Pääkirjoitus: Sotavarustelu on vastoin kansan tahtoa

Suomen oikeisto, osa armeijan upseereista ja porvarimedia on ajanut kiivaasti maamme liittämistä sotilasliitto Natoon. Tehtävä on ollut vaikea, sillä kansalaisten enemmistö vastustaa jäsenyyttä ja vain viidennes kannattaa sitä. Nato mielletään oikeutetusti militaristiseksi kylmän sodan jäänteeksi.

Nato-voimat ovat rakentaneet jo vuosia viholliskuvaa kansalaisten käännyttämiseksi. Venäjä on ollut tässä mitä sopivin kohde. Venäjä-vastaisuudella on lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Natoa on markkinoitu Venäjän vastavoimaksi ja samalla saatu eduskunnalta avoin valtakirja ennen näkemättömään asevarusteluun.

Sipilän oikeistohallituksen 16.2. julkistama Suomen historian ensimmäinen puolustusselonteko on yhteenveto kaikesta siitä kielteisestä kehityksestä, joka on johtanut Suomen irtiottoon naapuriystävyyden, rauhan ja puolueettomuuden politiikasta. Maamme on ajettu Naton sotilaalliseksi kumppaniksi ja osalliseksi sen käymiin sotiin mm. Afganistanissa ja Irakissa.

Selonteossa esitetään Nato-yhteistyön syventämistä sekä sotaharjoitusten lisäämistä sotilasliiton kanssa. Samalla painotetaan mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Tässä yhteydessä korostetaan isoin kirjaimin Naton ja Suomen armeijoiden yhteensopivuutta. Näin Suomessa soditaan jatkossakin Isäntämaa-sopimuksen hengessä Pohjoismaiden suurimmissa sotaharjoituksissa.

Kaikki tämä maksaa nyt ja seuraavalla vuosikymmenellä kymmeniä miljardeja euroja ja rahoitetaan valtionvelalla. Se kasvaa uusiin huimiin lukemiin ja julkiset puheet nuorille lankeavasta maksutaakasta vaiennetaan.

Rahat kiskotaan tälläkin kertaa työtätekeviltä tavalla tai toisella. Jo nyt on selvää, että veroja sekä maksuja korotetaan edelleen ja julkisen talouden alasajo jatkuu herkeämättä.

On uskomatonta, että kaikki eduskuntapuolueet ovat jo käytännössä hyväksyneet linjaukset, jotka hallituksen selontekoesityksessä vahvistetaan. Kumarrus länteen on yhtä syvä kuin pyllistys itään.

Sotakaluston hankkimisessa on toki pientä kiistaa, siis mistä ja milloin. Ja puolen sadan paikallispataljoonan sekä kodinturvajoukkojen perustaminen kuluu ”ajan henkeen”?

Nyt jos koskaan vastarinnalle ja rauhantyölle on tilausta. Ne on nostettava näkyvästi esille myös huhtikuun kuntavaaleissa.

Työkansan Sanomat 3/2017

Pääkirjoitus: Sotavarustelu on vastoin kansan tahtoa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *