Kukapa meistä ei olisi säikähtänyt nähtyään itsensä yhtäkkiä vaikka tavaratalon peilistä: kuka tuo vanha ukko/eukko oikein on – ryysyläinen, kumara ja outo. Vain harvoille kuitenkaan on käynyt niin kuin tädilleni, joka Stockmannilla riensi syleilemään peilikuvaansa huutaen “ai sinäkin olet täällä”, luullen kuvaansa omaksi siskokseen. Täti ei ollut hullu. Ei ainakaan vielä silloin. Nyttemmin hän on jo kuollut.

Oma rujo itsemme on sielumme peilissä usein kaikkea muuta kuin se, jonka vastaantulija näkee. Tälle mielikuvalle on helppoa myydä nuoruutta ja kauneutta, tyyliä ja karismaa. Ihan siitä riippumatta tavoittaako tämä mielikuva koskaan niitä, joille se on tarkoitettu. Ihminen on hyvä teeskentelemään ja hyvä pettämään – niin itseään kuin muitakin.

Mielikuvien avulla meille myydään myös elämäntapaa ja -tyyliä. Jopa saippua saa meidät uskomaan, että olemme vapaita, menestyviä ja onnellisia, vaikka todellisuudessa entisaikojen orjuus on korvautunut työnorjuudella. Tätä harhaa poliitikot käyttävät hyväksi väittämällä, että ihminen voi itse valita oman luokka-asemansa ja sen perusteella sitten puolueensa. Enkä nyt puhu peruSSuomalaisista, jotka sumuttavat käänteisesti väittäen olevansa vasemmalla, vaikka ovat äärioikealla. En puhu myöskään kokoomuksesta, joka väittää olevansa työväenpuolue, vaikka kaikkein puhtaimmin edustaa pääomaa.

Ihminen itse on tässä maailmassa pelkkä tavara. Hänen arvonsa määräytyy pelkästään käyttö- ja vaihtoarvon perusteella. Tämän perusteella valitaan puoliso ja ystävät. Ei Markun kannata tuhlata aikaa sellaisiin ihmisiin, joista hänelle ei ole mitään hyötyä, sanoi entinen ystävä jo 70-luvulla. Ja hän piti itseään suurena humanistina.

Tämän tavara-arvon korottamiseen tähtäävät lähes kaikki ihmisen toimet tässä yhteiskunnassa. Tätä arvon nostoa silmälläpitäen me kouluttaudumme, hankimme auton, valitsemme asumisen tavan ja jopa puolison. Koirat ja lapset saattavat olla meidän statussymbolejamme.

Tavara-arvon korottamiseen pyritään niillä klinikoilla, missä ihmiset antavat ruiskuttaa naamaansa ja jopa genitaaleihinsa tappavaa myrkkyä, että sopiva pullistuma ja rypyttömyys saataisiin aikaan. Rintoihin tungetaan puolentoista kilon silikonipussit, samoin pakaroihin. Vain siksi, että olo paranisi, vaikka sivullinen ei huomaisi mitään. Kauneus on katoavaista. Rumuus sen kuin lisääntyy.

Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, jolloin ihmiselle annettaisiin arvo pelkän syntymän perusteella. Kaukana ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, joiden jokaiselle pitäisi kuulua vain siksi, että yhtä alastomina kuin tänne tulemme, yhtä alastomina täältä lähdemme.

Kaija Olin-Arvola

Raasepori

Kaija Olin-Arvola: Ihminen mielikuvana ja tavarana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *