Kommunistien on tärkeä miettiä niitä keinoja, joita kapitalistiluokka käyttää säilyttääkseen valtansa. Ktp:ssä olemme jonkin verran käsitelleet aihetta osana työn alla olevaa asiakirjaa Kapitalismi Suomessa – suomalaisen kapitalismin nykyluonteesta. Nämä keinot ovat historiassa ja eri maissa saaneet eri muotoja. Käsiteltäessä Eurooppaa voi mielestäni tehdä jaon kolmeen erilliseen ajanjaksoon. Suppeasti niitä voi kuvata seuraavasti.

  1. Vaihe. Klassinen kapitalismi ja imperialismi, avoimen valtio-terrorin aika.

Tällä tarkoitan kapitalismin kehitysvaihetta, jolloin kommunistiset tai työväenpuolueet ja järjestöt olivat kiellettyjä tai niiden toimintaa avoimesti rajoitettiin tai haitattiin kapitalistisen valtion toimesta. Tuona aikana kapitalistien pääasiallinen tapa säilyttää valtansa oli käyttää väkivaltaa omien maidensa kansalaisia vastaan. Useimmissa Euroopan maissa katson tämän kehitysvaiheen päättyneen toisen maailmansodan loputtua.

  1. Vaihe. Keynesiläisyys, imperialismin murros, kompromissien aika.

Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa vyöryi läpi Euroopan vallankumousten aalto. Saksa, Unkari, Suomi ja tietysti Venäjä kokivat työväen vallankumouksia. Tämän seurauksena syntyi Neuvostoliitto, ensimmäinen työväen valtio. Toisen maailmansodan yhteydessä ja sodan jälkeen Kiina ja Itä-Euroopan maat liittyivät sosialistiseen maailmanleiriin. Nämä olivat tapahtumia, jotka kapitalistiluokan oli välttämätöntä estää. Entinen taktiikka ei ollut tehonnut. Sen sijaan lama, sota ja kurjuus olivat nostattaneet sellaiset vallankumoukselliset kansanjoukot, joita mikään valtiollinen väkivaltakoneisto ei pystynyt tukahduttamaan. Niinpä porvarit ryhtyivät kompromissin tielle, alkoivat lahjoa työväenluokkaa ja antaa myönnytyksiä.

Kansat vaativat demokraattisia oikeuksia, joihin porvaristo osittain myöntyi. Vasemmistolaiset puolueet ja työväenjärjestöt saivat mahdollisuuden toimia laillisesti ja vapaammin. Työläiset vaativat toimeentuloa, parempaa palkkaa ja työehtoja ja näihinkin porvaristo osittain suostui. Porvaristo nöyrtyi, koska työläiset olisivat muutoin saattaneet milloin vain radikalisoitua ja liittyä kommunisteihin, jotka olivat saaneet vahvan jalansijan.

Keynesiläistä politiikkaa harjoitettiin joissakin maissa jo 30-luvun suuren kapitalismin laman seurauksena ja valtiollisen talouden sääntely lisääntyi huomattavasti toisen maailmansodan aikana. Se tulikin yleiseksi malliksi toisen maailmansodan jälkeen. 30-luvun laman paluu oli kestämätön ajatus ja porvaristolle liian riskialtis, joten markkinoita oli suitsittava. Se yllätti osittain tuon ajan kommunistit, jotka eivät täysin uskoneet kapitalismin pystyvän paljoakaan uudistumaan. Tämä merkitsi tietynlaisen uuden entistä keskitetymmän ja monopolistisemman kapitalismin alkua, jossa valtaa pitää porvarien eliitti, joka saattaa valtansa säilyttääkseen jopa rajoittaa markkinoiden vapaata toimintaa. Tämä oli viimeinen naula klassisen lassez-faire-kapitalismin arkkuun.

Sääntely ja kompromissit olivat kapitalisteille välttämättömiä, mutta oli myös kaksi merkittävää tekijää jotka mahdollistivat ne: suuret voitot Euroopan omilta markkinoilta, erityisesti tuotantovoimien kehityksen ja sitä kautta työn tuottavuuden nousun kautta, sekä siirtomaiden, puoli-siirtomaiden ja kolmannen maailman yhä tehostetumpi riisto.

Lyhyesti sanottuna, imperialismin keskus turvasi itsensä uudistumalla. Työläiset lahjottiin imperialismin keskusmaissa. Ja nämä toimet rahoitettiin riistämällä tehokkaasti maailman enemmistöä, köyhien maiden kansoja.

  1. Vaihe. Uus-liberalismin nousu, nykykapitalismi. Piilotetun valtio-terrorin, vakoilun ja propagandan aika.

Kapitalismi perustuu propagandaan ja ihmisille valehteluun, nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Kapitalismin propaganda on myös kehittyneempää kuin koskaan ennen. Ajallemme on tyypillistä ns. hyvinvointivaltion alasajo ja ylipäänsä kompromissipolitiikan lopettaminen. Kapitalistit eivät enää anna työläisille parannuksia vaan nyt työläisten voittamia etuja leikataan. Tätä kutsutaan uus-liberalismiksi.

Uus-liberalismi ilmaantui poliittisena keinona ensi kertaa 70-luvulla Britanniassa ja USA:ssa ja on sittemmin levinnyt kaikkiin länsimaihin, tarkoituksena nostaa kapitalismin voittoja kurittamalla työläisiä ja köyhiä. Kurjistuspolitiikka sai aivan samasta syystä vielä uutta puhtia 2008 kapitalismin globaalin kriisin seurauksena.

Kapitalismi on ajanut jälleen itsensä umpikujaan, ns. ylituotannon kriisiin, jossa kuluttajien alhainen ostovoima estää hankkimasta jopa välttämättömiä tuotteita. Tämä liittyy myös toiseen kapitalismin ainaiseen ongelmaan, eli voittojen taipumukseen laskea ajan myötä. Tämä johtuu siitä, että kilpailukykyiseen tuotantoon tarvitaan yhä suurempia teknologian investointeja. Nuo investoinnit nostavat työn tuottavuutta, joka taas laskee tuotantokustannuksia ja samalla tuotteiden hintoja. Niinpä samoista tuotteista ei saada sen enempää voittoa kuin aikaisemmin vaikka investoinnit koneisiin ovat nousseet. Samalla työn tuottavuus nousee ja palkat jäävät siitä jälkeen, mikä aiheuttaa ns. ylituotantoa. Tämä on tyypillinen kehitys teollistuneissa maissa. Niiden bkt:n kasvu on usein s-kirjaimen muotoinen käyrä, eli alussa nopea, mutta sitten hidastuva.

Länsimaiden suurkapitalisteille jää tällaisessa tilanteessa kaksi vaihtoehtoa, joko entisestään tehostaa köyhien maiden riistoa tai riistää tehokkaammin teollisten maiden työläisiä. Pakon sanelemana kapitalismi harjoittaa nyt näitä molempia, sillä imperialistinen riistokaan ei enää yksin riitä. Tässä vaiheessa tehostunut propaganda on saavuttanut suuren painoarvon. Ihmisille uskotellaan, että ongelmat johtuvat jostain muusta kuin kapitalismista ja että vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle ei ole.

Kapitalistien propaganda muokkaa yleistä mielipidettä

Kapitalistien propaganda uskottelee ihmisille, että imperialismia ei enää ole vaikka samaan aikaan länsimaat rosvoavat köyhien maiden luonnonvarat, valtaavat niiden markkinat ja käyttävät niiden kansalaisia lähes orjan asemassa olevana halpatyövoimana. Jokainen itsenäinen kehittyvä maa joutuu imperialistien hyökkäyksen kohteeksi. Irak, Afganistan, Libya, Syyria, Jemen, Iran, Ecuador, Kuuba, Venezuela. Lista on loputon. ”Mutta noissa maissa loukataan ihmisoikeuksia” sanovat imperialismin puolustajat. Ehkä jossain tapauksissa näin on, mutta tämä on pelkkä tekosyy. Imperialistit itse vähät välittävät ihmisoikeuksista liittoutuessaan esimerkiksi Israelin ja Saudi-arabian kaltaisten maiden kanssa.

Kapitalistien propaganda nykyisessä kapitalismin kehitysvaiheessa on aikaisempaa ovelampaa ja hienotunteisempaa. Sen keskeinen väittämä on, ettei kapitalistista propagandaa oikeasti olekaan. Meillähän media on ”vapaata”. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin.

Kaikissa kapitalistisissa maista yksityinen media, radio, televisio, lehdistö jne. on kapitalistien käsissä. Niiden julkaisuista välittyvät eri kapitalistiryhmittymien näkemykset. Valtiollinen media taas on niitten kapitalistipuolueiden käsissä, jotka istuvat sen hallituksessa. Tämä näkyy siinä, miten uutisaiheita mediassa käsitellään, ja ennen kaikkea siinä, mitä aiheita käsitellään ja kuinka keskustelu rajataan.

Mediassa voidaan käydä kiivasta keskustelua eri kapitalistitahojen välillä siitä, pitäisikö työläisiltä, köyhiltä, vanhuksilta ja lapsilta leikata paljon vai vähän. Kukaan ei kuitenkaan tuo esille ajatusta, että ei leikattaisi ollenkaan vaan korotettaisiin rikkaiden verotusta tai vaikka säästettäisiin asehankinnoissa. Eikä ihme, sillä media on rikkaiden sotakiihkoilija-kapitalistien käsissä.

Mediassa käydään kiivasta väittelyä siitä, miten köyhiä kurittava sote-uudistus pitäisi toteuttaa, eri porvaripuolueiden taistellessa vallasta. Kukaan ei kuitenkaan ehdota, ettei koko sotea ollenkaan toteutettaisi. Sellainen ajatus ei kelpaa valtamedialle vaikka se varmasti kiinnostaisi kansalaisten enemmistöä.

CIA:n lonkerot mediassa

Räikeämpi esimerkki kapitalistisesta propagandasta on kuuluisa ”Operaatio matkijalintu” (Operation Mockingbird),  jossa 1950-luvulta alkaen USA:n tiedustelupalvelu CIA soluttautui kaikkiin USA:n suuriin tiedotusvälineisiin sekä moniin ulkomaalaisiin tiedotusvälineisiin ja kulttuurielämään, tarkoituksena levittää kapitalistista propagandaa ja muokata yleistä mielipidettä.

Asia paljastui 70-luvulla, jolloin CIA vielä kiisti asian. Kuitenkin vuosikymmeniä myöhemmin moni CIA:n työntekijä on puhunut asiasta avoimemmin. Tiedustelupalvelu väitti mockingbirdin loppuneen sen paljastuttua 70-luvulla, mutta ei ole mitään syytä uskoa ettei CIA vieläkin manipuloisi tarpeen tullen USA:n mediaa.

Tarpeen vaatiessa, kuin taikaiskusta, koko media alkoi yhteen ääneen kannustaa hyökkäystä Irakiin, Libyaan ja nyttemmin Syyriaan. Sodasta kapitalistimedia on yksimielinen. Nyt USA itsekin jo myöntää, että Irakiin hyökättiin väärin perustein, mutta enää sillä ei ole merkitystä, maa on raunioina. Hälyttävää on, että joka ikinen valtamedia aikanaan levitti yhdessä niitä valheita joilla tuokin sota aloitettiin, ja nyt sama on käynnissä Koreaa ja Syyriaa vastaan.

Tämä kaikki on ehdottoman relevanttia myös Suomen oloihin, sillä suuri osa, erityisesti kansainvälisiä asioita käsittelevä uutisointi Suomen mediassa, on peräisin USA:sta. Suomen media käyttää USA:n mediaa lähteenään. Jutut tulevat usein meille valmiina eikä suomalaisten lehtien ja television tarvitse kuin kääntää ne suomeksi. Samoin on laita viihteessä ja kulttuurissa. Hollywood-elokuvat ja suurten amerikkalaisten musiikki- ja kirjakustantamojen tuotokset yms. hallitsevat myös Suomen viihdemarkkinoita ja ovat kaikkien mielissä. Tämä on kulttuurista hegemoniaa, vaikutusvaltaa ja ylivaltaa.

Valhe demokraattisesta kapitalismista

Keskeinen elementti nykyisen kapitalismin propagandaa on valhe porvarillisesta demokratiasta. Kapitalistiset länsimaat kuvaavat itseään demokraattisiksi, siis kansanvaltaisiksi. Todellisuudessa valtaa pitää rikkaiden kapitalistien ja heidän kätyreidensä joukko. Media, josta ihmiset saavat tietonsa on kapitalistien hallussa, ja puolueet joita äänestää ovat kaikki samanlaisia porvaripuolueita, jotka kosmeettisista eroista huolimatta ajavat samaa sodan ja kurjistamisen politiikkaa. Marginaalisemmat puolueet saavat toimia, kunhan niistä ei ole systeemille liian vakavaa uhkaa. Historia on opettanut, että jos sosialistinen puolue saa liikaa kannatusta niin porvaristo pyrkii tukahduttamaan sen keinoja kaihtamatta, mutta Suomessa ei olla vielä tuossa tilanteessa.

Yhteiskunnan suurissa kysymyksissä kansalta ei todellisuudessa kysytä mitään. Suomea hivutetaan kapitalistien toimesta hyökkäysliitto NATOn jäseneksi ja USA:n imperialismin pelinappulaksi siitä huolimatta, että kansan enemmistö vastustaa sitä. Suomen liityttyä EU:n jäseneksi meillä on entistä vähemmän päätäntävaltaa.

Kysymys ei kuitenkaan ole vain siitä, että vallanpitäjät eivät kysyisi tavallisen kansan mielipidettä. Kyse on syvemmästä kapitalistisen järjestelmän ominaisuudesta, nimittäin siitä, että raha on valtaa. Rahan valtaan perustuvassa järjestelmässä ei voi loppupeleissä koskaan toteutua todellinen demokratia. Omistamisen tuoma valta ei todellisuudessa voi olla erillään demokratiasta, vaan yhteiskunnan taloudellinen tuotanto on myös saatettava demokratian piiriin, eli sosialistiseen suunnitelmatalouteen, johon kaikki osallistuvat.

Työkansan Sanomat 8/2018

Tilaa Työkansan Sanomat, vuosikerta (14 nroa) 35 €. Puhelin: 0442394197,  Sähköposti: ktp@ktpkom.fi Seuraava numero ilmestyy kesätauon jälkeen 24.8.  

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Kuinka kapitalistit pysyvät vallassa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *