Venäjän ja Kiinan vastainen kampanja on viime viikkoina kiihtynyt myös Suomessa. Monen mielestä ulkopoliittinen johto on jo laukalla ja porvarimedian mopo keulii pahemman kerran.

Median ylilyönneissä ei ole mitään uutta. Mutta Niinistön ja Marinin laukkakilpailu ei ole Suomelle hyväksi. Seuraukset tulevat näkymään kaupankäynnissä ja maiden välillisissä virallisissa valtiollisissa suhteissa.

Laukkaa ja keulimista johdetaan Yhdysvalloista ja EU:sta. Washington ja Bryssel puhuvat isäntien äänellä. Ne ajavat monopolien ja suupääoman etuja. Jos edut niin vaativat, käyttöön otetaan sodat ja muut imperialismin väkivaltaiset keinot.

Nykyisellä toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisella on toki pitkät perinteet. Neuvostoliiton ja sosialististen maiden aikana tuo puuttuminen oli jatkuvaa ja vaarallista. Vastavallankumouksia lietsottiin sabotaasilla ja länsimedian tekemällä myyräntyöllä.

Sota ja suora sabotaasi ovat  juuri nyt pois suljettuja keinoja. Digiaikana median valta ja sen suoltama propaganda on noussut kaiken muun edelle. Tästä kertovat mm. ”oppositiojohtaja” Navalnyin nosto Venäjällä ja Kiinan ahdistelu ”uiguurikysymyksessä”.

Navalnyin Yhdysvalloissa ja Saksassa teettämä video ”Putinin palatsi” on väärennös ja kuvamanipulaation tuote. Sitä käytetään nyt venäläisen yhteiskunnan horjuttamiseksi, sen jälkeen kun Venäjän talouden saarto ja romauttaminen on epäonnistunut.

Kiinan vastainen propaganda leimahti liekkeihin presidentin Trumpin virkakaudella. Syy on täysin selvä: Kiina on nousemassa Yhdysvaltojen ohi maailmantalouden johtoon.

Navalnyin nostamista johdetaan EU:sta ja Saksasta käsin. Kiinan vastaista propagandaa syöttää Englannin Kruunun omistava mediavalta BBC.

On aiheellista kysyä, näidenkö Yhdysvaltojen CIA:n  ja Englannin BBC:n ”demokratiasyöttien” pohjalta johdetaan Suomen ulkopolitiikkaa ja valtiosuhteita?

Korruptiota ja väärinkäytöstä on kaikkialla missä raha liikkuu ja puhuu, myös Venäjällä ja Kiinassa. Niissä tapahtuva kapitalistinen kehitys ja pääomien keskittyminen johtaa samaan kuin kapitalistisissa länsimaissa. Miljardöörien määrä ja valta kasvavat.

Kommunistien on syytä keskustella maailman nykykehityksestä. Ennen muuta siksi, että pääomien keskittyminen johtaa myös imperialismin vaaran kasvuun.

Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 2/2021

Pakina: Kolmen kopla Venäjän ja Kiinan kimpussa
Merkitty:        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.