Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 18)
Saksan Itämeren divisioonan komentaja Von der Goltz ja Mannerheim Mikkelissä 1918.

Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

 

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

 

Työkansan Sanomat julkaisee nyt kahdeksannentoista osan vuoden 2018 loppuun jatkuvasta artikkelisarjasta, joka käsittelee kapitalismin ja työväenluokan syntyä, työväenliikettä, sen luokkataistelulinjaa, työväen vallankumousta ja  luokkasotaa sekä kommunistisen puolueen perustamista.

 

 

Suomen työväen vallankumous oli vuoden 1918 helmi-maaliskuun aikana muuttunut veriseksi luokkasodaksi. Suomen Kansanvaltuuskunta ja Punakaarti hallitsivat pääkaupunki Helsinkiä ja suurinta osaa eteläistä Suomea. Tilanne oli kuitenkin huhtikuussa nopeasti muuttumassa.

 

Vaasan oikeistosenaatti ja Mannerheim olivat sopineet työväen vallankumouksen, Kansanvaltuuskunnan  ja Punakaartin kukistamisesta yhteistyössä Saksan kanssa. Sopimuksen mukaan Mannerheimin valkokaartit valtaisivat Ruotsalaisen prikaatin avustamana Tampereen. Saksan Itämeren divisioonan joukkojen tehtävänä oli Helsingin ja Lahden suunnan valtaus.

 

Mannerheimin ja saksalaisten sotilaallinen tavoite oli eristää punakaartit toisistaan kolmen suunnan pihtiliikkeellä, vangita mahdollisimman paljon punaisia ja punaisiksi luokiteltuja keskitysleireille ja aloittaa kansanmurhaksi muuttunut työväestön puhdistus “epäkelvosta aineksesta”.

 

Punaisen Suomen mahdollisuudet

 

Huolimatta sodan alun vastoinkäymisistä ei työväen vallankumouksen onnistumisen edellytyksiä oltu menetetty. Kansanvaltuuskunnan hallinnassa oleva eteläinen Suomi oli maan tiheimmin asutettu, ja sekä rautatiet että muuta Suomea tiheämpi maantieverkko tarjosivat täällä mahdollisuuden joukkojen nopeisiin siirtoihin.

 

Äärimmäisen tärkeä oli rautatieyhteys Riihimäeltä vallankumoukselliseen Pietariin, mitä yhteyttä Punaisen kaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen määräsikin suojelemaan hinnalla millä hyvänsä.

Vallankumoussodan puhjetessa sydäntalvea vasten eivät maantiet olleet käyttökelpoisia kuin hevosvetoisille rekikuljetuksille, mistä johtuen sotaa käytiin paljolti rautatieyhteyksien varassa, mikä taas takasi Punakaartin sotatoimille etulyöntiaseman.

 

Suomen Valtion Rautateiden konepajat sekä veturi- ja vaunukalusto olivat jääneet pääasiassa Kansanvaltuuskunnan alueelle. Liikkuvan kaluston korjaukset ja huolto kyettiin punaisella puolella hoitamaan vaikeuksitta. Ja lisäksi pystyttiin junia varustamaan sodankäynnin tarpeisiin panssaroimalla veturien haavoittuvat kohdat ja rakentamaan kiväärimiehille ampuma-aukoilla varustettuja, teräslevyillä  suojattuja tavaravaunuja.

 

Venäjän vallankumouksellisten antama internationalistinen apu

 

Kansankomissaarien Neuvoston lupaus antaa tarvittaessa apua Suomen työläisille ei ollut vailla katetta. Ylipäällikkö Ali Aaltonen oli neuvotellut Pietarissa 5000 kiväärin erästä Suomen vallankumoukselliselle työväelle, ja nämä aseet toi Suomeen ns. ensimmäinen asejuna tammikuun 24.-26. päivinä.

 

Toinen, ns. suuri asejuna tammikuun 28. päivän jälkeen toi  lastinaan 15 000 kivääriä, 30 konekivääriä, 10 tykkiä ja kuusi vaunulastillista niihin sopivia ammuksia.

 

Näin mittavan asemäärän saamiseksi olivat Eino ja Jukka Rahja Venäjän vallankumouksellisiin sosialidemokraatteihin kuuluvina neuvotelleet Kansankomissaarien Neuvoston puheenjohtaja V. I. Leninin kanssa, jotta  aseet saataisiin ”annettavaksi Suomen proletariaatille tukemaan aloitettua kansalaissotaa”.

 

Merkittäviä tapahtumia 1918 huhtikuussa

 

3.4. Saksan hyökkäys Suomeen käynnistyy, kun 13 000 miehen vahvuinen Itämeren divisioona nousee maihin Hangossa ja aloittaa etenemisen kohti Helsinkiä.

 

6.4. Tampereen taistelu päättyy ja punaisia aletaan keräämään vankileirille. Samalla satoja antautuneita surmataan  teloituksissa.

 

7.4. Virosta laivattu 3 000 miehen saksalaisosasto  Brandenstein nousee maihin Loviisassa.

 

8.4. Suomen Kansanvaltuuskunta ja Punakaartin esikunta siirtyvät saksalaisten hyökkäyksen uhatessa Helsingistä Viipuriin.

 

11.4. Punaisten johto järjestetään uusiksi Viipurissa. Kansavaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Mannerista  tulee muodollisesti myös Punakaartien ylipäällikkö.

 

12.4. Taistelu Helsingistä alkaa. Saksalaiskenraali von der Goltzin joukot hyökkäävät ja valtaavat kaupungin.

 

14.4. Saksalaisten voitonparaati Helsingin Senaatintorilla.

 

20.4. Saksalaiset Brandensteinin joukot valtaavat Lahden etelästä. Samana päivänä kaupunkiin saapuu pohjoisesta virolaissyntyisen “teurastaja” Hans Kalmin komentama valkokaartijoukko, joka aloittaa punakaartilaisten ja siviilien teloitukset.

 

30.4. Yli 30 000 punakaartilaista ja itään pyrkinyttä pakolaista joutuu Lahden seudulla saksalaisten ja valkokaartien vangiksi. Heidät ajetaan Hennalaan ja Fellmanin pellon keskitysleirille.

 

(TKS/Timo Nieminen, Rauno Lintunen)

 

Työkansan Sanomat 6/2018

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 18)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *