Burman kommunistisen puolueen kapinan ensimmäinen vaihe ajoittuu vuosille 1948-1955. Kommunistien kapina vuonna 1948 ei ollut ainoa kapina maan hallitusta vastaan. Myös Burman armeijan kaksi pataljoonaa kapinoi ja perusti Burman vallankumouksellisen armeijan, jossa oli yhteensä 3 000 sotilasta.
Vallankumouksellista armeijaa johti Bo Zeya, yksi ns.”30 tovereista”, ja liittoutui kommunistien kanssa. Vuoden 1949 tammikuussa Karen-kansa, yksi Burman vähemmistöistä, aloitti sekin kapinan ja myöhemmin myös muut vähemmistökansat aloittivat omansa.
Kommunistien kontrolloimalla Pyinmanan alueella puolue käynnisti maaseutukampanjan, jossa maaherrojen omistama alue takavarikoitiin ja siirrettiin talonpojille. Tästä johtuen puolue sai hyvän aseman talonpoikien keskuudessa.
Kommunistit ja heidän Karen-liittolaisensa käynnistivät hallituksen joukkoja vastaan Ylä-Burma kampanjan, joka johti kuitenkin tappion. Burman hallitus sai jo siinä aikana tukea Intiasta, minkä avulla se pystyi järjestämään uudelleen omat joukkonsa.
Syyskuussa 1950 Burman vallankumouksellinen armeija ja kommunistien Kansan vapautusarmeija yhdistyivät ja perustivat Kansan armeijan. Siitä huolimatta kapinan voima alkoi heikentyä ja hallitus oli valtaamassa takaisin asemansa.
Vuonna 1951 puolue ehdotti, että kommunistien on liittouduttava hallituksen kanssa ulkomaalaisia vihollisia vastaan. Vihollisia olivat Kiinan Kuomintang -armeijan osat, jotka pakenivat Manner-Kiinasta Burman pohjoisosiin.
Jotta puolue saisi hallituksen neuvottelupöytään, alkoi se palauttaa maaherroille ne alueet, jotka oli vuonna 1949 takavarikoitu. Tämä strategia epäonnistui täysin. Puolue ei pelkästään menettänyt talonpoikien suosiota ja omia voimiaan, vaan myös Burman hallitus kieltäytyi neuvotelluista.
Kommunistinen puolue jatkoi omaa taistelua vaikeissa olosuhteissa, kunnes tappiomieliala alkoi vallata alaa puolueessa. Vuonna 1955 kokouksessa päätettiinkin, että puolueen on aloitettava siirtyminen rauhanomaiseen toimintaan.
Pääministeri U Nun hallitus onnistui vuosien varrella pitämään oman asemansa. Aktiivinen puolueettomuus- ja ulkopolitiikka sai ulkovallat passiivisiksi Burman sisäisissä asioissa. Lisäksi Neuvostoliiton kanssa oli solmittu vuonna 1955 kauppasopimus ja vuonna 1957 maan kanssa oli sovittu monista yhteisistä rakennusprojekteista.
Seuraavassa osassa käsitellään Burman hallituksen sisäpolitiikkaa U Nun aikakaudella, kommunistisen puolueen maolaisen siiven nousua ja vuoden 1962 sotilasvallankaappausta.
Lari Miniailo
Työkansan Sanomat 4/2021
Pääasialliset lähteet:
-The Rise and Fall of the Communist Party of Burma (CPB), Bertil Linter, 1990.
-Suuri neuvostotietosanakirja, Kolmas laitos, Hakusana: Burma, 1969-197