Kritiikki ”talouslaskennan ongelmaa” vastaan (Osa 2)

Tämä on artikkelin toinen osa. Ensimmäinen on luettavissa täällä.

Miten valitset A:n ja B:n välillä (A: Rakenna rautatie vuoren läpi, B: Rakenna rautatie vuoren ympäri)? Valitset yksinkertaisesti halvemman vaihtoehdon. Vaikka et tietoisesti ole hyödyksi koko taloudelle, sinun halvempi vaihtoehtosi väitettävästi niin tekee. Kuluttajat ja myyjät viestittävät älyttömän suuren määrän informaatiota, jonka kuluttajat ja myyjät markkinataloudessa yhdessä tuovat esille markkinahintana.

Kalliimpi hinta viestittää kaikkien näiden kuluttajien ja myyjien välistä kysyntää ja tarjontaa siten, että syystä tai toisesta jokin resurssi on juuri nyt arvokkaampi, joten ehkä sinun tulisi käyttää vähemmän. Samalla tavalla halvempi hinta viestittää, että syystä tai toisesta jokin resurssi on nyt vähemmän arvokkaampi, joten ehkä sinun tulisi käyttää sitä taas enemmän. Tällä tavalla arvokkaammat, eli enemmän tarpeelliset resurssit, säästyvät järkevämmin niille, jotka sitä arvokkaampana pitävät.

Näin tulemme väitettyyn johtopäätökseen, että kapitalistinen markkinatalous on parempi kuin sosialistinen suunnitelmatalous.

Kritiikki

Myönnetään, tämä argumentti on hyvinkin vetoava tavalliselle lukijalle. Kuitenkin argumentissa on myös pimennossa oletuksia, joita lukija ei tavallisesti huomaa. Argumentin johtopäätökset sosialistisen suunnitelmatalouden huonosta toimivuudesta, sen väistämättömästä epäonnistumisesta, ja kapitalistisen markkinatalouden hyvästä toimivuudesta, ovat myöskin kaikki loogisesti pätemättömiä johtopäätöksiä. Sitä ei helposti lukija huomaa. Eikä mikään ihme, sillä argumentin epärehellisyys on erittäin salakavalaa.

Ensinnäkin, meille esitetään tilanne, missä meidän tulee valita A:n ja B:n välillä. Meille annetaan aluksi arvo A = B eli ”Oletamme myös, että kumpikin vaihtoehto on yhtä hyvä vaihtoehto, kun kyse tulee rautatien hyödyllisyyteen pidemmällä aikavälillä koko maassa.”. Täten kumpikin vaihtoehto on yhtä hyvä. 

Mutta sitten meiltä kysytään kysymys: ”kumpi vaihtoehto on parempi valita”. Tämä kysymys itsessään olettaa että A ≠ B. Miten näin voi olla mahdollista? A = B, mutta A ≠ B. Jotta molemmat vaihtoehdot olisivat samaan aikaan totta, on oltava kaksi erilaista mittaria joilla A:n ja B:n arvoa mitataan. Kutsutaan noita kahta mittaria arvolla C ja D.

C kuvaa junaradan hyödyllisyyttä koko kansantaloudelle pitkällä aikavälillä. D kuvaa radan hyötyä yksittäiselle taloudelliselle toimijalle lyhyellä aikavälillä.

Tarvitseeko noiden välillä olla ristiriitaa? Ei välttämättä, mutta markkinatalouden näkökulmasta ainoastaan D:llä on väliä. Markkinataloudessa kapitalisti pyrkii myymään tavaraa tai palveluita kuluttajalle saadakseen voittoa. Koko kansantalous, muut talouden sektorit, yhteiskunnan hyvinvointi, kestävä kehitys jne. eivät kapitalistia kiinnosta, vain lyhytnäköinen voiton tavoittelu. Tavoitteena on saada kuluttaja ostamaan tuote ja tuottamaan se mahdollisimman halvalla.

Sosialistinen suunnitelmatalous haluaa myös tyydyttää kuluttajan tarpeet, mutta haluaa tehdä sen kestävästi ja kaikille kansalaisille. Sosialistisessa suunnitelmataloudessa ei voida ajatella, että toisten luksustuotteet tms. tehdään muiden kustannuksella. Markkinataloudessa tietysti ei ole tuollaista estettä, vaan voidaan hyvin käyttää resurssit harvojen luksukseen samalla kun muut elävät puutteessa, mikäli siten saadaan parempi voitto. Tuossa mielessä markkinatalous tyydyttää harvalukuisen eliitin tarpeet paremmin kuin sosialistinen suunnitelmatalous koskaan voisi – ja tekee sen ihmiskunnan enemmistön ja luonnon kustannuksella.

Misesin argumentin yhtenä piilevänä oletuksena on, että mitään hajautetumpaa taloussuunnittelua ei ole, vaan on pelkästään keskussuunnittelua. Se jättää kokonaan huomiotta paikalliset neuvostot yms. On ilmiselvää, että mitä keskuspainotteisempi talous on, sen vähemmän mikrotalous on priorisoitu, ja sen vähemmän tehokkaammin talous kykenee hoitamaan mikrotaloutta. Tämä toimii myös toisinpäin: mitä hajautetumpi talous on, sen vähemmän makrotalous on priorisoitu, ja sen vähemmän tehokkaammin talous kykenee hoitamaan makrotaloutta.

Todellisuudessa sosialistisissa maissa, kuten Neuvostoliitossa, talous oli osittain keskusjohtoista ja osittain paikallisempaa eli hajautetumpaa suunnittelua, jotka toimivat yhdessä.

Koska D:n lähestymistapa keskittyy mikrotalouteen ja C:n lähestymistapa keskittyy makrotalouteen, on loogisesti virheellistä sanoa, että C (kestävä pitkän ajan suunnittelu) on huonompi kuin D (lyhytnäköinen esim. luksustuotteiden teko harvoille eliiteille), koska niitä ei voi suoraan verrata keskenään. Niiden tavoitteet ja keinot ovat erilaiset. 

Tietenkin sosialismi, jossa kaikkien perustarpeet tulevat tyydytetyksi, tulee olemaan kauheaa painajaista maailman tämän hetken rikkaimmille. He ovat tottuneet elämään suorastaan irvokkaassa loistossa ja ökyrikkaudessa. Jos suunnitelmatalous ei tyydytä heidän ”tarpeitaan” (halujaan) esim. saada timanttikoruja tai loistoautoja, he pettyvät. Markkinatalous tarjoaa heille nuo – samalla kun kodittomat näkevät nälkää. Mutta jos Misesin argumenttiin on uskominen, niin tuo kai todistaa markkinoiden paremmuuden ja suunnittelun huonouden.

Argumentti lähestyy koko kysymystä markkinoiden näkökulmasta ja markkinoiden lähtökohdista, mikä on logiikkavirhe: se on jo etukäteen päättänyt mihin vastaukseen haluaa päätyä. Toisin sanoen, argumentti ei varsinaisesti tuo loogisesti mitään muuta esille kuin että C ≠ D. Johtopäätös, että toinen on suurempiarvoinen kuin toinen, ei yksinkertaisesti ole looginen. Talouslaskennan ongelman loogisuus on verrattavissa lauseeseen: ”Kun vertaamme appelsiineja ja omenoita huomaamme, että appelsiineista ei saa tehtyä omenamehua, joten appelsiinit ovat siis kauttaaltaan huonoja.”

Päätelmä

Talouslaskennan ongelma kokonaisvaltaisena kritiikkinä sosialistista suunnitelmataloutta vastaan ei ole loogisesti pätevä. 

Voimme hyväksyä keskussuunnittelun kääntöpuolena sen, että pelkkä kourallinen keskussuunnittelijoita ei voi joulupukin tapaan käydä miljoonien kansalaisten tietoja läpi päätelläkseen kuka on tuhma ja kuka on kiltti, kuka toivoi tätä ja kuka toivoi tuota. Ja päätellä siitä mitä tuottaa ja jaella kullekin henkilölle erikseen – tai edes kullekin kunnalle, taajamalle, ja/tai kylälle. 

Tämä ei edes ole keskussuunnittelun pointti. Tähän käytetään ilmiselvistä syistä hajautetumpaa suunnittelua, jota kaikissa sosialistisissa suunnitelmatalouksissa käytetään ja on aina käytetty. Puhe täysin keskusjohtoisesta suunnittelusta ilman mitään paikallisempaa suunnittelua on tietenkin epärehellistä ja pelkkä olkinukke.

Paljon järkevämpi lähestymistapa kapitalistisen markkinatalouden ja sosialistisen suunnitelmatalouden vertailuun tulee tehdä tarkkailemalla molempia ylipäätään, eikä pelkästään tietyssä oletetussa skenaariossa joka sisältää epärealistisia olettamuksia. Mutta markkinatalouden, hajautetumman suunnittelun  ja keskuspainotteisemman suunnittelun vertailu on pidempi aihe ensi kerralle. Tämän artikkelin tarkoituksena on tuoda esille kuinka talouslaskennan ongelma ei ole looginen ja täten sen johtopäätökset tulee kyseenalaistaa.

KN-KTP (Kommunistiset nuoret)

Sami Lindholm

Kritiikki ”talouslaskennan ongelmaa” vastaan (Osa 2)

2 thoughts on “Kritiikki ”talouslaskennan ongelmaa” vastaan (Osa 2)

  • 28.11.2019 10:08:sta
    Permalink

    Täysipainoinen ja hyvin kirjoitettu artikkeli!
    Kysymysten havainnollinen esittäminen kertoo kiitettävästä paneutumisesta aiheeseen!

    Vastaa
  • 29.11.2019 23:12:sta
    Permalink

    Hyvä kirjoitus,jonka mahdollisimman monen soisi lukevan.Monelle ”tavispersulle” teksti voi olla liian vaikeaa, joten äänestystilanteessa ratkaisee tunne eikä järki.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *