Talvisota 80 vuotta ja kommunismin vastainen hysteria (Osa 2)

Kapitalismin kriisiytyessä porvariston propaganda kärjistyy yhä räikeämmäksi. Ilta-Sanomat järjesti tilaisuuden Talvisodan 80-vuotispäivän kunniaksi ja kutsui vieraaksi ”vakioasiantuntijansa” historioitsija Vesa Keskisarjan. Tilaisuuden tavoitteena oli tietysti mustamaalata kommunismia ja ohjata ihmisten huomio pois kapitalismin ongelmista, mm. valheellisella puheella isänmaallisuudesta. 

Fasistinen terrori ja “Talvisodan henki”

”Rauhanrakastajat ovat vaarallisia sotaakäyvässä isänmaassa.”

 – Jenny Pajunen, 12

Talvisodan hengellä tarkoitetaan ajatusta, että koko kansa oli yhtenäinen talvisodan aikana. Yhtenäinen kansa ilman taistelua eri luokkien välillä on tärkeä osa fasistien retoriikkaa ja lisäksi täysin kuvitteellinen tilanne, jota ei koskaan ole ollut. 

Kommunistinen liike on arvioinut omaa tilannettaan Suomessa talvi- ja jatkosodan aikana ja todennut, että tuona aikana toiminta oli pientä ja takkuilevaa. Työväenliike ei käytännössä juuri toiminut sodan aikana ja vasemmisto oli murskattu. Tuo ei kuitenkaan tarkoita todellista yhtenäisyyttä tai harmoniaa kansan eri luokkien välillä vaan kertoo onnistuneesta terrorista. 

Punaisiin kohdistuneen kansanmurhan jälkeen Suomen valtio terrorisoi ja hajotti kaikki vasemmistolaiset liikkeet ja järjestöt. Kansanedustajia, ay-aktiiveja, puoluetyöntekijöitä jne. vangittiin – ja tietysti kaikki kommunistit. 

1930-luvulla Suomessa kommunistinen liike oli heikossa asemassa äärimmilleen kiristyneen vainon takia ja kommunistien toiminta keskittyi auttamaan sosiaalidemokraatteja ym. fasismia vastaan. Esimerkiksi SKNL (Suomen kommunistinen nuorisoliitto) lopetti toimintansa ja keskittyi vain fasisminvastaiseen yhteistyöhön muun nuorison kanssa. 

Kommunistit olivat vastustaneet SAJ:n hajottamista 1930, ja boikotoineet sen tilalle rikkurijärjestönä perustettua SAK:ta. Nyt kuitenkin päätettiin auttaa SAK:ta, jotta työläisillä olisi edes jotain. Kommunistit halusivat auttaa sdp:n sodan ja fasismin vastaista vasemmistoa. Tuloksena oli, että sodan tultua sdp:n vasemmisto joutui myös vankilaan, koska vastusti sotaa.

Sotien välillä perustettu Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura sai lähes 40 000 jäsentä. Tämä kertoi kansan tahtovan rauhaa. SNS järjesti Hakaniemen torilla Helsingissä tunnetuksi tulleen mielenosoituksen rauhan puolesta, joka hajotettiin poliisin provokaattorin toimesta. SNS myös julistettiin laittomaksi ja sen jäseniä vainottiin.

Totuus on, että valtion oli onnistunut pidättää merkittävä osa kommunistien aktiiveista ja sodan vastustajista jo ennen sotien syttymistä. Tämä tietysti kertoo siitä, että Suomen valtio varustautui itse sotaan.

Kun sota loppui ja vasemmisto sai vapaasti toimia, skdl:n ja kommunistien johtajajoukko koostui huomattavalta osin vankilan kovan koulun läpikäyneistä – niin perusteellinen oli kommunisteihin kohdistunut vaino. 

Vastarinta natsismia vastaan tukahdutettiin vangitsemalla aktiivit ja johtajat – kansa saatiin lamautettua. Sen takia kapinointi yms. jäi vähäisemmäksi. Salassa painettuja kommunistien ja sodan vastustajien lehtiä silti ilmestyi jonkin verran ja vasemmistolaiset järjestäytyivät ja tukivat toisiaan vankiloissa.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteet 1917-1939

Suomen ja Neuvostoliiton suhteet alkoivat, kun silloinen Neuvosto-Venäjä myönsi Suomelle itsenäisyyden 1917.

Svinhufvud kiitti eduskunnassa Neuvosto-hallintoa sanoen: “nyt Venäjän kansa ylevämielisesti on Suomeen nähden täyttänyt lupauksensa pienten kansojen itsemääräämisoikeuden toteuttamisesta.” Puhemies Lundson lausui: “Vapaa Suomi on hyvänä naapurina ymmärtävä tästä osoittaa kiitollisuuttaan Venäjän kansaa kohtaan.” (Toiset valtiopäivät 1917. Pöytäkirja I s. 789-90, siteerattu Holodkovskin teoksessa Suomen työväen vallankumous 1918, s.113)

Tähän ystävällisyyteen Suomen lahtarien hallinto vastasi väkivallalla. Suomi lähetti kaksi sotaretkikuntaa hyökkäämään Neuvostoliittoon ns. “Heimosodissa” 1918-20. Tavoitteena oli vallata Venäjän puoleinen Karjala ja liittää se osaksi “Suur-Suomea”, joka oli myös myöhemmin Suomen fasistien haave.

Valloitusretki katsottiin mahdolliseksi, koska Venäjä oli sisällissodan keskellä ja Neuvostovallalla oli kädet täynnä muidenkin vihollisten torjumisessa. Siitä syystä useat Venäjän naapurit mm. Suomi, Japani ja Puola yrittivät valloittaa Venäjältä itselleen alueita.

Kirjailija Ilmari Kianto oli mukana toisella näistä valloitusretkistä Karjalaan ja kertoo siitä kirjassaan Suomi suureksi – Viena vapaaksi: sotakesän näkemyksiä. Kianto kutsui karjalaisia “orja-kansaksi”, koska he eivät olleet halukkaita liittymään Suomeen.

Sotaretket eivät lopulta onnistuneet ja Suomi yritti myös saada Saksaa avukseen lupaamalla mm. Karjalan puutavaraa Saksan kapitalisteille. Nämä sotaretket loivat pohjan Suomen kapitalistisen valtion ja Neuvostoliiton väliselle vihamielisyydelle ja epäluottamukselle.

1930-luvulla Suomen pääomapiirit olivat jakautuneet Saksan ja Iso-Britannian tukijoihin. Kapitalistit ja päättäjät olivat tiukasti liittoutunut noihin maihin, jotka molemmat havittelivat Neuvostoliiton tuhoa.

Suomi kiristi poliittista terroria, vangitsi vasemmistolaisia ja Suomen Ammattijärjestö lakkautettiin. Suomessa varustauduttiin uuteen sotaan “Suur-Suomen” luomiseksi valloittamalla Karjala. Rakennettiin myös rautateitä ja linnoituksia tukemaan joukkojen kulkua. Karjalan valtaaminen ja erikoisoikeudet Suomen resursseihin kiinnostivat aivan erityisesti Saksaa. 

Neuvostoliiton tavoitteet ennen sotia

Ennen talvisotaa Neuvostoliitolla oli päinvastaiset tavoitteet kuin Saksalla ja Iso-Britannialla. Se yritti estää fasismin leviämisen.

Neuvostoliitto tuki Espanjan tasavaltaa 1936-38 sen taistellessa Hitlerin tukemia Francon fasisteja vastaan. Neuvostoliitto vaati Kansojen Liittoa estämään uuden maailmansodan syttymisen ja ehdotti 15.8. 1939 Ranskalle, Puolalle ja Iso-Britannialle puolustusliittoa Hitlerin Saksaa vastaan. (Telegraph, Stalin ‘planned to send a million troops to stop Hitler if Britain and France agreed pact’)

Kapitalistiset maat eivät olleet kiinnostuneita vaan sen sijaan antoivat Hitlerille Tsekkoslovakian, josta Puola nappasi itselleen palasen. Sen sijaan Iso-Britannia ja Ranska sopivat hyökkäämättömyydestä Saksan kanssa.

Koska liitosta lännen kanssa ei tullut mitään, Neuvostoliitto sopi myös hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Saksa hyökkäsi Puolaan, eivätkä britit ja Ranska tehneet mitään. Neuvostoliitto pysäytti Saksan etenemisen itäiseen Puolaan säilyttääkseen puskurin Saksan ja itsensä välissä.

Tähän kontekstiin sisältyy myös Suomen talvisota. Neuvostoliitolla oli pyrkimys saada Suomen kanssa sopu ja YYA-sopimus eli puolustusliitto Saksaa tai muuta ulkomaista hyökkääjää vastaan.

Suomi itse ei pystynyt uhkaamaan Neuvostoliittoa, mutta Saksan tai Iso-Britannian kätyrinä se oli vaarallinen. Ei ollut varmaa kumman kelkkaan Suomen hallitsijat hyppäisivät. Talvisodassa Suomi saikin huomattavaa tukea Briteistä.

Leningradin turvallisuus

Neuvotteluissa Neuvostoliitto tavoitteli myös Leningradin (nykyisen Pietarin) turvaamista hyökkääjiltä. Miljoonakaupunki oli tykistön kantaman sisällä Suomesta katsottuna, vain noin 30 km rajalta. Neuvostoliitto ehdotti siis puolustussopimuksen lisäksi myös aluevaihtoa, jossa rajaa siirrettäisiin kauemmaksi Leningradista ja Suomi saisi muualta alueita tilalle. Neuvottelut otettiin Suomessa vakavasti, mutta lopulta sopimusta ei syntynyt. 

Eräs vaikuttava tekijä oli Iso-Britannian ja Ranskan lupaus auttaa Suomea Neuvostoliittoa vastaan sillä ehdolla ettei sopimuksia tehdä. Erityisesti ulkoasiainministeri Eljas Erkkoa on pidetty myöhemmin sotasyyllisenä ja muut poliitikot kuten J. K. Paasikivi kauhistelivat tämän uhkarohkeaa luottamusta siihen, että ulkomaiset imperialistit pakottaisivat Neuvostoliiton toimettomuuteen. 

Sodan sytyttyä Iso-Britannia ja Ranska lupasivat lähettää Suomeen joukkoja ja pommittaa Neuvostoliiton Bakun öljykenttiä. Erityisesti Bakun pommittaminen oli uhka Neuvostoliitolle, joten se toivoi sotaan nopeaa päätöstä. Suomen päättäjien suostuttua palaamaan neuvottelupöytään Neuvostoliitto oli halukas tekemään rauhan kolmen kuukauden taistelujen jälkeen. 

Neuvostoliitto ei kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan, sillä Suomi liittyi Saksan mukaan Operaatio Barbarossaan ja hyökkäsi Karjalaan – Neuvostoliiton ei onnistunut sitä estää ja YYA-sopimus syntyi vasta sodan jälkeen.

Keskisarja esittää Ilta-Sanomien tilaisuudessa järkyttävän väitteen, ettei “kukaan uhannut Leningradia” ja väittää Neuvostoliiton olleen turhaan sen suhteen huolissaan. Leningradin piirityksessä, jota suomalaiset olivat tukemassa, kuoli yli miljoona siviiliä.

On siis täysin käsittämätöntä sanoa ettei Leningradia uhannut kukaan. Paasikivi kannattikin myönnytyksiä neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa ja kutsui myöhemmin sotaa “Erkon sodaksi”.

Suomen miehittämiseen ei ollut tarvetta

Keskisarja väittää vielä, että Neuvostoliitto olisi suorittanut Suomessa hirmutekoja ellei sotaa olisi taisteltu. Huomauttaisin, että Suomi hävisi molemmat sodat ja Suomessa toimi hetken aikaa Neuvostoliiton johdolla Liittoutuneiden maiden valvontakomissio joka mm. etsi sotaan syyllisiä. Rauhanehdot myös velvoittivat fasismin kitkemiseen ja vasemmiston laillistamiseen. 

Suomi myös vuokrasi Neuvostoliitolle alueita sotilastukikohdiksi ja solmittiin YYA-sopimus. Mikäli Neuvostoliitto olisi aikonut jotakin aseellisia toimia Suomen päänmenoksi niin siihen olisi kyllä ollut tilaisuus – Suomessa oli jopa Neuvostoliiton tukikohtia.

Sen sijaan Neuvostoliitossa uskottiin, että Suomen kommunisteille ensikertaa avautuneet lailliset toimintamahdollisuudet tarjoaisivat työväenliikkeelle hyviä tuloksia demokraattista tietä. 

On tietysti vaikea sanoa tarkalleen millaisia toiveita oli uudelle työväen vallankumoukselle Suomessa, mutta kommunistit ja skdl saivat nopeasti rakennettua huomattavan kannatuksen laillisen ja demokraattisen toiminnan kautta, eikä mitään Neuvostoliiton hyökkäystä tullut. 

Sen sijaan tuona aikana Suomen työläisten toimesta kapitalistit pakotettiin myönnytyksiin ja rakennettiin se hyvinvointivaltio, jota nyt oikeisto purkaa, leikkaa, yksityistää ja tuhoaa, kun ei ole vahvaa kommunistista liikettä ja sosialistisia maita vastavoimana.

Kuva (Museovirasto – Musketti): Englantilaisia, ranskalaisia ja saksalaisia sotamiehiä Suomessa valkokaartilaisjohdon kanssa 20-luvulla

Tomi Mäkinen

Työkansan Sanomat 1/2020

Talvisota 80 vuotta ja kommunismin vastainen hysteria (Osa 2)
Merkitty:    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *