Pääkirjoitus: Mistä sote-uudistuksessa on kyse?

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistusta on valmisteltu jo reilut kymmenen vuotta. Nykyisen loikkansa valmistelu otti kokoomusjohtoisen Kataisen hallituksen aikana. Katainen nimesi sote-työryhmän, jonka johdossa olivat Petteri Orpo (Kok) ja Jouni Backman (Sdp). Kaikki muutkin eduskuntapuolueet olivat edustettuina valmisteluryhmissä.

Kataisen, Stubbin ja Sipilän porvarihallitukset ovat kukin vuorollaan edistäneet nykyisen yksityistämiseen ja terveyskeskusten alasajoon johtavan sote-uudistuksen toteutumista. Siinähän porvaristo saa revanssin tappiostaan kansanterveyslain säätämisessä.

Vuonna 1972 voimaan tullut kansanterveyslaki on ollut suomalaisen terveydenhuollon kulmakivi. Maan laajuinen terveyskeskusverkosto on vuosikymmenien ajan kantanut menestyksellä vastuuta perusterveydenhuollosta ja sairauksien ehkäisystä.

Kansanterveyslain, jota oikeisto aikanaan vastusti, lähtökohtana oli turvata lähipalveluna ilmainen perusterveydenhuolto. Lain muutos vuonna 2006 siirsi vastuun myös terveyden edistämisestä kuntien vastuulle.

Jos hallitus ja eduskunta saavat tahtonsa toteutettua ja sote-uudistus toteutuu nykyisessä muodossaan, edessä on terveyskeskusjärjestelmän purku ja terveyskeskusten alasajo. Käynnissä on jo kuntien omistamien kiinteistöjen myynti ja terveydenhuollon siirtäminen suurille terveysfirmoille.

Terveydenhuollon menot ovat tänä vuonna Suomessa jo reilusti yli 20 miljardia euroa. On arvioitu, että siitä voisi irrota voittoihin jopa neljännes. Siksi ei ole ihme, että terveysbisnes keskittyy ja alan yritykset ovat ostomatkoilla.

Ktp vastustaa porvarien sote-uudistusta. On palattava kansanterveyslain edellyttämään julkiseen ja ilmaiseen perusterveydenhuoltoon. Kyse on poliittisesta päätöksestä ja valinnasta. Valtion ja kuntien on lisättävä miljardeilla euroilla julkisen terveydenhuollon rahoitusta ja varmistettava riittävän hoitohenkilökunnan palkkaaminen.

Suomessa on hyvä koulutustaso ja osaaminen huippuluokkaa. Tehty työ ja sen tulokset halutaan sote-uudistuksella siirtää yksityisille sijoittajille ja paratiisisaarien kätköihin. Se on väärä arvovalinta.

 

Työkansan Sanomat 7/2018

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Mistä sote-uudistuksessa on kyse?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *