Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti.

Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja luokkasodan alkamisesta. Vuoden 1918 vallankumouksen syyt löytyvät vuosikymmeniä jatkuneesta työläisten orjuuttamisesta, riistokapitalismista ja nälkiinnyttämisestä.

Työkansan Sanomat julkaisee nyt seitsemännen osan vuoden 2018 alkuun jatkuvasta artikkelisarjasta, joka käsittelee kapitalismin ja työväenluokan syntyä, työväenliikettä, sen luokkataistelulinjaa, työväen vallankumousta ja  luokkasotaa sekä kommunistisen puolueen perustamista.

Vaikka Venäjän maaliskuun 1917 vallankumous antoikin vallan maan porvaristolle, niin tsarismin kukistuminen merkitsi suuresti laajentuneita toimintamahdollisuuksia Suomen työväelle. Se loi myös Suomessa uudenlaisen tilanteen. Ymmärrettiin tapahtumien suuri merkitys ja tervehdittiin Venäjän työläisten voittoa.

Työväenjärjestöt kasvoivat lyhyessä ajassa valtavasti. Järjestäytyminen ja joukkovoiman käyttö sai tehtaiden patruunat, kartanoiden isännät ja koko porvariston perääntymään räikeimpien epäkohtien korjaamiseksi.

Epätäydelliset viralliset tilastot kertovat maassamme olleen vuoden 1917 aikana 483 lakkotaistelua. Niistä 78 oli maataloudessa. Näin siis työväestön kaikkein huonoimmassa asemassa olevat kerrokset tulivat mukaan taisteluun työpäivän lyhentämisen, työolojen parantamisen ja palkkojen korottamisen puolesta. Teollisuudessa oli palkankorotusvaatimusten ohella tärkeimpänä vaatimuksena 8 tunnin työpäivä.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen alkoi myös Suomessa muodostua uusia kansan oikeuksista huolehtivia elimiä, joita kutsuttiin työväenjärjestöjen eduskunnaksi. Eräin paikoin niitä nimitettiin työläisten neuvostoiksi. Tsaarin aikainen poliisi hajotettiin tai hajosi.

Suomen porvaristo tukeutui Venäjän porvaristoon

Suomen johtavalla porvaristolla ei ollut halua eikä rohkeutta jäädä oman maan työväestön kanssa kahden kesken. Jäätyään ilman tsarismin tukea se pyrki nojautumaan Suomen työväkeä vastaan Venäjän porvaristoon ja sen hallitukseen. Siksi maamme porvaristo kiirehti Suomen ja Venäjän suhteiden saattamista pysyvälle kannalle.

Asia tuli eduskuntakäsittelyyn senaatin esityksestä kesäkuussa 1917. Senaatin esityksen mukaan Venäjän hallitusvallalla olisi oikeus määrätä Suomen eduskunnan kokoon kutsumisesta ja valtiopäivien avaamisesta, lopettamisesta ja hajottamisesta. Senaatin talousjaoston jäsenet määräsi kenraalikuvernööri, jolle muutenkin jäisi hyvin laajat valtuudet. Tämän lakiesityksen mukaisesti Venäjän tsaarille kuulunut valta siis katsottiin ilman muuta siirtyneeksi Venäjän väliaikaiselle hallitukselle.

Eduskunnan porvarillisten puolueiden taholta esitettiin, että senaatin esitys, joka merkitsi maamme itsenäisyyspyrkimysten kaatamista, hyväksyttäisiin muuttamattomana. Sosialidemokraattien mielestä laille oli annettava uusi sisältö, joka vastasi Suomen itsenäisyyspyrkimyksiä ja vahvistaisi maamme eduskunnan täysivaltaisuutta.

Nälkää ja epätoivoa – tilanne kärjistyy

Sensuurin varotoimenpiteistä huolimatta saapui maahamme vuoden 1917 aikana luotettavaa tietoa vallankumouksellisista liikehtimisistä Venäjällä, mutta näihin tietoihin ei maamme sosialidemokraattisen puolueen johdon piirissä kiinnitetty vakavaa huomiota. Näin mm. maaliskuun vallankumous tuli puolueen johdolle melkein yllätyksenä.

Maamme poliittinen tilanne kärjistyi heinäkuun lopussa 1917 tapahtuneen eduskunnan laittoman hajotuksen seurauksena.

Tilanteen kärjistymiseen vaikutti taloudellisen tilanteen vaikeutuminen. Työttömyys lisääntyi, hinnat nousivat päivä päivältä ja vallitsi huutava elintarvikepula. Keinottelu elintarpeilla oli suurta ja yleistä. Jauho- ja leipäkorteista ja soppajonoista huolimatta työtätekevät joukot näkivät suoranaista nälkää.

Kansanedustaja O.W.Kuusinen  välitti puheenvuorossaan eduskunnan toisilla valtiopäivillä työväen tunnot: “Leipää tahtoo työväki täällä sillä se on leivän puutteessa. Ja oikeutta se tahtoo, sillä se on oikeudenkin puutteessa. Leipää ja työtä ensi kädessä, sitä minun käsittääkseni Suomen työväeltä puuttuu ja sen takia se on epätoivossa.”

Jääkäriliike oli Saksan keisarivallan tuote

Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen ja työväestön luokkataistelun voimistuminen sai myös pikkuporvarilliset aktivistit liikkeelle. He ryhtyivät elvyttämään aikaisempia, jo vuonna 1905 solmittuja suhteitaan keisarilliseen Saksaan.

Aktivistit alkoivat puuhata opetuksen järjestämistä aseiden käytössä. Muodon vuoksi he tiedustelivat ensin Ruotsin hallitukselta lupaa saada opetella aseiden käyttöä Ruotsissa. Kun Ruotsin hallitus ei tietenkään halunnut mitenkään vaikeuttaa suhteitaan Venäjän hallitukseen, se antoi kielteisen vastauksen. Sen jälkeen olikin sitten jo mukava kääntyä Saksan hallituksen puoleen.

Saksassa muodostettiin suomalainen jääkäripataljoona. Saksan hallitus toivoi voivansa käyttää Suomen kansan tyytymättömyyttä vihollisensa, tsaristisen Venäjän heikentämiseen. Maamme suurporvaristo suhtautui aluksi aktivistien puuhiin varovaisesti. Se ei halunnut vaarantaa suhteitaan tsaarihallitukseen, jonka sotatilauksista virtasi myös Suomen porvaristolle runsaasti tuloja.

Kun Saksa sai sodassa merkittävää menestystä, maamme porvaristo ryhtyi laskelmoimaan Saksan mahdollisen voiton jälkeen avautuvista uusista tulomahdollisuuksista. Se ei kuitenkaan vielä hylännyt Venäjän vallanpitäjiä ja liittynyt yksinomaan saksalaisystävälliseksi. Se aloitti kaksinaamaisen pelin Venäjän tsarismin ja Saksan keisarillisen hallituksen välillä. Se pysytteli Venäjän hallitusherrojen uskollisena alamaisena aina Venäjän Lokakuun sosialistiseen vallankumoukseen asti.

Työväenliikkeen silloisesta johtajista mm. Oskari Tokoi suhtautui jääkäriliikkeeseen myönteisesti. Yrjö Sirola luonnehti sosialidemokraattisen puolueen suhdetta jääkäriliikkeeseen näin: ”Suomen sosialidemokraattisen puolueen johto osoitti tässä asiassa passiivista välttelypolitiikkaa, se ei selvittänyt itselleen eikä työväelle jääkäriliikkeen luonnetta. Se kyllä kehotti puolueen jäseniä pysymään siitä erillään ja päätti sitä tarkasti seurata. Mutta vaikka puolueen vastuunalaisia toimitsijoita, jopa puoluejohdon jäseniä, oli aivan liikkeen johtoasemissa, ei puolueen johto määritellyt näiden politiikkaa (osaksi ei liene ollut siitä täysin tietoinenkaan)”.

Jääkäriliike ja suojeluskunnat työväkeä vastaan

Jääkäriliikkeen johto koetti antoi sekä jääkäreille itselleen että yleisesti sellaisen käsityksen, että heidän pyrkimyksenään on Suomen irrottaminen Venäjästä ja vapaan itsenäisen Suomen luominen. Tätä samaa käsitystä yrittävät maamme porvarilliset historiankirjoittajat edelleenkin istuttaa Suomen kansaan.

Todellisuudessa jääkäriliike ja yhteyksien hakeminen Saksan keisarivaltaan oli yksi etappi Suomen porvariston myöhemmin aivan tavanomaiseksi tullutta seikkailupolitiikkaa. Tästä saatiin esimakua jo 1917 syksyllä, kun työnväenhenkisiksi tiedetyt jääkärit internoitiin Saksassa ja Suomeen paluu estettiin.

Saksan keisarivaltaan sitoutuminen tuli sitten lopullisesti todistettua Saksan keisarillisen armeijan noustua maihin eri puolella Suomea ja hyökättyä punaisten kimppuun. Sitoutuminenhan jatkui sitten jopa niin pitkälle, että eduskunta valitsi lokakuussa 1918 Hessenin prinssi Fredrik Kaarlen Suomen kuninkaaksi, kun Suomesta kaavailtiin luokkasodan jälkeen kuningaskuntaa.

Suojeluskuntien perustaminen alettua kesäkuussa 1917, alkoivat myös suunnitelmat  jääkäriliikkeen ja suojeluskuntien yhdistämisestä sotajoukoksi. Tuota joukkoa työväki kutsui syystäkin Mannerheimin lahtarikaartiksi.

Merkittäviä tapahtumia 1917  huhtikuusta elokuun alkuun

– Helsingissä korvattiin poliisi kansanmiliisillä 20.3.
– Metallialan työläisten lakko 8 tunnin työpäivän puolesta18.4. Työnantajat suostuivat samana päivänä.
– Leipäkortit otettiin käyttöön Helsingissä 23.4. Kesäkuun lopulla koko maassa.
– Suuria vappumarsseja 1.5. Helsingissä 50 000 henkeä.
– Turun kunnallislakko 28.5.-1.6.
– Viljaa takavarikoitiin kesäkuussa. Perustettujen elintarvikelautakuntien toimesta jauho- ja leipäkortit.
– Helsingissä miliisilakko 30.6.-10.7. ja 15.-25.7.
– Maatalouslakkolaisten ja isäntien yhteenotto Huittisissa 13.7. Työläisjoukkoon ammuttiin, seitsemän haavoittui.
– Eduskunta hyväksyi 8-tuntisen työaikalain14.7.  Käsittelyä edelsivät työväenliikkeen valtaisat mielenosoitukset.
– Vasemmistoenemmistöinen eduskunta hyväksyi Valtalain 18.7. Korkein valta siirrettiin eduskunnalle ja maa julistettiin Venäjän hallituksesta riippumattomaksi ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita lukuun ottamatta.
– Venäjän väliaikainen porvarillinen hallitus hajotti Suomen eduskunnan 31.7. ja määräsi toimeenpantavaksi eduskuntavaalit 1-2.10.
– Turun voimellakat 9.8. Työlisnaisia kerääntyi paikallisen Valion liikkeen edustalle vaatien voita. Voita jaettiin ihmisille, mutta vaatimukset kovenivat: kansa vaati kaikkia elintarvikevarastoja takavarikoitaviksi ja jaettavaksi ilmaiseksi. Turkuun julistettiin yleislakko.
– Helsingin Senaatintorilla kokoontui 11.8.väkijoukko Turun tapahtumien innostamana ja lähti sieltä tarkastamaan ruokavarastoja.

TKS/ Olli Krannila ja Rauno Lintunen

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 7)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *