Euroopan Kommunististen ja työväenpuolueiden Aloite-järjestön kokous pidettiin 16.-17.2. 2019 Istanbulissa Turkissa. Kokoukseen osallistui 30 puoluetta. Alla Ktp:n edustaja Niko Kallionalustan pitämä ennakkoon pyydetty puheenvuoro Suomen osuudesta ja asemasta toisessa maailmansodassa.

Suomen ja Neuvostoliiton konflikti 1939-1945

Marraskuussa 1939 Neuvostoliiton ja Suomen välillä syttyi sota. Konflikti johtui ennen kaikkea maailmanpoliittisesta tilanteesta. Saksa oli jo aloittanut valloitussodan hyökkäämällä Puolaan 1.9.1939.  Fasististen aatteiden levitessä ja Saksan laajentumisaikeet huomioiden Neuvostoliitto pyrki turvaamaan omat rajansa ja oman turvallisuutensa.

Ennen Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan syttymistä Neuvostoliitto pyrki ensisijaisesti ratkaisemaan kiistan diplomaattisin keinoin. Suojellakseen omaa turvallisuuttaan Neuvostoliitolla oli kaksi tavoitetta: siirtää Suomen vastaista rajaa kauemmaksi Leningradista antamalla tilalle kaksi kertaa suuremmat maa-alueet pohjoisemmalta raja-alueelta. Toiseksi, estää minkään ulkopuolisen tahon (todennäköisimmin Saksan) hyökkäys Neuvostoliittoon Suomen alueen kautta.

Neuvostoliitto myös halusi käyttöönsä joitakin strategisesti tärkeitä alueita kuten muutamia Suomenlahden saaria asettaakseen niihin joukkoja, joilla estää hyökkääjän maihinnousu Suomeen tai Baltiaan ja sitä kautta Neuvostoliittoon.

Neuvostoliiton tekemistä ehdotuksista keskusteltiin maiden välillä. Neuvostoliitto oli kiinnostunut yhteisestä puolustussopimuksesta Suomen kanssa. Jos hyökkääjä etenisi Suomeen niin Neuvostoliitto ja Suomi torjuisivat hyökkäyksen yhdessä.

Maiden edustajat tapasivat yli puolitusinaa kertaa. Lopulta tarjouksesta kuitenkin kieltäydyttiin. Syitä tähän oli monia: Suomen valtion johdossa oli agressiivista Suur-Suomi henkeä, jota oli lietsottu voimakkaasti 1920-1930 luvuilla kansan keskuudessa. Ajatus Suur-Suomesta perustui tavoitteeseen liittää Suomeen Neuvostoliiton luoteiset alueet. Alueella asui mm. karjalaisia, jotka ovat suomalaista sukujuurta Uralilta Venäjältä, kuten suomalaisetkin. Tällä yhtäläisyydellä perusteltiin Suur-Suomi ajatusta.

Suomessa kapitalistipiirit näkivät hyvinä mahdollisuutensa hyödyntää alueen suuria metsävarantoja ja muita luonnonvaroja. Siksi valtiojohto ja kapitalistipiirit eivät olleet halukkaita Neuvostoliitoa kohtaan myönteisempään ulkopolitiikkaan vaan halusivat liittoutua tiiviimmin joko saksalaiseen tai brittiläiseen imperialismiin saavuttaakseen tavoitteensa myöhemmin.

Suomen hallituksen valtionvarainministerinä oli sodan syttyessä ja ulkoministerinä sodan aikana sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana 1918-1926 toiminut Väinö Tanner.

Tanner oli yksi keskeisistä henkilöistä, joka sitoi sosialidemokraattisen puolueen ja osan työväenliikkeestä Suur-Suomen ja sotapolitiikan kannattajaksi. Puolueesta tulikin ainoa eurooppalainen sosialidemokraattinen puolue, joka taisteli 1941-1944 natsi-Saksan rinnalla.

Suomen valtiojohdon päätöksiin oli vaikuttamassa Suomen porvariston tiiviit yhteydet Saksaan. Vuonna 1918 porvaristo kutsui Saksan sotavoimat avukseen voittaakseen luokkasodan. Saksalaiset suorittivat keväällä 1918 maihinnousun Suomeen ja saksalaiset joukot olivat murskaamassa työväenvallankumoukset Suomessa ja Baltiassa. Tästä Suomen porvaristo oli kiitollinen, vaikka Saksa toteutti omia imperialistisia tavoitteitaan.

Neuvostoliiton johdolla oli myös täysi syy suhtautua epäluuloisesti Suomen valtiojohtoon.  Suomesta oli hyökätty Neuvosto-Venäjän alueelle heimoaatteen innoittamina useita kertoja 1918, 1919 ja 1920 -luvun alussa. Hyökkäykset olivat suuntautuneet vapaaehtoisvoimin Vienan Karjalaan ja Petsamoon. Suomen eduskunta hyväksyi äänestyspäätöksellä rahoituksen sotaretkelle Aunuksen Karjalaan vuonna 1919. Tavoitteena oli alueiden valtaaminen ja liittäminen Suomeen.

Porvarillinen Suomi oli semi-fasistinen ja Neuvostoliitolle vihamielinen antikommunistinen valtio. Suomen valtion johdossa olivat ne tahot, jotka olivat 1918 hukuttaneet vereen Suomen työväen vallankumouksen ja tehnyt sen Saksalaisten sotajoukkojen avulla.

Vuoden 1918 luokkasodan häviö johti vanhan Suomen sosialidemokraattisen puolueen jakaantumiseen. Sodan opetusten saattelemana puolueen vasemmisto perusti kommunistisen puolueen 1918.  Kommunistien puolue oli kielletty perustamisestaan lähtien vuoteen 1944. Kommunistit toimivat maanalaisesti Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisten suhteiden, rauhanpolitiikan ja työväen etujen puolesta. Kommunistit toimivat myös Sosialistisessa Työväenpuolueessa, joka kiellettiin 1923 ja sen eduskuntaryhmä vangittiin.

Jo ennen talvisodan syttymistä Suomen valtiollinen poliisi alkoi vangita epäiltyjä kommunisteja ja sosialisteja. Myös SAJ, Suomen vanhin ammattiliittojen keskusjärjestö, kiellettiin 1930. Suomi oli siis lipunut lähemmäs fasismia ja valmistautui sotaan. Heimosodat aloittaneen Suur-Suomi-aatteen kannattajat odottivat jo uutta tilaisuutta hyökätä taas Venäjälle. Talvisodan päättäneestä Moskovan rauhansopimuksesta käytettiinkin nimeä välirauhasopimus.

Talvisota (1939)

Neuvostoliitto oli olettanut voittavansa sodan nopeasti, mutta se aliarvioi suomalaisten joukkojen määrän. Suomella ja Neuvostoliitolla oli molemmilla taistelujen alettua suurin piirtein sama määrä sotilaita, n. 350 000. Tosin Neuvostoliitolla oli ylivoima panssarivaunuissa, lentokoneissa yms. Hyökkääjänä Neuvostoliitto kärsi Suomea kovemmat tappiot, mutta voitti sodan.

Taistelut kestivät kolme kuukautta, minkä jälkeen Suomen porvarit ilmoittivat haluavansa jälleen neuvotella. Neuvostoliiton päätöstä lopettaa sota nopeasti tuki myös uhka brittien osallistumisesta taisteluun mm. pommittamalla Bakun öljykenttiä.

Alkoi ns. ”välirauhan aika” 3/1940-6/1941. Neuvostoliitto sai siirrettyä rajaa kauemmas Leningradista, sai Suomenlahdelta ulkosaaret, raja-alueita Pohjois-Suomesta, Kalastajasaarennon Petsamosta ja sotilastukikohta-alueekseen Etelä-Suomesta Hangon.

Jatkosota ja Operaatio Barbarossa (1941)

Rauhan aika loppui pian sillä porvarillinen valtiojohto ei ollut tyytyväinen Moskovan rauhan ehtoihin. Suomi liittoutui akselivaltoihin ja hyökkäsi Neuvostoliittoon Saksan rinnalla kesäkuussa 1941 osana Operaatio Barbarossaa.

Saksalaisten ja Suomen välillä oli sopimus, jonka puitteissa jo syyskuussa 1940 Oulun ja Vaasan rannikkokaupunkien satamien kautta saksalaiset aloittivat sotilaidensa ja sotamateriaalin kuljettamisen Pohjois-Suomeen.

Aivan kuten Neuvostoliitto oli pelännyt, satojatuhansia saksalaisia sotilaita siirrettiin Suomeen, josta tuli Hitlerin astinlauta Itään.

Lapin sota ja Neuvostoliiton suhteiden uusi alku

Hitlerin armeijan kärsittyä tappion Kurskissa ja Stalingradissa sodan kulku kääntyi akselivaltoja vastaan. Suomen ja Neuvostoliiton välillä ei oltu käyty Jatkosodassa kovin rajuja taisteluita, rintaman ollessa kauempana idässä. Kuitenkin fasistien perääntyessä Puna-armeija läheni Suomea.

Suomi kärsi kovia tappiota ja vaihtoi lopulta puolta 1944, tehden erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Ehtona oli saksalaisten joukkojen aseistariisuminen tai ajaminen pois maasta. Tämä johti ns. Lapin sotaan, suomalaisten maajoukkojen ja Puna-armeijan ilmavoimien taistellessa saksalaisia joukkoja vastaan, jotka perääntyivät Suomen Lapin kautta Norjaan.

Taistelujen päätyttyä Suomessa etsittiin sotasyyllisiä, fasistiset järjestöt kiellettiin ja vasemmistolaiset järjestöt laillistettiin. Tämä aloitti Suomessa uudenlaisen demokratian ajan ja tarjosi työväenliikkeelle aikaisempaa paremmat toimintamahdollisuudet.

Neuvostoliitto sai läpi haluamansa aluemuutokset. Täydellisen tappion kärsineellä porvarillisella Suomella ei ollut enää pelimerkkejä käytettävissä vaan se joutui suostumaan kaikkiin vaatimuksiin. Myös puolustussopimus eli YYA (Yhteistyö ja avunantosopimus) solmittiin. Historiallinen tragedia  oli se, että tätä sopimusta ei saatu ennen maailmansotaa, sillä se olisi säästänyt sekä suomalaisia, että neuvostoliittolaisia ihmishenkiä ja hankaloittanut huomattavasti Hitlerin aikeita.

Porvariston mytologia: ”Talvisodan henki”

Talvisodan ympärille on kehitetty oikeistolainen mytologia yhtenäisestä kansasta, joka puolustautui hyökkäystä vastaan. Puhutaan ”Talvisodan hengestä”. Todellisuus on kuitenkin toinen.  Sota ei ollut pelkkää itsepuolustusta vaan Suomen sotakiihkoilevat porvarit ja Suur-Suomen rakentajat olivat sodan syttymiseen vähintään osasyyllisiä torjuessaan Neuvostoliiton kaikki yritykset rauhanomaiseen ratkaisuun.

Oli selvää ettei Neuvostoliitto voinut olla toimettomana Saksan marssiessa sitä kohti. Todellisuudessa Suomen porvarit toivoivat Saksan murskaavan Neuvostoliiton. He valitsivat fasistien puolen. Tästä sai kärsiä tavallinen kansa.

Myyttistä kansan yhtenäisyyttä ja ”Talvisodan henkeä” luotiin vangitsemalla ja tukahduttamalla vasemmisto ja rauhanliike. Se siitä kansan eri luokkien ”yhtenäisyydestä”. Porvarien valheellinen luokkaharmonia perustui raakaan luokkataisteluun ja valtioterroriin. Tässä apuna olivat tannerilaiset oikeistososialidemokraatit, ainoa ”työväenjärjestö” jonka annettiin toimia rauhassa. Tannerilaiset olivat yksiä harvoja ”vasemmistolaisia”, jotka liittoutuivat myöhemmin Hitlerin kanssa.

Työkansan Sanomat 3/2019

KTP:n puheenvuoro Aloite-järjestön kokouksessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *