Pakina: Ei vaikuta, ei tunnu missään?

Aina välillä on palattava menneeseen, että voisi arvioida tulevaa. Se on juuri nyt tarpeellista, sillä kapitalismin kriisi on taas kerran johtamassa talouden taantumaan ja lamaan. Myös Suomessa, vaikka porvarimedia toisin uskottelee.

Palataan siis vuoteen 2008. Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi oli jo silloin puhjennut. Tuo kriisi oli kapitalistisessa rahataloudessa pesivän keinottelun tulos. Se eteni nopeasti reaalitalouksiin ja johti taantumaan, lamaan ja joukkotyöttömyyteen. Muuallakin kuin kapitalismin emämaa Yhdysvalloissa.

Suomessa valtaa piti tuolloin Vanhasen II hallitus.  Sen varapääministerinä askaroi muuan Jyrki Katainen, joka oli valittu EU:n vuoden 2008 parhaaksi valtiovarainministeriksi. Tuon tittelin innostamana Katainen julisti 2008 eduskunnassa, että finanssikriisi ei koske EU:ta, eikä vaikuta varsinkaan Suomessa?

Erityisen rajusti finanssikriisi iski kuitenkin maailmankaupasta riippuvaiseen Suomeen. Jo seuraavana vuonna  Suomen bruttokansantuote romahti 8,5 prosenttia ja työttömiä oli yllättäen yli puoli miljoonaa.

Tuolla kapitalistien ja keinottelijoiden aiheuttamalla kriisillä ja romahduksella on ollut  pitkäaikaiset, yli kymmenen vuotta jatkuneet  vaikutukset Suomen talouteen ja työtätekevien elämään.  Kansantuote ei ole vieläkään saavuttanut kriisiä edeltävää tasoa.

Näin tuo Kataiselle vaikutuksiltaan tuntematon kriisi iski Suomessa.

Nyt sama Katainen on EU-komissaarin pestin jälkeen valittu Suomen itsenäisyyden rahaston SITRAn johtoon, seuraamaan nykyisyyttä ja arvioimaan tulevaisuutta?

Uusia kataisia on taas liikkeellä

Suomen talouteen iskevä uusi taantuma on jo ovella. Jo ensi vuonna nähdään muuttuuko se lamaksi. Pahat merkit näkyvät jo – lomautukset ja irtisanomiset ovat kasvussa teollisuudessa ja palvelualoilla.

Pankkijätti Nordean pääekonomistina pitkään toiminut Aki Kangasharju valittiin puoli vuotta sitten kapitalistien EK:n tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtajaksi. Kangasharju on yksi niistä ekonomisteista joita Yle ja muu porvarimedia käyttää talouden asiantuntijoina.

Kangasharju väitti jokin aika sitten yhdessä haastattelussaan, että taantumaa ei tule. Ja jos jotakin tapahtuu, yksittäisellä kansalaisella se ei tunnu missään?

Harhautustahan tuo on. Ja läpinäkyvää sellaista.

Työkansan Sanomat/ Rauno Lintunen

Pakina: Ei vaikuta, ei tunnu missään?

Hakutulokset “Pakina: Ei vaikuta, ei tunnu missään?

  • 5.10.2019 21:36:sta
    Permalink

    Totuuden hyvin esittävä artikkeli! Ongelmana vain on se kuinka moni työtätekevistä on vapaa
    ottamaan vastaan kapitalistisen laman niin, ettei samalla toivo kapitalistien selviävän siitä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *