Maailmalta tulvii kannanottoja

Kapitalismin maailmanlaajuinen kriisi ja siihen yhdistynyt koronaviruksen aiheuttama pandemia on johtanut laajaan vastarintaan, mikä näkyy kommunististen ja työväenpuolueiden sekä ammattiliittojen kaikissa kannanotoissa.

Kommunistiselle työväenpuolueelle (Ktp) ja Työkansan Sanomille on välitetty kymmenien puolueiden ja liittojen arvioita nykykriisistä ja yrityksistä maksattaa se jälleen työväenluokalla. Ktp:n oma kannanotto on luettavissa toisaalla tässä lehdessä.

Tässä esimerkkinä kannanotoista osa Italian kommunistinen puolueen julistuksesta ”Emme salli työväenluokan ja kansankerrosten oikeuksien asettamista karanteeniin!”

– Ajat ovat kovat. Puistoja laitetaan kiinni, mutta ei tehtaita ja tarpeettomia palveluita. Työntekijät, jotka ovat pakotettuja työskentelemään, eivät ole turvassa, mm. julkista liikennettä käyttäessään, ennen kuin ovat saapuneet työpaikkaansa.

– Lääkäreitä ja terveydenhuollon työntekijöitä kutsutaan sankareiksi samojen ihmisten toimesta, jotka ovat hajottaneet kansanterveysjärjestelmän ja eivät edelleenkään pysty tarjoamaan riittävää turvaa. Toisaalla turvallisuutta käytetään selityksenä, kun tehdään irtisanomisia ja mielivaltaisia työtätekevien oikeuksien ja tulojen leikkauksia.

Vaadimme nyt:
– Hallituksen asetusta, jolla vaaditaan kaikkien ei-välttämättömien tehtaiden ja toimintojen sulkemista.
– Yksityisten klinikoiden välitöntä käyttöä sairaiden hoitamiseksi ja hotellien käyttöä terveydenhuollon työntekijöille, samalla kun pidetään yllä perheiden terveyttä.
– Irtisanomisten estämistä ja tämän pandemian aikana tapahtuneiden irtisanomisten  perumista.
– Taattua säännöllistä palkkaa kaikille niille, jotka eivät voi työskennellä.

Mistä löytää resursseja:
– Maksimivoitoista, joita suuryritykset ja monopoliryhmät ovat keränneet ja jatkavat tätä hyödyntämällä  työtätekeviä.
– Sotilasmenojen leikkaamisesta ja Natosta eroamisesta.
– Katkaisemalla suhteet Euroopan unioniin.

Työkansan Sanomat 4/2020

Maailmalta tulvii kannanottoja
Merkitty:    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *