Tulipa seurattua oikein “viran” puolesta eduskuntapuolueiden vaalitenttejä. Niitähän tulvi ilta illan jälkeen kaikilta televisio- ja radiokanavilta. Puheet ja lupaukset toistuivat ennen vaalipäivää samanlaisina, kyllästymiseen asti.

Nuo Kataisen ja Sipilän porvarihallituksissa vaikuttaneet puolueet kielsivät vaalitenteissä itsensä enemmän kuin kolme kertaa. Eikä siihen mitään kukon lauluja tarvittu.

Vuosia jatkuneiden kiristysten, leikkausten ja työttömien nöyryytyksen jälkeen ministeripaikoille pyrkivät lupasivat äänestäjille seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista. Hevosmiesten juttuja, sanon minä.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueetkin, joita kutsutaan mediassa pienpuolueiksi, pääsivät Ylen kanavilla kahteen tenttiinsä. Niissä puoluejohtajat eivät ainakaan huutaneet toistensa päälle. Kummallisia puheita ja esityksiä toki kuultiin, mutta ei ainakaan valtapuolueiden kalaista itsensä kieltämistä.

Pienpuolueiden tentin kummallisin puheenvuoro kuultiin skp:n puheenjohtaja J.P. Väisäseltä. Hän kun esitti armeijan 3,2 miljardin vuosimenojen säilyttämistä nykyisellään. Epäselväksi jäi, onko säilyttämistarvetta armeijan menoja alentavia vai korottavia hankkeita vastaan?

Oli niin tai näin, työväen- ja rauhanliikkeessä ihmetelleen. Onhan niiden vaatimus ollut aina takoa miekat auroiksi.

Skp mainostaa nykyisin itseään feministisenä, moniarvoisena ja punavihreänä vaihtoehtopuolueena. Ovatkohan nämä asekannanotot sitten sitä uutta edistyksellistä vasemmistolaisuutta?

Toinen kummallinen puheenvuoro kuultiin vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin suusta. Hän mainosti puolueensa ottaneen toiminta- ja kampanjamallia Britannian työväenpuolue Labourilta. Aika outo malli, kun huomioi Labourin työväenvastaisen ja imperialistisen sotapolitiikan.

Kauhein esimerkki Labourin sotapolitiikasta on vuonna 2003 alkanut Irakin sota. Britannian pääministerinä ja Labourin puheenjohtajana toimi tuolloin Tony Blair. Labour antoi sodalle tukensa. Ja on tukenut myöhemminkin sotia mm. Syyriassa, Libyassa ja Jemenissä.

Kaikkea ei pitäisi sanoa ääneen. Ei edes Anderssonin, vaikka olikin vaalikamppailun aikana porvarimedian ehdoton lemmikki. Ehkä siksi, että porvarit halusivat “niistää” sdp kannatusta liiallisesta ylivoimasta?

Rauno Lintunen

Pakina: Kummallisia vaalipuheita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *