Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 19)

Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

Työkansan Sanomat julkaisee nyt yhdeksännentoista osan vuoden 2018 loppuun jatkuvasta artikkelisarjasta, joka käsittelee kapitalismin ja työväenluokan syntyä, työväenliikettä, sen luokkataistelulinjaa, työväen vallankumousta ja  luokkasotaa sekä kommunistisen puolueen perustamista.

Suomen työväenvallan aika päättyi käytännössä 25. 4. kun aikaisemmin Viipuriin siirtynyt Kansanvaltuuskunta joutui pakenemaan Mannerheimin johtamien valkokaartien teloituksia Pietariin. Näin Helsingistä ja Viipurista johdettu työväenvalta jäi kolmen kuukauden mittaiseksi.

Työväen vallankumouksen ja luokkasodan tappiota seurasivat valkoisen vallan keskitysleirit, teloitukset, vankilatuomiot ja vaino. Punaisten vankien määrä oli suurimmillaan 11.5. noin 81 000. Vangeista arviolta 14 000 kuoli teloituksissa, nälkään ja tauteihin.

Keisarillisen Saksan sotajoukot murskasivat työväen vallankumouksen

Saksalaisten maihinnousu Hangossa huhtikuun 3. päivänä aiheutti Helsingissä Kansanvaltuuskunnan kokoontumisen. Siinä se asetti toimeenpanevan komitean, johon kuuluivat Kullervo Manner, Otto Wille Kuusinen, Lauri Letonmäki, Eero Haapalainen, Yrjö Sirola ja Emil Elo.

Laajojen valtuuksiensa nojalla komitea päätti tyhjentää koko Länsi-Suomen estääkseen voimakkaiden punakaartilaisosastojen jäämisen saksalaisten ja pohjoisesta hyökkäävien valkoisten puristukseen. Läntisten joukkojen piti kokoontua Toijalaan, mutta evakuointikäskyä kieltäydyttiin ehdottomasti noudattamasta mm. Porissa, jossa vasta huhtikuun 10. päivänä suostuttiin vetäytymään. Samoin kävi Turussa.

Kun vetäytymiskäskyä lopulta noudatettiin joutuivat Porin kaupungin ja muun Satakunnan punakaartit suuntaamaan tiensä Hämeenlinnaan ja murtautumaan siellä kiivaasti taistellen Saksan koulutetun armeijan jo haltuunsa ottaman kaupungin läpi.

Huolimatta saksalaisten helposta rantautumisesta Hangon satamassa, ei jatko ollut heille pelkkää kävelyä. Saksalaisten eteneminen pysähtyi Karjaalla, jossa kreivi Hamiltonin johtaman osaston täydellinen tappio ei ollut kaukana. Punainen rautatiehallinto oli Hangosta poistuttaessa varmistanut, ettei yhtäkään veturia jäänyt saksalaisille. Niinpä saksalaiset joutuivat turvautumaan hevoskuljetuksiin ja marssimaan jalkaisin.

Punakaartin ylipäällystö sitä vastoin saattoi käyttää hyväkseen sen hallussa ollutta runsasta veturi- ja vaunukalustoa sekä tuohon aikaan liikkuvan tykistön tehokkainta asetta: panssarijunia.

Johtuen kuitenkin yleisen sotilaspoliittisen tilanteen heikkoudesta päätti kansanvaltuuskunta huhtikuun  6. päivänä kokoontuessaan viimeisen kerran Helsingissä, että sen on viipymättä siirryttävä Viipuriin, jottei Punaisen Suomen johtokeskus jää saksalaisten jalkoihin. Myös punakaartin yleisesikunta poistui Helsingistä. Punaisen kaartin hallittu vetäytyminen rautateitse Riihimäen ja Lahden kautta Kouvolaan ei kuitenkaan enää onnistunut saksalaisten tunkeuduttua Loviisan satamasta Pietarin radalle ja katkaistua tieyhteydetkin Lahden kaupungin eteläpuolelta.

Vieraan suurvallan koulutetut ja ensimmäisessä maailmansodassa sotakokemusta hankkineet sotajoukot saartoivat vetäytyvät punakaartilaiset ja estivät näin vallankumoussodan jatkamisen Kaakkois-Suomessa. Myös estyi viimeisimpänä mahdollisuutena pidetty laajamittainen siirtyminen rajan yli Neuvosto-Venäjän puolelle rakentamaan siellä uutta tulevaisuutta. (TKS/ Timo Nieminen, Rauno Lintunen)

Lähde:   Seppo Vainio, Saksalaiset Suomen sisällissodassa 1918, omakustanne, Vantaa 2008

 

Merkittäviä tapahtumia 1918 toukokuussa

1.5. Suomen Kansanvaltuuskunnan jäsenet olivat siirtyneet 8.4. Viipuriin. Mannerheimin teloittajajoukkojen ja saksalaisten lähestyessä alkoi 25.4. pakomatka laivoilla Pietariin.

5.5. Viimeiset punaiset joukot antautuivat Pyhtäällä saksalaisille. Keskitysleirit täyttyvät, kansanmurha alkaa.

12.5. Mannerheim ja valkoisten senaatti olivat jo varhaisessa vaiheessa käyneet keskustelua vankileirijärjestelmästä. Suunnitelmissa oli 13 suurta vankileiriä. Punavankien määrä oli suurimmillaan yli 81 000.

15.5. Päätös sosialidemokraattisten kansanedustajien vangitsemisesta. Punaisten ja punaisiksi ilmiannettujen vaino pahimmillaan.

18.5. Valkoisten tynkäeduskunta luopui korkeimman vallan käytöstä. Yksinvaltaiseksi valtionhoitajaksi P.E. Svinhufvud.

21.5. Sensuuri. Sanomalehtien julkaiseminen luvanvaraiseksi.

29.5. Sosialistilaki. Luokkasodan voittanut porvaristo laillistaa kansalaisoikeuksien rajoittamisen. Laissa annettiin hallitukselle laajat valtuudet rajoittaa paino-, yhdistymis-, ja kokoontumisvapautta ja määräyksiä työväen vallankumouksen lopulliseksi kukistamiseksi ja punaisten vangitsemiseksi.

 

Työkansan Sanomat 7/2018

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 19)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *