Leninin opetus tilanteen arvioimisesta ja toimintatavoista

Teoksessaan ”Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa Lenin esittää erilaisia vaiheita Bolshevikkipuolueen historiasta: valmistautuminen vallankumoukseen (1903-05), vallankumouksen tappion jälkeiset vuodet eli taantumuksen vuodet (1907-10), uusi nousu eli nousun vuodet (1910-14) ja imperialistinen sota (1914-17) joka merkitsi suurta ja pahenevaa kriisiä Venäjällä ja lopulta vallankumouksellista tilannetta.

Lenin selitti myös näiden ajanjaksojen merkitystä Bolshevikkipuolueen kehittymisessä, kuinka puolue onnistui sekä rakentamaan järjestöään että tekemään tarvittavia teoreettisia oivalluksia ja kasvattamaan kansanjoukkoja vallankumoukseen.

Dogmaattinen oikeistoreformismi ja ääri-”vasemmistolaisuus”

Leninismin ydin on yhteiskunnallisen tilanteen arviointi ja sen jälkeen toimiminen tilanteen vaatimalla tavalla. Toiminta ei voi olla samanlaista jokaisessa tilanteessa vaan ajanjaksosta riippuu toiminnan mahdollisuudet, haasteet, tehtävät jne. Samanlaisten metodien eli toimintatapojen käyttäminen mekaanisesti jokaisessa tilanteessa on dogmatismia. Dogmatismilla on kaksi yleisintä ilmentymää: oikeistopoikkeama eli reformismi ja ääri-”vasemmistolaisuus”. Molemmissa on kyse siitä ettei sovelleta omaa toimintaa vastaamaan olosuhteita vaan ollaan jumiuduttu tiettyihin kaavoihin.

Reformistit hyväksyvät vain vaalitaistelun, pienten parannuksien tavoittelemisen ja kompromissit. Työväenluokan taistelu joka menee noiden puitteiden ulkopuolelle on reformistille liian ”jyrkkää”.  Sen sijaan ääri-”vasemmistolaisuus” ei hyväksy pienimpiäkään kompromisseja. He eivät useinkaan hyväksy vaalitaistelua vaan ainoastaan ”kaikkein vallankumouksellisimmat” toimintamuodot. He eivät kuitenkaan ymmärrä, että se mikä toimintamuoto on vallankumouksellista riippuu tilanteesta.

Kompromisseja voidaan tehdä, ja pitääkin tehdä, koska suunnitelmien täytyy jatkuvasti elää, mutta periaatteista on pidettävä kiinni, muuten luisutaan reformismiin. Kun ääri-”vasemmistolaisuudessa” on kyse siitä, että abstraktin ideologisen puhtauden varjelemisen takia irtaannutaan todellisesta elämästä, on reformismissa kyse siitä, että muka käytännöllisyyden (ns. pragmatismin) ja muka realismin takia voidaan myydä kaikki periaatteet ja tehdä kompromisseja myös marxismin perusperiaatteista.

Jo Hegel ja Aristoteles puhuivat muodon ja sisällön dialektiikasta, jonka Marx ja Engels myös huomasivat. Toiminnan muodosta riippuu kuinka hyvin se palvelee sisältöä, mutta toiminnan muodot eivät koskaan ole yksin niin tärkeitä, että sisältö voitaisiin unohtaa. Dogmaattisuudessa vain toiminnan muodolla on väliä ja sisältö unohtuu.

Esimerkki: reformistin pyrkimys päästä hallitukseen hinnalla millä hyvänsä, riippumatta siitä palvelisiko kyseinen hallitus työväen asiaa. Toinen esimerkki: ääri-”vasemmistolainen” ei koskaan voi hyväksyä toimintaa hallituksessa, vaikka se palvelisikin työväen asiaa.

Erilaisia vaiheita Suomen kommunistien toiminnan historiassa

Samoin kuin Lenin esitteli erilaisia vaiheita Bolshevikkien historiassa, myös Suomen kommunistien historiassa on eritelty erityyppisiä vaiheita. Usein tehdään jako aikaan ennen ja jälkeen vuotta 1918, jolloin oli Suomen luokkasota ja perustettiin kommunistinen puolue. Usein on käytetty myös jaottelua: maanalaisuuden aika (1918-44) ja laillisuuden aika (1944 jälkeen). Maanalaisuuden ajasta on kommunistien kirjallisuudessa havaittu erillisiksi vaiheiksi kapitalismin suhteellisen vakauden aika 1920-luvulla ja kapitalismin kriisi 1930-luvulla, johon liittyi myös fasismin nousu. Kaikki nämä vaiheet merkitsivät muutoksia kommunistien toiminnan muotoihin. Lisäksi sotavuodet 1939, 1941-44 merkitsivät omaa vaihettaan.

Olisi ollut naurettavaa noudattaa samoja toimintatapoja kaikkina noina aikoina, siis kapitalismin vakauden ja kriisin, sodan ja rauhan, laillisuuden ja maanalaisuuden kausina. 1920-luku merkitsi vallankumouksellisen tilanteen loppumista ja aluksi kommunistien toiminta takkuili, koska ajan muuttumista ei tajuttu. Toivottiin uuden luokkasodan nopeaa puhkeamista ja sen takia laiminlyöntiin muu toiminta, kunnes tajuttiin tilaisuuden uuteen aseelliseen kumoukseen menneen ohi ja kapitalistisen valtion vakaantuneen. Kesti myös aikansa toipua hävitystä luokkasodasta ja oppia toimimaan poliittisen vainon alla, kommunistien toimintahan oli laitonta.

Toiminta alkoi kuitenkin jälleen viritä, mutta 1930-luvulla fasismin nousu ja terrorin kiristyminen asetti uusia haasteita joihin ei täysin osattu vastata. Samoin sotavuodet olivat kommunisteille hyvin vaikeaa aikaa. Kun vasemmisto sai 1944 lailliset toimintamahdollisuudet asetti se jälleen uudet haasteet. Jos 1918 ei oltu ennalta varauduttu aseelliseen kumoukseen, niin 1944 ei osattu heti toimia maan päällä. Tilanne muuttui ja oli opittava toimimaan taas uudella tavalla.

Erilaisten toimintamuotojen kirjo on suuri ja on pystyttävä käyttämään sitä, mikä tilanteeseen sopii.

Vaikeat ajat

Esseessään Ristiriidasta Mao Tse-tung varoitti, että jos ollaan liian yksipuolisia niin ”ymmärretään vain suotuisaa tilannetta, mutta ei ymmärretä vaikeaa tilannetta”. Lenin kirjoitti, että on osattava edetä järjestyksessä, mutta myös perääntyä järjestyksessä niin että tappiot voidaan minimoida:


”Vallankumouksellisten puolueiden on opittava lisää. Ne ovat oppineet hyökkäämään. Nyt täytyy ymmärtää, että tämän tiedon lisäksi on opittava tietämään, miten on oikeampaa perääntyä… Kaikista lyödyiksi tulleista oppositio- ja vallankumouspuolueista bolshevikit perääntyivät parhaassa järjestyksessä, heidän »armeijansa kärsi vähiten menetyksiä ja he säilyttivät ydinjoukostaan enemmän kuin muut, heidän keskuudessaan hajaannus (sen syvyyden ja auttamattomuuden kannalta) ja demoralisaatio oli vähäisintä, ja he olivat                  kykenevämpiä ryhtymään jälleen toimimaan laajemmassa mitassa, oikeammin ja tarmokkaammin kuin muut.” (”Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa)

Kun analysoidaan esim. Suomen kommunistisen liikkeen vaiheita, olisi muistettava nuo sanat. 1930- ja 40-luvuilla kommunistien toiminta oli hyvin vaikeaa, mutta pahimmillaankin järjestö vain lamaantui, ei tuhoutunut. Voimia onnistuttiin pelastamaan sen verran, että kun paremmat ajat koittivat 1944 niin kommunistit ilmaantuivat suurena yhteiskunnallisena voimana. Kuitenkin, jos kommunistit olisivat osanneet toimia paremmin niin voimia olisi säästynyt enemmän ja taistelu fasismia vastaan ollut laajempaa. Samalla on katsottava muitakin takaiskuja kommunistisessa liikkeessä – hävityn luokkasodan jälkeen tappiot olivat valtaisat, mutta siitä noustiin.

Kun Neuvostoliitto hajotettiin koki kommunistinen liike maailmassa myös valtavan iskun. Vanhan Suomen kommunistisen puolueen toiminnan loppuminen sekä Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan sosialismin tuhoaminen käynnistivät uuden taantumusvaiheen. Koko vasemmiston kannatus koki romahduksen, järjestöjä hajosi, menetettiin resursseja ja ihmisiä passivoitui. Aikaisemmin marginaalissa olleet virheelliset teoriat saivat nyt uutta jalansijaa. Marxismi-Leninismistä pois luisuneet elementit hylkäsivät nyt sosialismin kokonaan tai vaipuivat apatiaan.

Kommunistinen Työväenpuolue perustettiin 1988 vanhan kommunistisen puolueen hajaantuessa ja toiminnan lakatessa. Siten onnistuttiin pelastamaan Marxismi-Leninismin aate Suomessa, varmistettiin että on yhä puolue joka vaalii tieteellistä sosialismia. Muu liike romahti ympäriltä ja menetettiin valtavasti, mutta Ktp:läiset osoittivat ainakin jonkin verran kykyä perääntyä hyvässä järjestyksessä, kuten Lenin oli opettanut.

Valmistautuminen uuteen tilanteeseen


”Kommunistit ovat siis käytännöllisesti kaikkien maiden päättäväisin, aina eteenpäin kannustava työväenpuolueiden osa; he käsittävät teoreettisesti paremmin kuin proletariaatin muu joukko proletaarisen liikkeen edellytykset, kulun ja yleiset tulokset.” (Marx ja Engels, Kommunistisen puolueen manifesti)

Kommunistit muodostavat etujoukon, joka on edellä muuta työväenliikettä. Kommunistinen etujoukko sisällyttää itseensä kansan edistyksellisimmät elementit. Sen tehtävä on olla aina askeleen edellä tilannetta ja siten näyttää suuntaa eteenpäin. Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton. Se vaatii jatkuvaa opiskelua sekä lujia yhteyksiä työväenjoukkoihin. Etujoukon on sekä voitettava työväenluokan paras osa puolelleen että ymmärrettävä mitä mieltä kansa ja työväenluokka ovat asioista, mikä on niiden ymmärryksen ja luokkatietoisuuden taso kyseisellä hetkellä jne. Siten se voi johtaa työväenluokkaa ja sen takana seuraavia kansanjoukkoja aina askeleen eteenpäin.

Kun puolue on oikein ymmärtänyt mihin suuntaan tilanne on kehittymässä, se pystyy ennalta valmistamaan itsensä sekä kansanjoukkoja tulevaan vallankumoukselliseen tilanteeseen. Avaimen siihen tarjoaa Marxismi-Leninismin teoria. Erityisesti Karl Marx selvitti kapitalismin sisäisiä ristiriitoja, jotka johtavat sen kriisiytymiseen. Lenin puolestaan täydensi analyysia tutkimalla nykyaikaista imperialismia, eli ylikansallista suurkapitalismia ja sen jatkuvaa valmistautumista uusiin valloitussotiin, jopa maailmansotiin.

Teoriaa apuna käyttäen on mahdollista tutkia ja selvittää kapitalismin kehityssuunta. Kun ymmärretään kapitalismia, työväenluokkaa ja kansanjoukkoja voidaan ennalta valmistautua  tilanteeseen. Suurin syy tappioon vallankumouksessa 1918 oli ettei siihen oltu valmistauduttu. Marraskuussa 1917 työväenjoukot olivat valmiit ottamaan vallan, mutta tilanteeseen ei haluttu tarttua. Tammikuussa 1918 porvaristo aloitti luokkasodan työväenluokkaa vastaan ja työväenluokalle epäedullisissa olosuhteissa.

Sen toteaminen, että kommunistien on ymmärrettävä kapitalismin kehityssuunta, ei vielä tietenkään riitä. Se on vasta ensimmäinen askel. Siitä alkaa tärkeä teoreettinen tutkimus, jota ilman voidaan vain hapuilla pimeässä ilman suuntaa.

Tomi Mäkinen

Leninin opetus tilanteen arvioimisesta ja toimintatavoista
Merkitty:    

Hakutulokset “Leninin opetus tilanteen arvioimisesta ja toimintatavoista

  • 10.4.2020 14:13:sta
    Permalink

    Tällaisten, keskeiseen asiaan suoraan paneutuvien, artikkeleiden tarve on ollut hyvin monien vuosien ajan huutava! Toveri Pääsihteeri johdattelee lukijan Leninin analyyttiseen tarkastelutapaan ja vaativaan pohdintaan siitä, miten eri toimintapoja on käytetty menneisyydessä ja mitkä ovat olleet niiden seuraukset. Kiinnostavaa on havaita Leninin pitäytyminen ajankohtaisissa, ratkaisua vaativissa kysymyksissä. Leninin hahmottelema Bolsevikkipuolueen historiakin käsittää ajanjakson 1903 – 1917, vain 14 vuotta. Lenin myös tuo teostensa tarkastelujakson aivan kirjoitustyönsä kynnykselle.
    Meillä nykyisillä kommunistiseen liikkeeseen tavalla tai toisella kytköksissä olevilla suomalaisillahan on tapana vaieta oman maamme kommunistien lähihistoriasta. Tieteenomainen historia vuosista 1988 – 2018 odottaa vielä tekijöitään!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *