Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 23)

Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

Työkansan Sanomat julkaisee nyt kahdennenkymmenennenkolmannen osan vuoden 2018 loppuun jatkuvasta artikkelisarjasta, joka käsittelee kapitalismin ja työväenluokan syntyä, työväenliikettä, sen luokkataistelulinjaa, työväen vallankumousta ja  luokkasotaa sekä kommunistisen puolueen perustamista.

Punavankeja kidutettiin vielä lokakuussa 1918

Luokkasodan päätyttyä keväällä 1918 punaisten häviöön ja Saksan tukemien valkoisten  voittoon noin 83 000 punaista kuljetettiin vankileireille. Nälän lisäksi sairaudet, kulkutaudit, raaka kohtelu, kidutukset ja vankilateloitukset tappoivat nykytiedon mukaan jopa 15 000 vankia.

Mannerheim kielsi rangaistuksen uhalla leirien arvostelun. Nälkiintyneet vangit saivat urheilla Lauri ”Tahko” Pihkalan hengessä ja kuunnella ”yleissivistäviä” luentoja. Pihkala mielestä urheilu oli rodunjalostamisen yksi tärkeimmistä tarkoitusperistä.

”Vankileirikurjuuden paineessa perustettiin kasvatusasian osasto, jonka johtoon määrättiin pappi. Hän laati ohjeet vankien kasvatustoimintaa varten. Tarkoitus oli ohjata nämä harhautuneet takaisin oikealle tielle. Pappien aktiivista osallistumista vuoden 1918 sotatapahtumiin on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Kirja Punavankileirit 1918 kertoo Suomen sisällissodasta, mikä oli poliittinen. Siitä kertoneet tutkimukset ja kirjallisuus ovat usein värittynyttä. Mielestäni tämä kirja paljastaa sisällissodan todellisen raakuuden.” (Erkki Aho, kommenttikirjoitus, Punavankileirit – suomalainen murhenäytelmä 1918)

Vielä lokakuun lopussa pakkotyöleireillä ja vankiloissa oli lähes 10 000 punavankia.

Aikaa noista tapahtumista on kulunut jo 100 vuotta, mutta vasta nyt todellisuus alkaa paljastua ja niistä voidaan kertoa kaikessa karmeudessaan.

Kommunistien toiminta syys-lokakuussa 1918

Suomalaisen kommunistisen puolueen elokuun lopulla tapahtuneen perustamisen jälkeen puolue päätti ottaa tavoitteekseen vallankumouksellisen työn, proletariaatin diktatuurin hyväksi.

Puolue alkoi perustamaan suomalaisten keskuuteen kommunistisia klubeja, seuroja ja yhdistyksiä sekä saada ne harjoittamaan valistustyötä, opetusta sekä suomalaisten työläisten mobilisointia joukkojärjestöissä.

Tätä ja muuta toimintaa johtamaan kommunistisen puolueen kokous valitsi 5. päivä syyskuuta keskuskomitean, johon täydennysten jälkeen tulivat lopulta Sirola, Kuusinen, K. M. Evä, Letonmäki, Mandi Sirola, Eino ja Jukka Rahja sekä Manner. (Lähde: Jesse Hirvelä, Helsingin yliopisto, Pro gradu-tutkielma, Huhtikuu 2017)

Kommunistit aloittivat päätöstensä mukaan jo lokakuussa joukkoliikkeiden ja -järjestöjen perustan rakentamisen. Koska kommunististen järjestöjen toiminta oli kielletty, aloitettiin yhteistyössä vasemmistososialistien kanssa uuden vaalipuolueen perustaminen. Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP) perustettiin 1920, mutta senkin toiminta kiellettiin jo kolmen vuoden kuluttua.

Kommunisteille ja työväenluokalle merkittävin työ tapahtui kuitenkin työpaikoilla ja ammattiliitoissa. Liittojen keskusjärjestö Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli oikeistolaistunut ja se piti palauttaa takaisin luokkalinjalle. Alkoi pitkä ja vaikea työ, joka palkittiin toukokuussa 1920, kun kommunistien ja vasemmistososialistien ryhmä nousi SAJ:n johtoon.

Porvarien kuningashanke etenee

Suomen porvaristo ja valkoiset olivat paljossa kiitollisuudenvelassa Saksalle ja sen keisarilliselle armeijalle Työväen vallankumouksen kukistamisesta. Suomesta oli käytännössä jo tehty Saksan protektoraatti. Haluttiin kuitenkin mennä vielä pitemmälle ja valita Suomelle saksalainen kuningas. Valinta päätyi Hessenin prinssin Fredrik Kaarleen.

Porvariston ja valkoisten tynkäeduskunta päätti järjestää kuninkaanvaalin ja hyväksyi suljetussa istunnossa äänin 64–41 vaalin toimittamisen. Vaalin jälkeen puhemies Lauri Ingman ja useimmat edustajat nousivat seisaaltaan kuulemaan Ingmanin julistamaa päätöstä:

”Eduskunta on siis päättänyt valita Hessenin prinssin Fredrik Kaarlen Suomen kuninkaaksi hallitsemaan Suomen kuningaskuntaa sen valtiosäännön ja lakien mukaan; päättänyt oikeuttaa Hessenin prinssin Fredrik Kaarlen rintaperilliset hänen jälkeensä astumaan Suomen kuningaskunnan valtaistuimelle siinä järjestyksessä ja sillä tavoin, kun vastedes säädettävä vallanperimyslaki määrää, sekä valtuuttanut nykyisen puhemiesneuvoston jäsenet määräämään, millä tavoin nämä eduskunnan päätökset ovat saatettavat Hessenin prinssin Fredrik Kaarlen tietoon.”

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Suomen kuninkaan nimi oli Fredrik Kaarle. Saksan ja akselivaltojen tappio oli kuitenkin jo niin lähellä, että kruunajaisia lykättiin. Tynkäeduskunnan puhemiehen Lauri Ingmanin johtama lähetystö ilmoitti marraskuun 1918 alussa Fredrik Kaarlelle vielä virallisesti Suomen kuninkaanvaalin tuloksesta.

Saksan sotatappion varmistuttua Suomen kuningas ilmoitti 14. joulukuuta 1918 päivätyssä kirjeessään luopuvansa hänelle tarjotusta kruunusta. Siihen loppui porvariston ja valkoisten monarkiahanke ja kuningasseikkailu.(TKS Rauno Lintunen)

 

Työkansan Sanomat 11/2018

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 23)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *