Sanna Marinin hallitus sanoo puolustaa vähävaraisia ja tavallista kansaa. Siitä huolimatta Marinin hallitus on päättänyt käyttää 10 miljardia euroa uusien hävittäjien hankkimiseen. Hävittäjien käyttökustannukset tulevat olemaan noin 20-30 miljardia lisää. Samaan aikaan kun terveydestä, vanhuksilta ja köyhiltä on leikattu ovat porvaripuolueet suunnitelleet vesi kielellä uusia asehankintoja. Nyt tuota samaa kansan vastaista linjaa jatkaa Marinin mukamas “vasemmistolainen” hallitus.

Kommunistinen työväenpuolue puhuu tätä hävittäjähankintaa vastaan, koska kapitalistien omistamassa valtamediassa, tai eduskunnassa ei kukaan sitä vastusta. Kaikki perussuomalaisista ja kokoomuksesta vasemmistoliittoon hyväksyvät hävittähähankkeen. Eduskuntapuolueet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että samalla kun kansa kärsii pandemiasta ja valtio velkaantuu, niin kymmeniä miljardeja on syydettävä hävittäjiin. Ei ihmisten koulutukseen, terveyteen, elämään – vaan sotaan ja ihmisten tappamiseen.


Nämä hävittäjät tulevat olemaan NATO-yhteensopivia, mikä tarkoittaa tietysti taas yhtä keinoa, jolla Suomi nivotaan tiukemmin USA:n imperialistiseen sotapolitiikkaan ja Natoon. Vaikka Suomi ei virallisesti olekaan Naton jäsen, on Suomella silti Naton kanssa poikkeuksellinen “isäntämaa-sopimus”, joka mahdollistaa Nato-joukkojen tulon Suomeen. Suomi myös harjoittelee sotaa yhdessä Naton kanssa. Asejärjestelmät ja komennon strategiat on sorvattu Natoon sopiviksi. Suomi on myös liitetty Euroopan Unioniin, Suomen talous on avattu lännen suurpääomalle.

Nämä hävittäjät eivät ole Suomen puolustusta varten vaan ne ovat osa Naton ja USA:n globaalia strategiaa. Kun Neuvostoliitto hajosi ja Varsovan liitto lakkautettiin, Naton johtajat lupasivat käsi sydämellä ettei Nato tulisi laajentumaan. Eihän sen laajentumiselle enää ollut mitään perustettakaan, jos se kerran oli tarkoitettu Varsovan liittoa vastaan. Mutta miten on käynyt? Nato on laajentunut jatkuvasti ja vääjäämättä. Unkari, Tsekki, Slovenia, Slovakia, Puola, Romania, Albaania, Bulgaaria, sekä Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt NATO-maita. Myös Ukrainaa ja Suomea painostetaan liittymään ja USA:n armeija häärää innokkaasti molemmissa maissa. Samaa tahtia on laajentunut myös Euroopan Unioni ja suurin osa EU-maista on samalla NATO-maita.

Miksi Naton tarvitsee laajentua? Kyse on suurvaltojen ja blokkien välisestä kilpailusta, imperialismista. Nato laajentuu piirittääkseen Venäjää. Tuolla laajentumisella ja piirityksellä mahdollistetaan sota. Tuollaisesta sodasta hyötyvät asekauppiaat sekä kapitalistit, jotka himoitsevat Venäjän luonnonvaroja, mutta tavalliselle kansalle se tarkoittaa kurjuutta ja kuolemaa.

Suomella on erittäin tärkeä strateginen merkitys tässä kehityksessä, koska sillä on Venäjän läntisistä naapureista kaikkein pisin yhteinen raja. Tämä hävittäjähankinta on taas yksi askel, jolla Suomesta tehdään uuden maailmansodan eturintamaa. USA:n suurkapitalistit saavat istua turvassa palatseissaan, mutta ei tavalliset suomalaiset. Sen takia on äärimmäisen tärkeä pysäyttää tämä tuhoisa asevarustelu ja sodan valmistelu ennen kuin on liian myöhäistä.

Syy miksi Suomen poliitikot ovat alkaneet kiinnittää maatamme yhä enemmän länteen, EU:n, NATO-yhteistyön, erilaisten kauppasopimusten kautta yms. on se, etteivät he palvele Suomen kansaa vaan suurkapitalisteja, ylikansallisia jättikorporaatioita ja Amerikan imperialismia. Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto lyövät kättä päälle kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa tässä hävittäjähankinnassa. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi Turun Sanomille, että “hävittäjähankintoja ei saa lykätä”. Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho taas kirjoitti somessaan, että hävittäjien määrää ei saisi pienentää.

Noin sanoo siis ns. “oppositio”. Varsinaisen hävittäjähankinnan suorittaa demarien, vasemmistoliiton ja vihreiden hallitus – liikuttavassa yksimielisyydessä opposition oikeistopuolueiden kanssa. Tässä paljastuu se, että jaottelu hallitukseen ja oppositioon on tällä hetkellä valheellinen. Todellisuudessa eduskunnassa istuu vain suurkapitalistien ja imperialistien edustajia, tosin erilaisia naamareita pitäen.

Jotkut pitävät vihreää naamaria, jotkut taas kansalliskiihkon ja jotkut vasemmistolaisuuden naamaria. Mutta onko suuri hävittäjähankinta ympäristölle hyväksi? Ei varmasti ole. Entä onko miljardien tuhlaaminen aseisiin julkisten palveluiden sijasta vasemmistolaista politiikkaa? Ei varmasti ole. Eikä myöskään ole järin isänmaallista Suomen alistaminen osaksi Naton suunnitelmia ja USA:n sotilasjohdon pelinappulaksi.

Suomella on kuitenkin pitkä ja menestyksekäs perinne puolueettomuudesta ja hyvistä naapurisuhteista. Se on rauhan politiikkaa ja siihen on palattava. Suomen puolueettomuus voi säilyttää rauhan pohjolassa. Sodasta kärsii aina eniten tavallinen kansa.

Kommunistinen työväenpuolue vaatii, että Suomen on irtaannuttava Nato-yhteistyöstä ja hävittäjähankinta on peruttava. Me olemme nyt täällä kadulla, koska porvarien mediassa ei tällaista sanomaa hyväksytä. He eivät hyväksy rauhan sanomaa, vaan ainoastaan imperialistisen sotavalmistelun.

Hävittäjähankinta on peruttava!
On sanottava “EI” imperialistisille sodille!

Kommunistinen työväenpuolue

Mielenosoitus Helsingissä 30.1. hävittäjähanketta vastaan
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.