Miljardeja yhtiöille, keppiä työväestölle

Marinin viisikkohallituksen uudeksi valtiovarainministeriksi nimitetty keskustan Matti Vanhanen luki heti toimeen tartuttuaan madonluvut maamme työväestölle. Vanhasen mukaan kapitalistisen talouden elvytys ei jatku enää pitkään ja sopeutus on pian edessä.

Sopeutuksella ja siihen kuuluville leikkauslistoilla sekä verojen ja maksujen korotuksilla on synkkä historia. Työtätekevälle kansanosalle niistä ei ole seurannut mitään hyvää. On huolestuttavaa, että sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden ministerit eivät ole selväsanaisesti irtaantuneet Vanhasen ulostulosta.

Kapitalismin nykykriisin juuret ulottuvat pitkälle viime vuoden puolelle. Suomessakin talous kääntyi miinukselle jo alkusyksystä. Hallituksen ja eduskunnan kevään aikana päättämät kiellot ja rajoitukset ovat antaneet lisävauhtia talouden syöksylle. Taantuma on muuttunut lamaksi.

Laman seuraus on työttömyyden ja köyhyyden lisääntyminen. Niin tälläkin kertaa. Työttömien joukko on jo yli puoli miljoonaa. Lomautusten vain jatkuessa tuon joukon koko vain kasvaa. Köyhyyden nopea lisääntyminen on sekin tosiasia. Yhä useammat työtätekevät tarvitsevat toimeentulotukea ja leipäjonot pitenevät.

Kriisiä yritetään ratkaista perinteisin oikeistopolitiikan keinoin: yhtiöille jaetaan miljardikaupalla julkista velkarahaa, työelämään vaaditaan joustoja, sosiaalisia panostuksia leikataan ja verotusta kiristetään. Rahat on tämän vuoden loppuun mennessä jaettu. Sitten alkaa Vanhasen tarkoittama sopeutus. Ja sen hallitus tulee hyväksymään.

Oman maan kapitalistien pelastaminenkaan ei nyt riitä. Marinin hallitus esittää EU:n komissiolle satojen miljoonien eurojen lainaoikeuksia. Eduskunnasta on jo näytetty hankkeelle vihreää valoa. Komission ”elpymiskassasta” rahat siirrettäisiin etupäässä suurpankkien jaettavaksi. Suomen nettomenetykset tulevat olemaan tästäkin operaatiosta miljardeja euroja.

Kaikki nämä Suomessa ja maailmalla liikkuvat kymmenet, sadat ja tuhannet tukimiljardit ovat syntyneet voittoina työväenluokan tekemästä työstä. Nyt nuo kasaantuneet voitot lainataan valtioille ja sama luokka maksaa kaiken työnä jo toiseen kertaan.

Miljardeja yhtiöille, keppiä työväestölle
Merkitty:        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *