Työväenluokalla on ollut kapitalismissa aina tavoite paremmasta tulevaisuudesta. Tavoite on rakentunut vaatimukseen oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, kansanvallasta ja rauhasta. Tavoitteen toteutuminen on vaatinut järjestäytymistä ja joukkovoiman käyttöä. Omistavan kapitalistiluokan ja omistamattoman työväenluokan edut kun ovat sovittamattomassa ristiriidassa.
Ristiriita syveni vauhdilla 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä. Tuon ajan kapitalistiluokka ja porvaristo ei hyväksynyt mitään uudistuksia ja riisti kaikin keinoin työväenluokkaa. Kaupunkien työväestöä, myös naisia ja lapsia, orjuutettiin pitkillä työpäivillä ja nälkäpalkoilla. Maaseudun torpparit, mäkitupalaiset, rengit ja piiat, koko tilaton väestö, nääntyi kartanonherrojen ja isojen isäntien kiristyksen alla.
Vuosien 1905 ja 1917 suurlakkojen ja pienempien työtaistelujen avulla saavutetut parannukset työoloihin ja kuristavan aatelis- ja herravallan hetkellinen helpottuminen sai työväenluokan uskomaan porvarillisen demokratian sääntöihin, äänestyksiin ja lupauksiin. Uskottiin “punaisen viivan” ihmeitä tekevään voimaan.

Eduskunnan usein tapahtunut hajottaminen, kunnallisen äänioikeuden rajoittaminen sekä porvariston kähmintä ja yhteistyö Venäjän yksinvaltaisen tsaarinhallinnon kanssa osoitti kuitenkin, että porvarillinen demokratia oli pelkkä kulissi kapitalistiluokan etujen ajamiseksi.

Viimeistään vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajottaminen 1917 heinäkuun lopussa ja samalla vain kaksi viikkoa aikaisemmin hyväksytyn edistyksellisen Valtalain romuttaminen paljasti porvariston todellisen luonteen. Eduskunta hajotettiin ja kansan oikeutetut vaatimukset torjuttiin Venäjän väliaikeisen Kerenskin hallituksen ja Suomen porvariston yhteisvoimin.

Vuoden 1917 poliittisen juonittelun ja sekasorron oloissa työttömyys, elintarvikepula, suoranainen nälkä ja asunnottomuus kasvoivat nopeasti. Osa väestöstä kulki kerjäämässä ja satatuhatta työläistä oli ilman asuntoa. Oli luonnollista ja johdonmukaista, että työväenliike ammattiliittoineen nousi voimalla vastustamaan kurjuutta ja puolustamaan omaa luokkaansa.

Kapitalistiluokka ja porvaristo oli jo hyvissä ajoin ennen vuotta 1917 aloittanut valmistelut työväenliikkeen valtapyrkimysten ja tavoitteiden torjumiseksi. Porvaristo pelasi kaksilla korteilla, vuoroin Venäjän ja vuoroin Saksan kanssa, mikä sitä aina eniten hyödytti.

Vuoden 1914 jälkeen yhteistyö suuntautui Saksaan. Lähetettiin jääkäreitä koulutettavaksi ja aloitettiin tunnustelut aseiden hankkimiseksi. Perusteluina noille sotilaallisille hankkeille käytettiin itsenäisyysasiaa ja Venäjää. Vuoden 1917 lopulla ja 1918 tammikuussa porvariston aseet käännettiin omaa kansaa ja työväenluokkaa vastaan.

Suojeluskuntia ja Saksan apua vastaan noustiin laajalla rintamalla. Suomen työväen toimeenpaneva komitea teki 26.1.1918 lopullisen päätöksen työväenvallankumouksen aloittamisesta. Työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen Punaiseksi kaartiksi. Vallankumous alkoi seuraavana yönä ja sen merkiksi syttyi Helsingin työväentalon tornissa punainen lyhty.

Punakaarti otti seuraavana päivänä haltuunsa Helsingin ja useita muita kaupunkeja. Muutamassa viikossa punakaartit olivat vallassa koko eteläisessä Suomessa. Kullervo Mannerin johtama Suomen kansanvaltuuskunta aloitti Helsingissä toimintansa punaisten hallituksena. Työväenvalta kesti toukokuun alkuun, yli kolme kuukautta.

KTP vetoaa kaikkiin työväenjärjestöihin ja työtätekeviin vallankumouksellisten, luokkasodassa surmattujen, teloitettujen ja keskitysleireissä nälkään ja tauteihin kuolleiden punaisten muiston kunnioittamista 27.tammikuuta. Hautoja ja muistomerkkejä on kaikkialla Suomessa.

Vantaa 10.1.2018

Kommunistinen Työväenpuolue, poliittinen toimikunta

KTP:n poliittisen toimikunnan lausuma 27.1.2018 johdosta: Työväenvallankumouksesta ja luokkasodasta 100 vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *