Kapitalistisen järjestelmän kaataminen on välttämätöntä

Kapitalististien sanoma on meille, joko kuolet koronaan tai köyhyyteen ja kurjuuteen. Mutta meiltä varastamistaan rahoista, niistä ei ole puhettakaan. Kapitalismi tuhoaa taantuessaan ihmisten elämän. Siksi meidän on taisteltava järjestelmän puolesta, joka toimii miljardeille ihmisille eikä kouralliselle miljardöörejä.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan COVID-19 kriisin vuoksi 1,6 miljardia työntekijää on menettänyt tai on vaarassa menettää toimeentulonsa. Se on 24 kertaa Ison-Britannian väkiluku. Se on myös yli puolet maailman 3,3 miljardista työntekijästä.

Kapitalismi on epäonnistunut niin pahasti, että puolet työvoimasta – ihmiset, jotka saavat koko järjestelmän toimimaan – joutuvat itse järjestelmän väärinkäytöksen kohteeksi ja riistämäksi.

Viime vuosien hyvistä sadoista huolimatta YK on ennustanut, että COVID-19 seurauksena 265 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä. Se on kaksinkertainen määrä verrattuna tilanteeseen ennen pandemiaa.

Kaikki resurssit ovat yhteiskunnan käytettävissä koko planeetan väestön ruokkimiseen. Mutta ihmisillä ei ole rahaa ostaa tuottamiaan ruokia.

Yhtäältä 1,6 miljardilla ihmisellä ei ole mitään, ja toisaalta maailmassa on 2 095 dollarimiljardööriä, joiden kokonaisvauraus on 8 biljoonaa dollaria. Parempi yhteiskunta on mahdollista kaiken tämän vaurauden perusteella – mutta vain, jos se on työväenluokan ja ihmisten käsissä.

Miljardeille työntekijöille ympäri maailmaa kapitalistisen järjestelmän kaataminen ei ole vain mahdollista, vaan nyt ehdottoman välttämätöntä. Jo siksi, että ihmiskunta selviäisi.

Kapitalistisen järjestelmän kaataminen on välttämätöntä
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *