Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Marxilaisesta talousopista

Marxilainen talousoppi mielletään usein kommunistienkin keskuudessa vaikeaksi aiheeksi. Olen jo pitkään sanonut, että marxismin suosio kärsii sen teorian jonkinasteisesta monimutkaisuudesta, mutta toisaalta sen eduksi voidaan sanoa, että marxilainen teoria vastaa todellisuutta ylivoimaisesti parhaiten.

 

Teoria on usein monimutkaista, koska sen tarkoituksena on selittää todellista maailmaa ja todellisia taloudellisia suhteita, jotka ovat itsessään monimutkaisia. Populistit voivat asiaan kuin asiaan keksiä helppoja ja yksinkertaisia vastauksia, ne vaan ikävä kyllä ovat yleensä täysin vääriä.

 

Marxismi on tieteellisen sosialismin ideologia ja tiede on joskus mutkikasta mutta onneksi myös johdonmukaista. Silti ei asiasta tarvitse tehdä vaikeaa jos halutaan puhua vain pintapuolisesti ja yleisellä tasolla.

 

Taloudellinen riisto ja lisäarvo

Marxin talousopissa itseäni hämäsivät aluksi sen käsitteet ja sanasto. Nämä opittuani asiat selkiintyivät. Marx puhuu usein ”riistosta” ja siitä kuinka työväenluokkaa riistetään kapitalistien toimesta. Usein hän ei kuitenkaan puhu riistosta niin kuin se ymmärretään puhekielessä vaan hyvin tietynlaisesta taloudellisesta suhteesta. Marxilaisen talousopin kontekstissa ”riisto” tarkoittaa toisen henkilön työn arvon varastamista. Marx selvittää asiaa seuraavalla tavalla teoksessaan Palkkatyö ja pääoma:

 

”Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun työläinen on myynyt kapitalistille työvoimansa, ts. antanut sen kapitalistin käytettäväksi edeltäkäsin sovitusta palkasta, päivä- tai kappalepalkasta? Kapitalisti vie työläisen työpajaansa tai tehtaaseensa, jossa ovat jo kaikki työssä tarvittavat esineet: raaka-aineet, apuaineet (hiili, väriaineet jne.), työkalut ja koneet. Siellä työläinen ryhtyy työhön. Olettakaamme hänen palkakseen 3 markkaa päivältä kuten edelläkin… Olettakaamme aivan samoin jälleen, että käytettyihin raaka-aineisiin työläinen lisää kahdessatoista tunnissa työllään 6 markan suuruisen uuden arvon, jonka kapitalisti realisoi myydessään valmiin tuotteen. Niistä hän maksaa työläiselle kuuluvat 3 markkaa, mutta toiset 3 markkaa hän pitää itse. Kun työläinen tuottaa kahdessatoista tunnissa 6 markan suuruisen arvon, niin 6 tunnissa hän luo 3 markan suuruisen arvon. Tehtyään työtä kapitalistille 6 tuntia hän on siis jo korvannut tälle arvon vastineena ne 3 markkaa, jotka hän sai työpalkkana. Kuuden työtunnin kuluttua he ovat kuitit keskenään, kumpikaan ei ole penniäkään velkaa toiselleen.

 

»Odotahan!», huutaa nyt kapitalisti. »Olen palkannut työläisen koko päiväksi, kahdeksitoista tunniksi. Kuusi tuntiahan on vain puoli päivää. Ryhdy siis äkkiä tekemään loput 6 tuntia työtä, vasta silloin olemme kuitit!» Työläisen on todellakin noudatettava »vapaaehtoisesti» tekemäänsä sopimusta, jonka mukaisesti hän on sitoutunut 6 työtunnin arvoisesta työn tuotteesta tekemään kokonaista 12 tuntia työtä… Työläinen työskentelee 6 tuntia itseään varten, ts. korvatakseen palkkansa (½ tuntia jokaisesta tunnista 12 tunnin aikana), ja 6 tuntia kapitalistia varten.”

 

Työläinen siis tekee työtä enemmän kuin mistä hänelle maksetaan, ts. hänen palkkansa on hänen työnsä arvoa pienempi. Työläisen saamaa osaa työn arvosta kutsutaan tietenkin palkaksi. Jäljelle jäävää osaa jonka kapitalisti häneltä riistää kutsutaan ”lisäarvoksi” koska se on arvoa, jonka työläinen tuottaa sen lisäksi mitä hänen palkkaamisensa maksaa. Kun puhutaan kapitalistien tekemästä voitosta niin tarkoitetaan yleensä lisäarvoa.

 

Jos työläinen ei saa työnsä koko arvoa vaan siitä osan ottaa työnantaja niin häntä riistetään. Toisaalta jos työläiselle maksettaisiin hänen työnsä koko arvo ei hänen palkkaamisensa enää tuottaisi kapitalistille mitään voittoa eikä olisi kannattavaa. Tämä osoittaa kapitalistien ja työläisten välisen sovittamattoman ristiriidan. Työläisten taloudellinen riisto kuuluu välttämättömänä osana kapitalismiin. Pitää myös huomauttaa, että tietenkin osan lisäarvosta kapitalisti käyttää raaka-aineisiin ja muuhun työpaikan välttämättömiin menoihin.

 

Pienenä tarkennuksena on vielä todettava, että sosialismissakaan työläinen ei tule saamaan palkkana työnsä koko arvoa, koska osa tuotosta tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen. Kapitalismissa tähän enimmäkseen käytetään veroja, joista suurin osa lankeaa tietenkin työtätekevien maksettavaksi. Sosialismissa kuitenkin koko yhteiskunta kuuluu yhteisenä työläisille, joten käytännössä he saavat epäsuorasti kaiken tuottamansa arvon, sillä se osa jota he eivät saa palkkana menee työläisten yhteisen yhteiskunnan rakentamiseen.

 

Arvo, käyttöarvo, vaihtoarvo

Puhutaan vielä hieman käsitteistöstä. Mainitsin jo lisäarvon mutta on myös hyvä huomata, että Marxin käyttämä termi ”arvo” ei tarkoita samaa kuin voisi kuvitella. Marxilaisessa taloustieteessä arvolla tarkoitetaan työn tuottoa. Arvo on tiivistettyä työtä. Marxin arvoteoriaa kutsutaan myös ”työnarvoteoriaksi”, mutta mieluummin pitäisi puhua ”Marxin työnarvoteoriasta”, koska tuohon aikaan monilla muillakin taloustieteilijöillä (kuten Adam Smith ja Ricardo) oli omat työnarvoteoriansa.

 

Työ on se joka synnyttää arvon. Osakemarkkinoilla keplottelu tuottaa joillekin kapitalisteille huomattavia tuloja, mutta se ei silti synnytä arvoa pätkääkään. Tavarat vain vaihtavat omistajaa ja jotkut voittavat kun toiset tekevät tappiota, mutta mitään uutta arvoa ei synny prosessissa.

 

Tästä päästään seuraavaan aiheeseen eli rahaan ja hintaan. Jos kaupanteko ei synnytä arvoa vaan ainoastaan siirtää sitä henkilöltä toiselle niin mitä raha silloin tarkoittaa? Miten joku voi rikastua tuottamatta arvoa?

 

Kapitalismissa raha on noussut miltei palvonnan kohteeksi, mutta itseasiassa raha on vain vaihdonväline ja vain hyödyke muiden joukossa. Marx puhui ”vaihtoarvosta” joka tarkoittaa kahden hyödykkeen välistä suhdetta. Kuinka monta tuolia voit ostaa yhdellä pöydällä? Montako oravan nahkaa maksaa kilon säkki perunoita? Näissä esimerkeissä esiintyy kahden hyödykkeen suhde ja periaatteessa sama olisi sanoa esim. ”kuinka monta euroa on perunan kilohinta?”

 

Rahan käyttäminen hämärtää sitä mitä todellisuudessa tapahtuu kulissien takana, mutta kyseessä on vain kahden hyödykkeen vaihtoa. Tätä kuvaa siis vaihtoarvo. Marx puhui myös käyttöarvosta, jolla tarkoitetaan tavaran hyödyllisyyttä. Hyödyllisyyttä on vaikea mitata  kvantitatiivisesti, mutta periaatteessa ainoastaan ”hyödyllinen työ” on sellaista joka tuottaa arvoa. Tämä käy ilmi myös konkreettisesti, sillä arvo realisoituu eli muuttuu rahaksi vasta kun hyödyke myydään. Jos tavara on täysin turha eikä kukaan halua sitä ostaa niin siitä ei kapitalistille heru rahaa.

 

Kysynnän ja tarjonnan laissa on kyse nimenomaan hyödyn ja hinnan eli käyttöarvon ja vaihtoarvon suhteesta. Hyödykkeen arvo määräytyy siihen käytetystä työstä (sekä mahdolliset koneet & materiaalit). Hinta (vaihtoarvo eli rahan ja toisen hyödykkeen välinen suhde) määräytyy pääasiassa kustannuksista kuten työvoiman ja raaka-aineiden hinnasta yms. mutta kun ollaan markkinataloudessa siihen vaikuttaa myös kysynnän ja tarjonnan laki. Tavaraa voidaan myydä alle tai yli sen todellisen arvon. Näin itseasissa tapahtuu jatkuvasti. Tavaraa tuotetaan kapitalismissa useimmiten liikaa mutta jatkuvasti myös liian vähän.

 

Tavaran paljous laskee hintoja kun taas puute nostaa niitä. Kysyntä ja tarjonta eivät kuitenkaan selitä kaikkea, sillä niiden ollessa tasapainossa ne eivät enää kerro mitään. Jos 100 henkeä haluaa ostaa yhden kappaleen leipiä ja kaikille riittää yksi eikä yhtään jää yli niin mistä määräytyy hinta? Ei ainakaan kysynnästä ja tarjonnasta! Vastaus on tietenkin vaihtoarvo ja Marxin työnarvoteoria.

Työkansan Sanomat 12/20116

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Marxilaisesta talousopista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *