Pakina: Hallituksen vasemmisto leikkii tulella

Suomen sotavoimat osallistuu ensi vuonna 71 kansainväliseen sotaharjoitukseen. Hintalapuksi on kerrottu noin 8 miljoonaa euroa. Menot ovat tietenkin suuremmat, sillä harjoitustantereella sattuu ja tapahtuu,  niin kuin sorsanmetsästyksessäkin.

Mutta on noissa miljoonissa maksamista köyhtyvälle veronmaksajalle. Rikkaille sotaharjoituksien menot eivät tunnu yhtä raskaina. Ja harjoituksillahan valmistaudutaan puolustamaan niiden maita, mantuja ja pörssiosuuksia.

Sotaharjoitusten suunnitelma perustuu presidentti Niinistön ja Rinteen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan lokakuun lopussa tekemään päätökseen. Yhtä mieltä oltiin kokoomuksesta vasemmistoliittoon.

Kummallista on nykymeno. Kun kenraalit ”kahden- ja monenvälisen puolustusyhteistyön” nimissä kampeavat Suomea USA:n ja Naton syliin ja miljardien aseostoille, eduskunnan ja hallituksen vasemmisto on mukana sotapelissä.

Esimerkiksi Suomen ilmavoimien ensi vuoden tärkein harjoitus pidetään Hollannissa. ”Vanhenevat” Hornetit ryskävät Hollannin, Saksan, Tanskan ja Pohjanmeren taivaalla. Kerosiini palaa ja ilmasto lämpenee. Mutta sitähän ei lasketa miksikään ilmastotalkoissa.

Ja vuoroin vieraissa. Naton keskuksissa kannuksensa hankkineiden kenraalien suosituksesta Suomen sotaharjoitukset on avattu ulkomaisille ”kumppanimaille”. Amerikkalaishävittäjiä savuttelee jatkossakin Suomen sinitaivaalla ja panssareita pöllyttää Helsingin Vuosaaresta Porin kankaille Arrow-harjoituksiin. 

Räikeimmillään sotaseikkailu paljastuu Viron rintamalla. Suomipojat lähtevät ensi toukokuussa pidettävään Viron pääsotaharjoitukseen Kevadtormiin, Se on kytketty poikkeuksellisen suureen USA:n uhitteluun Venäjän rajalla.

Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 13/2019

Pakina: Hallituksen vasemmisto leikkii tulella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *