseksi.

Tilojen ”myyminen” muodostui joukkomittaiseksi 1866-68 nälkävuosina. Näin maaseudun tilattomista, mäkitupalaisista, maansa menettäneistä talonpojista, torppareiden pojista ja tyttäristä, muodostui maahamme muutamien vuosikymmenien aikana huomattava tehdastyöläisten luokka. Kapitalistisen koneellisen suurtuotannon syntyminen ja sen kehittyminen loi maahamme kaksi toisilleen vastakkaista voimaryhmää, kapitalistit ja työväenluokan.

Porvarilliset ”työväenystävät”

Maamme porvariston johtajat ovat olleet viekkaita aina porvariston syntymästä lähtien. He ovat osanneet jo työväenluokan syntyvaiheen aikana ryhtyä toimenpiteisiin työläisten poliittiseksi kuohitsemiseksi. Jo vuoden 1860 jälkeen perustettiin tehtaanomistajien ja ”herraskaisten” toimesta työväelle luku -, laulu- ym. seuroja, joskus vain lehtien lukemista edistäviä ”lukuyhtiöitä”. Työläiset olivat näissä seuroissa vain passiivisina sivustakatsojina. Näillä seuroilla ei ollut kirjoitettua yhteiskunnallista ohjelmaa, mutta niiden tarkoituksena oli selvästikin työväenluokan luokkanäkemyksen hämärtäminen.

Ensimmäiset työväenyhdistykset olivat työväenluokkaan kuulumattomien henkilöiden, tehtailijoiden, opettajien, virkamiesten ym. perustamia. Helsingissä ja Vaasassa perustettiin ensimmäiset työväenyhdistykset vuonna 1883. Vuonna 1892 tiedetään maassamme olleen 23 työväenyhdistystä ja niissä noin 10 000 jäsentä.

Helsingin työväenyhdistys näytteli johtavaa osaa työväenyhdistysten toiminnassa. Sen perustajana oli koritehtailija V. J. von Wright. Hän oli matkustellut ulkomailla ja nähnyt, miten  kapitalismin ristiriidat kärjistyvät luokkien välisissä suhteissa ja pakottivat työläiset järjestäytymään sekä käymään järjestöjensä johdolla taistelua oikeuksistaan ja elämänehdoistaan. Varsinkin Pariisin Kommuunin taistelut vuonna 1871 olivat hänelle pelottavana esimerkkinä siitä, mihin luokkasuhteiden kärjistyminen voi johtaa. Tämän vuoksi tehtailija Wrightin mielestä oli valistuneen porvariston tartuttava asioiden kulkuun ja pyrittävä ohjaamaan kehitystä luokkien välisen sovinnon tielle.

Ammattiosastojen perustamisessa olivat wrightiläiset aluksi aloitteentekijöitä. Helsingin työväenyhdistys hankki vuonna 1887 luvan perustaa keskuuteensa ammattiosastoja. Sen jälkeen niitä ilmestyi muillekin paikkakunnille. Työläiset käsittelivät niissä heitä itseään lähellä olevia kysymyksiä sekä liittyivät näihin ammattiosastoihin halukkaammin kuin työväenyhdistyksiin, joissa he joutuivat oleman herraskaisten holhoamina.

Vuotta 1896 nimettiin yleisesti ”punaiseksi lakkovuodeksi”. Näinä vuosina alkoivat myös monet porvarillisiin piireihin lukeutuvat, työväenasiaa harrastaneet, huomata, etteivät he voineet enää hallita perustamiaan työväenyhdistyksiä. Niinpä tehtailija Wright erosi jo vuonna 1894 Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtajan tehtävästä, vaikka hänen lopullinen eronsa työväenliikkeestä tapahtuikin vasta 1899. Wrightin mukana vetäytyivät pois mukana kulkeneet vanhasuomalaisen puolueen toimihenkilöt.

Porvaristo taisteli kuitenkin sitkeästi vaikutusvallasta työväenliikkeessä. Se kävi taistelua liikkeen sisältä käsin ja ulkoapäin porvarillisten lehtien välityksellä. Kun porvaristo ei kyennyt ehkäisemään työväenpuolueen perustamista, se pyrki estämään järjestöjä liittymästä puolueeseen, harjoitti taloudellista painostusta ym.

Työväenliike irrottautuu porvarillisista holhoojistaan

Porvarislehdistön hyökkäily toimintansa aloittavaa työväenpuoluetta vastaan tapahtui kovin kauniilta kalskahtavien tunnusten merkeissä. Kirjoitettiin ”kansallisesta yhtenäisyydestä ja isänmaallisuudesta”, selitettiin, ettei työväenasiaa saa pitää valtiollisena puolueasiana, vaan se on kaikkien kansalaispiirien asia. Porvaristo vaati kansan etujen nimessä työläisiä luopumaan kaikista uudistus- ja elinehtojensa parantamisvaatimuksista.

Vuonna 1899 pidetyssä työväenjärjestöjen 3. edustajakokouksessa, joka muuttui työväenpuolueen perustavaksi kokoukseksi, maamme työväenliike sanoutui irti porvarillisista holhoojistaan. Työväenpuolueen perustaminen tapahtui bobrikovilaisen taantumuskauden alkaessa.

Näin perustettu työväenpuolue ryhtyi tarmokkaasti järjestämään työläisiä ja muita sorrettuja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, eduskuntauudistuksen, naisten tasa-arvoisuuden, 8-tuntisen työpäivän ym. vaatimusten puolesta.

Maamme työväenliike oli alusta alkaen tsaristisen sortopolitiikan johdonmukainen vastustaja. Samaa ei missään tapauksessa voida sanoa maamme porvaristosta.

Suomen itsenäisen työväenpuolueen perustaminen 1899 oli ensimmäinen suuri askel maamme työväenliikkeen kehityksen tiellä. Toinen merkittävämpi askel edistyksen tiellä oli elokuussa 1903 Forssassa pidetty puolueen 2. edustajakokous. Kokous viitoitti puolueelle sosialismin tien.

Forssan puoluekokouksen hyväksymän ohjelman ydinkohtana on toteamus, että tuotannon välikappaleitten siirtyminen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen (sos. dem. puolue ) päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Se on selkeä määritelmä.

TKS/Olli Krannila

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *