Pakina: Ruska maassa ja ilmassa

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Suomessa oli ruska parhaimmillaan. Samaan aikaan koko maan ilmatilassa oli käynnissä suuri sotaharjoitus. Siihen osallistui 50 Hornetia ja kymmeniä muita sotakoneita. Mukana oli Ruotsin Gripen-hävittäjiä.

USAn ja Naton koneiden mukanaolosta ei ole nyt kerrottu. Ehkä syynä on se, että niille on aikaisemmin Suomessa sattunut monia onnettomuuksia. Tankkauskoneet kun eivät ole pysyneet kiitoradalla ja tankkausletkut ovat tippuneet suomalaismetsiin.

Ruska –21 ilmasotaharjoituksen päätukikohtina toimivat Tampereen Pirkkala ja Siilinjärven Rissala. Harjoituksen pääsuunta oli idässä. Hävittäjät pörräsivät Venäjän rajoilla, myös Suomenlahdella ja Itämerellä.

Ilmaston lämpenemisestä ja saasteita ei ole puhunut kukaan. Ovatkohan kaikki sotakoneet jo akkukäyttöisiä ja sähköllä toimivia?

Yle ja hyökkäävä sotapropaganda

Nykyisiin sotiin valmistautuminen vaatii myös hyökkäävää propagandaa. Siitä Yle-veroa maksavat saivat nauttia 4.10. koko rahan edestä.

Malliesimerkki propagandasta nähtiin ja kuultiin tuon päivän maanantai-illan MOT-ohjelmassa ja uutisislähetyksissä. Kun niissä piti käsitellä ns. Pandora-paljastuksia Suomessa ja maailmalla, pääkohteeksi otettiin Venäjä ja venäläiset.

Ei sanaakaan suomalaisista paratiisisaarelaisista ja veronkiertäjistä, Gennadi Timtshenkoa lukuun ottamatta. Ja vain pari esimerkkiä EU-maiden johtajien todistetusta vilpistelystä. Sitäkin enemmän puhetta ja vihjailua Venäjän johdon lähipiiristä, lähipiirin lähellä olevista ja arvailua rakastajattarista.

Loanheittoa höystettiin tunnettujen russofobien haastatteluilla. Eri kanaville marssitettiin mm. Venäjälle porttikiellon saanut europarlamentaarikko Heidi Hautala, ulkopoliittisen instituutin oikeistolainen tutkija Jussi Lassila ja Venäjän energia-alan asiantuntijana esittäytyvä Veli-Pekka Tynkkynen

Kokoomuksen värisuora Ylessä ja toimittajien törkeily tullaan vielä näkemään diplomaattisena selkkauksena Venäjän ja Suomen välillä.

Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 11/2021

Pakina: Ruska maassa ja ilmassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.