Nato-maa Puolan oikeistojohto suojelee fasisteja

Nato-maa Puolan oikeistojohto suojelee fasisteja

Puolan presidentti Andrzej Duda allekirjoitti ”maan ulkokuvan suojelemisen ” varjolla maan parlamentin hyväksymän ns. holokaustilain. Laki pyrkii kirjoittamaan Puolan historian uudelleen ja tosiasiassa julistaa syyttömiksi natsijoukkojen kanssa yhteistyötä tehneet puolalaiset. Natsi-Saksa miehitti Puolaa vuosina 1939–1945 ja perusti sen alueelle satoja

Ktp:n puheenjohtaja Mikko Vartiainen: Ktp ei alennu kapitalismin talonmieheksi

Ktp:n puheenjohtaja Mikko Vartiainen: Ktp ei alennu kapitalismin talonmieheksi

Kapitalismia ei voi korjata. Se on ihmisvastainen järjestelmä, sillä se perustuu ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaan riistoon. Miksi on näin? Siksi, että kapitalismin tavoitteena ei ole ihmisen hyvinvointi vaan yksityinen voiton tavoittelu. Kapitalismi on tavaran tuotantoon perustuva yhteiskunta, jossa ihmisen aika

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Israelin ja Palestiinan konflikti

Ktp:n pääsihteeri Tomi Mäkinen: Israelin ja Palestiinan konflikti

Lyhyt katsaus historiaan Israelin valtio perustettiin 1940-luvun lopulla asuttamaan Euroopan juutalaisia, jotka olivat kärsineet fasismin terrorista ja kansanmurhasta. Uusi valtio perustettiin Iso-Britannian hallussa olleen Palestiinan brittiläisen mandaatin alueelle. Hanke ei edennyt ongelmitta, vaan Israelin valtion tieltä joutui pakenemaan reilut 700

Kolme suurta valhetta Korean demokraattisesta kansantasavallasta

Kolme suurta valhetta Korean demokraattisesta kansantasavallasta

Valhe 1: KDKT uhkailee ja provosoi jatkuvasti Yhdysvaltoja. Totuus: Yhdysvallat toteuttaa joka vuosi massiivisia ”Foal Eagle” ja ”Key Resolve” sotaharjoituksia Etelä-Korean armeijan kanssa, joissa harjoitellaan hyökkäystä pohjoiseen. Mediayhtiöiden ”sotapeliksi” leimaavat tapahtumat täytyy ymmärtää myös KDKT:n näkökulmasta; KDKT: lle ne ovat

Amerikkalaiset ja kreikkalaiset rakennustyöläiset yhteisessä taistelussa

Amerikkalaiset ja kreikkalaiset rakennustyöläiset yhteisessä taistelussa

PAME (Panergatiko Agonistiko Metopo – suom. Työläisten kansallinen taistelurintama) eli Kreikan luokkataistelukantainen ammattiliittojen järjestö otti 15.11. vastaan Roofers Local 36 ammattiliiton edustajat. Roofers Local 36 on kotoisin Los Angelesista USA:sta. He olivat vierailulla Kreikassa Kansainvälisen ammattiliitojen keskusjärjestön (The World Federation

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 12)

Kapitalismi synnytti työväenluokan, työväenluokka työväenliikkeen ja työväenliike kommunistisen puolueen (Osa 12)

Työväenluokkaa ei ole aina ollut. Ei ole siis voinut olla työväenliikettäkään. Työväenluokka on kapitalistisen kauden tuote. Suomessa siirtyminen luontaistaloudesta ja käsityötuotannosta koneelliseen suurtuotantoon ja kapitalismiin tapahtui vähitellen mutta väkivaltaisesti. Vuoden 2018 tammikuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen työväen vallankumouksen ja

Naton kannatus alenee – Venäjällä pelottelu ei tehoa

Naton kannatus alenee – Venäjällä pelottelu ei tehoa

Taloustutkimus teki joulukuun alussa kyselyn, jolla mitattiin tänä vuonna jo toisen kerran suomalaisten Nato-intoa. Tulos oli Natolle ja sotilasliiton kannattajille tyrmäävä. Reilusti yli puolet kyselyyn vastanneista torjuu Naton eikä halua Suomen viemistä sotilasliittoon edes Ruotsin perässä. Vain alle viidennes kannattaa

Työttömyystukia leikataan – käyttöön työttömien aktiivimalli!

Eduskunnan enemmistö hyväksyi 11.12. lisää yhden työttömiä kurittavan lakiesityksen. Vuoden alussa voimaan tuleva ns. aktiivimalli leikkaa tukia työttömiltä, jotka eivät tee pätkätöitä tai osallistu te-toimiston ”palveluihin”. Aktiivimalli on myös kätevä keino langettaa työttömille karensseja ja siivota kortistoja ”ideologisesti työttömistä”. Työtätekevien

Röyhkeys huipussaan – hallitus nuhteli 100 v. -juhlaan kutsutun KDKT:n suurlähettilään

Röyhkeys huipussaan – hallitus nuhteli 100 v. -juhlaan kutsutun KDKT:n suurlähettilään

Ulkoministeriön osastopäällikkö Kimmo Lähdevirta oli saanut tehtäväksi nuhdella 6.12. Tukholmasta Helsinkiin saapuneen Korean Demokraattisen Kansantasavallan suurlähettilään Kang Yon Dokin. Hallituksen sanoma oli röyhkeydessään ja yksipuolisuudessaan huippuluokkaa. Korean Demokraattisen Kansantasavallan hallitusta vaadittiin noudattamaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia ja lopettamaan välittömästi tilannetta kärjistävät

Sotiris Zarianopoulos: Hyvämoraalista kapitalismia ei ole

Sotiris Zarianopoulos: Hyvämoraalista kapitalismia ei ole

Panama-paperit, Paratiisin paperit ja vastaavat ovat nimiä paljastuksille, joita on tehty veroparatiisien kätketyistä rahoista ja keinottelusta. Veronkierto ja rikollisuus on iso osa kapitalismia ja paljastuksia on tiedossa lisää. Ne liittyvät mikä minkin tahon kilpailuasetelmiin, riippuen siitä milloin paljastetut tai milloin

Mannerheimin valkopesu ja historian väärennös

Mannerheimin valkopesu ja historian väärennös

Ylen TV1 esitti tänään 4.12 päivällä elokuvan Mannerheim – Suomen marsalkka. Elokuvan, jota ei olisi uskallettu esittää rauhan ja presidentti Kekkosen aikana, ainut tarkoitus oli Mannerheimin valkopesu ja historian väärentäminen porvareiden mustilla laseilla nähtynä. Mannerheim ei todellakaan ollut naisten, lasten

Uudenvuodentervehdys Työkansan Sanomiin

Uudenvuodentervehdys Työkansan Sanomiin

Alas kapitalismi – sosialismi nyt! Tervehdykset on palautettava 15.12.2017 mennessä Työkansan Sanomiin,  sähköpostilla ktp@ktpkom.fi   Maksu tilille: FI09 5541 1420 0123 31.  Vain maksetut tervehdykset julkaistaan. Henkilötervehdys 3 euroa, järjestöt 10 euroa.   Irti EU:sta, eurosta ja Natosta  

Urho Kekkonen ja Lenin – 100 vuotta Lokakuun vallankumouksesta ja Suomen itsenäistymisestä

Suomen nykyporvarit ja militaristiset voimat ovat nostaneet maamme itsenäisyyden 100-vuotispäivien keskiöön sodat ja sotimisen. Rahaa säästämättä hankitaan uutta aseistusta, elämöidään sotaharjoituksilla, tehdään uusia sotaelokuvia, pystytetään sotapatsaita ja vaaditaan jopa naisia aseelliseen toimintaan. Suomen itsenäisyyden todelliset alkutapahtumat, Neuvostohallituksen ratkaiseva osuus itsenäisyyden

Terrafamen ilmoittama rahoituserä on valtion osakkeiden myyntiä

Terrafamen ilmoittama rahoituserä on valtion osakkeiden myyntiä

Talvivaaran kaivostoimintaa jatkava Terrafame jatkaa ympäristön tuhoamista, nikkelin ja sinkin tuotanto on tappiollista, voitolle yritetään päästä aloittamalla riskialtis uraanin tuotanto ja omistusta myydään ulkomaille. Pekka Perän parilla eurolla ostama kaivos on nielaissut alustaan valtion ja veronmaksajien rahoja kaikkiaan yli miljardi

Helsingin metallityöväen ammattiosasto arvostelee: “Liittojohdon palkankorotus tulee perua”

Ammattiosaston hallituksen järjestäytymiskokous 14.11.2017 katsoo, että Teollisuusliiton puheenjohtajille annetut suuret palkankorotukset ovat todella harkitsemattomia, erityisesti kun työläisille on liiton johdon neuvotteleman työehtosopimuksen kautta tulossa vain mitättömät korotukset lähivuosille. “Pienet korotukset jäsenille ja perusjärjestöjen jäsenmaksutulon leikkaaminen näyttävät julkisuuteen, että Teollisuusliitto keskittyy

Pääluottamusmies Peter Björklöf: ”Ei varjonyrkkeilyä – sopimusneuvottelut aidosti ja tosissaan”

Pääluottamusmies Peter Björklöf: ”Ei varjonyrkkeilyä – sopimusneuvottelut aidosti ja tosissaan”

Pääkaupunkiseudun VR-lähiliikenteen työntekijöiden pääluottamusmies Peter Björklöf vaatii Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) pakkaneuvottelujen käymistä siten, että niissä kuunnellaan aidosti jäsenistöä ja annetaan myös päätösvalta jäsenistölle. – Työssäkäynnin syy on palkka ja siihen on nyt keskityttävä. Ihmettelenkin, että viikko sitten kokoontuneen

Terrafame saastuttaa – yhtiö hakee silti lupaa uraanin talteenottoon

Terrafame saastuttaa – yhtiö hakee silti lupaa uraanin talteenottoon

Samoihin aikoihin kun Talvivaara kaivosyhtiön johtoa on hovioikeudessa vastaamassa ympäristörikossyytteisiin, on Sotkamon kaivosta nykyisin pyörittävä Terrafame avaamassa uutta rintamaa kainuulaisten ihmisten ja luonnon rasitteeksi. Lokakuun lopussa yhtiö jätti lupahakemuksen uraanin talteen ottamiseksi. Aikanaan Talvivaaran kaivosluvan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) ei mainittu

Työnantajat ja Teollisuusliitto muiluttivat yhdessä Sähköliiton – tuloksena oman työehtosopimuksen menettäminen

Sähköliiton jäsenet puolustivat marraskuun alussa viikon kestäneellä lakolla teollisuuden työpaikoilla työehtosopimusoikeutta. Vastassa oli työnantajien Teknologiateollisuuden liitto ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto (ent. Metalliliitto), jotka olivat laajentaneet välisensä Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalan koskemaan myös teollisuudessa tehtävät sähköalan työt. Tämän lisäksi sopimukseen oli sisällytetty

Köyhien määrä kovassa kasvussa – perusturva ei riitä arjen menoihin

Köyhien määrä kovassa kasvussa – perusturva ei riitä arjen menoihin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi lokakuun lopulla uusimman raportin suomalaisten köyhyydestä. Vuoden 2015 tietojen mukaan lähes 12 prosenttia suomalaista jäi suhteellisen köyhyysrajan alapuolelle. Köyhyyden ennustetaan kasvavan edelleen vuosina 2015–2017 ja siitä kärsivien määrä ylittää 700 000 rajan. Köyhyys kasvaa

Kapitalistien EK:n ja hallituksen vaatima palkkamaltti toteutumassa

Kapitalistien EK:n ja hallituksen vaatima palkkamaltti toteutumassa

Kuluvan syksyn työehtoneuvotteluja on käyty ja sopimuksia tehty liittokohtaisina. Palkkoja alentaneen ja työehtoja heikentäneen kiky-sopimuksen jälkeen työntekijöiden vaatimukset ovat olleet selkeitä ja toiveet korkealla. Palkkoihin on haluttu reilut korotukset, työehtoihin parannuksia, sopimukset ammattiosastojen käsittelyyn ja jäsenäänestykseen. Nyt kun suuret teollisuus-