Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Nykypäivän vallankumouksellinen luokka ja sen liittolaiset (Osa 1)

Kommunistinen työväenpuolue järjesti 24.3. keskustelutilaisuuden suomalaisen kapitalismin tilasta. Keskustelussa nousi esiin monia hyviä kysymyksiä. Tässä artikkelissa käsittelen kysymystä eri luokkien ja ryhmien merkityksestä, rooleista ja voimasuhteista nykykapitalismissa. Asiaa on hyvä pohtia siitä syystä, että marxismi-leninismin suurimmat klassikot on kirjoitettu varsin kauan sitten, 1800-luvun loppu- ja 1900-luvun alkupuoliskolla. On perusteltua kysyä mitkä asiat ovat yhteiskuntaluokkien osalta muuttuneet tämän viimeisen n.100 vuoden aikana. Aihe on hyvin laaja ja vaatii varmasti lisää käsittelyä tulevissa artikkeleissa.

Työväenluokan synty ja kehitys, teollinen vallankumous

Proletaarien eli palkkatyöläisten luokka sai alkunsa siirryttäessä feodalismista kohti teollista vallankumousta. Feodalismi oli ennen kaikkea maatalousyhteiskunnan järjestelmä, jonka pääluokkia olivat maanviljelijät ja maanomistajat eri muodoissaan. Maata viljelivät maaorjat, vuokraviljelijät ja talonpojat, jotka maksoivat veroja sekä vuokraa maanomistajille ja feodaaliherroille. Kauppiaiden, käsityöläisten, kisällien yms. merkitys oli pienempi.

Markkinat kehittyivät ja laajenivat. Viljaa ja muuta tavaraa alettiin entistä enemmän valmistaa myyntiin eikä enää omaksi ruoaksi tai omaan käyttöön. Kaupunkien porvaristo alkoi kasvattaa taloudellista ja poliittista valtaansa ja aatelisto menettää etuoikeuksiaan. Kilpailu markkinoilla johti eriarvoistumiseen maanviljelijöiden keskuudessa, menestyvät viljelijät rikastuivat ja toiset köyhtyivät ja joutuivat vararikkoon. Syntyi rikkaita maaseudun kapitalisteja sekä suuri maattomien maatyöläisten joukko, maaseudun proletariaatti. Suuri osa tästä yöläisjoukosta muutti kaupunkeihin. Myös monet köyhät viljelijät hakivat lisätienestiä menemällä välillä palkkatöihin.

Teollinen vallankumous edellytti lukemattomien maanviljelijöiden ja käsityöläisten vararikkoa, sillä se synnytti palkkatyöläisten luokan. Se edellytti myös tiettyä tieteellistä kehitystä, höyryvoiman valjastusta, koneellistumista yms. sekä riittävää pääoman keskittymistä.

Teollinen vallankumous alkoi ensimmäisenä kaikkein rikkaimmissa siirtomaavalloissa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, joilla oli tieteelliset ja taloudelliset edellytykset sille.

Teollistumisen epätasainen eteneminen

”Taloudellisen ja poliittisen kehityksen epätasaisuus on kapitalismin ehdoton laki” Lenin (Euroopan yhdysvallattunnuksesta) Kapitalismin kehitysprosessi ja teollistuminen etenivät eri vauhtia ja eri muodoissa muualla maailmassa, joissakin maissa huomattavasti aikaisemmin kuin toisissa. Kun Iso-Britannia oli teollistunut jo satoja vuosia sitten olivat esim. Suomi ja Venäjä vielä 1900-luvun alussa puolifeodaalisia agraariyhteiskuntia. Venäjä teollistui todellisuudessa vasta neuvostokaudella 1930-luvulla. Samoin Itä-Euroopan maista monet kokivat teollisen vallankumouksensa vasta toisen maailmansodan jälkeen sosialismissa.

1920-luvulla 70% suomalaisista sai vielä elantonsa maataloudesta ja 10-20% erilaisesta teollisuudesta, sekatyöstä, logistiikasta ja kaupasta. Sen minkä marxismi määrittelee teollisuusproletariaatiksi, määrällinen vahvuus oli siis Suomessa kuten Venäjälläkin vielä varsin pieni, vaikka se olikin hyvin järjestäytynyttä ja luokkatietoista. Määrällisesti suurempi merkitys oli yhä vuokraviljelijöillä, maaseudun työläisillä sekä itsenäisillä viljelijöillä. (Kuvio 1)

Teknologinen kehitys, maaltamuutto, henkisen työn roolin kasvu

Toisen maailmansodan jälkeen suomen maataloudessa tapahtui nopeaa koneellistumista, mikä aiheutti ylituotantoa, pientenviljelijöiden vararikkoja, maatalouden keskittymistä ja maaltamuuttoa. Vuonna 1960 enää noin 30% väestöstä työskenteli maataloudessa, kun taas teollisuudessa, kaupassa, liikenteessä ja rakentamisessa työskenteli jo 50% väestöstä. Oltiin siis selvästi siirrytty agraariyhteiskunnasta Marxin kuvailemaan teolliseen yhteiskuntaan.

Kuitenkin kuvailen tässä vain teollisuusproletariaatin määrällistä vahvuutta. 1960-luvun Suomi oli silti monin tavoin erilainen kuin Marxin ajan teollistuneet maat. Elettiin klassisen kapitalismin jälkeistä modernin imperialismin aikaa, jota Lenin oli analysoinut teoksessaan Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena. (Kuvio 2)

Myös henkisen työn rooli kasvoi tänä aikana johtuen erityisesti teknologian kehityksestä. Kapitalismi vaati työläisten koulutustason nousua, heidän oli osattava käyttää koneita ja tarvittiin entistä enemmän toimistotyöntekijöitä. Marxismin-leninismin Perusteista-kirjassa huomautettiin jo 1960, että alemman tason henkisen työn tekijät saavat nykyisessä kapitalismissa ainakin imperialistisissa länsimaissa jokseenkin samaa palkkaa kuin ruumiillisen työntekijät.

”Vuonna 1890 oli toimihenkilön keskimääräinen palkka USA:ssa lähes 2 kertaa suurempi kuin työläisen keskipalkka. Vuonna 1920 oli tämä erotus supistunut 65 prosenttiin. Mutta v. 1952 teki toimihenkilön keskimääräinen ansio vain 96% työläisen keskipalkasta. Vaivaisen palkan työstään saavat opettajat, monet tieteellisten työntekijäin ryhmät ja useiden muiden erikoisalojen edustajat.” (Marxismin-leninismin Perusteista s. 292-293)

Taloussanomien 2010 palkkavertailun mukaan huonointa palkkaa, eli 2000 euroa kuussa tai alle, saavat erilaiset harjoittelijat, vähemmän koulutetut ja ruumiillisen työn (tuotanto, varastotyö, yms.) sekä toimistotyöntekijät ja palvelualojen työntekijät.

(Taloussanomat, 1000 ammatin palkat, https://www. is.fi/taloussanomat/art-2000001676515.html)

”Jälkiteollinen palveluyhteiskunta”

Jälkiteollinen yhteiskunta (”Post-Industrial Society”) on sosiologian käsite, mikä tarkoittaa yhteiskuntaa, jonka pääasiallinen taloudellinen toiminta ei perustu enää teollisuuteen tai tuotantoon vaan palveluihin. Jotkin  porvarillisen ideologian edustajat ovat esittäneet väitteen, että marxismi on ehdottoman vanhentunutta, koska elämme heidän mukaansa ”jälkiteollisessa yhteiskunnassa.”

Pitääkö tämä paikkaansa? Tilastokeskuksen mukaan teollisuudessa, rakentamisessa ja liikenteessä työskentelee reilut 30%, palveluissa 45% ja kaupan alalla 15% työikäisestä väestöstä. Tarkkanäköisimmät varmaan huomaavat,että teollisuusproletariaatin suhteellinen osuus on siis pysynyt Suomessa jokseenkin samana hyvin kauan, noin 20-30 prosentissa. (Kuvio 3)

Näin on ollut ainakin 1950-luvulta lähtien, mutta sillon ei kukaan puhunut jälkiteollisesta yhteiskunnasta. Suurin todellinen muutos ei ole teollisuuden täydellinen katoaminen kuten väitetään, vaan maatalouden roolin väheneminen ja korvaantuminen kaupalla ja palveluilla.

 

Työkansan Sanomat 5/2018

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Nykypäivän vallankumouksellinen luokka ja sen liittolaiset (Osa 1)

Hakutulokset “Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Nykypäivän vallankumouksellinen luokka ja sen liittolaiset (Osa 1)

  • 17.4.2018 14:24:sta
    Permalink

    Toveri Pääsihteeri on laatinut erinomaisen katsauksen suomalaisesta kapitalismista!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *