Burman vuoden1948 itsenäistymisen jälkeen voimaan astui perustuslaki joka seurasi porvarillisen demokratian periaatteita. Hallintotapa oli kaksikamarinen parlamentaarinen tasavalta. Näinä vuosina valtapuolueena oli Antifasistinen kansanvapausliiga (AFPFL), jonka aatteellinen suuntaus edusti pääosin sosialidemokratiaa.
Kommunistinen puolue oli pari vuotta sodan jälkeen yhteistyössä AFPFL:n kanssa, mutta suhteet ajautuivat maan itsenäistymisen yhteydessä alamäkeen. Puolue ei ollut maanalaisuutensa takia mukana vuosien 1951-1952 vaaleissa. Samaan aikaan Burmassa toimi Burman Sosialistipuolue (BSP) joka peri kaupunkien massajärjestöt, jotka kommunistit jättivät paettuaan maanalaisuuteen.
BSP hajaantui vuonna 1950 ja sen marxilainen siipi perusti Burman työntekijöiden ja talonpoikien puolueen (BWPP). Sen muodostama Kansallinen yhteisrintama (NAF) sai vuoden 1956 vaaleissa 30,4% äänistä ja 48 paikkaa 250-paikkaisessa alahuoneessa. Tämä tarkoitti, että Burmassa toimi samaan aikaan illegaalinen ja legaalinen marxilainen puolue. Itse kommunismin aate ei ollut periaatteessa laiton, mutta Burman kommunistinen puolue oli jo tuolloin käytännössä laiton järjestö, vaikka puolue julistettiin virallisesti laittomaksi vasta vuonna 1953.
Pääministeri U Nu esitti jo vuonna 1948 ohjelman jonka tarkoitus oli yhdistää maan vasemmistolaiset ryhmät. Siihen oli kirjattu, että maassa piti suorittaa maaseutureformi ja perustaa paikallinen demokraattinen hallinto. Myöhemmin vuonna 1952 hallitus esitti Onnellinen maa (Pyidawtha) -suunnitelman, jonka tarkoitus oli jälleenrakentaa maan talous.
Suunnitelma piti toteuttaa kahdeksassa vuodessa. Siihen kuului bruttokansantuotteen (bkt) 80 prosentin kasvu parantamalla valtiosektorin toimintaa, paikallisen pääoman kehitystyötä, ulkomaisen investoinnin lisääminen (pääosin länsimaista) ja yhteiskunnallisten reformien tekeminen. Lopulta suunnitelma epäonnistui korruption, sisäisten konfliktien ja epäpätevyyden takia.
Kommunistien suhteet Kiinaan
Vuonna 1951 ryhmä Burman kommunistisen puolueen jäsenistä matkusti Kiinaan. Tarkoituksena oli saada Pekingiltä tukea. Siihen aikaan Kiinan kansantasavallalla oli hyvät suhteet Burman hallituksen kanssa ja maiden hallitukset olivat allekirjoittaneet vuonna 1954 sopimuksen, jonka yksi kohdista oli periaate olla sekaantumatta toistensa sisäpolitiikkaan.
Nämä yhteistyösuhteet johtivat siihen, että vuonna 1961 Kiinan Kansanvapautusarmeija ja Burman valtion armeija suorittivat operaation, joka karkotti suuren osan Kiinasta paenneen Kuomintang-armeijan osista Burmasta Thaimaahan. Näiden suhteiden takia Kiinan kommunistinen puolue ei halunnut tukea sotilaallisesti burmalaisia aatetovereitaan, mutta Burman kommunistisen puolueen kaaderit saivat mahdollisuuden käydä Pekingin puoluekoulua.
Burman sisäisen tilanteen paheneminen johti vuonna 1958 poliittiseen kriisiin, jonka yhteydessä valtapuolue AFPFL hajaantui kahteen ryhmittymään: U Nun johtama Puhdas-ryhmittymä ja Ba Swen (entinen väliaikainen pääministeri vuosina 1956-1957 ja BSP:n oikeistosiiven johtaja) johtama Vakaa-ryhmittymä. Tämä hajanaisuus ja armeijan nouseva asema Burman politiikassa johti siihen, että U Nu erosi pääministerin virasta ja antoi armeijan muodostaa maalle väliaikaisen hallituksen.
Lopulta vuonna 1960 pidettiin vaalit, jossa U Nun Puhdas-ryhmittymä (joka muutti nimensä Unioni puolueeksi) voitti. Väliaikaisen hallituksen pääministeri ja armeijan ylipäällikkö Ne Win suoritti kuitenkin vuoden 1962 maaliskuussa sotilasvallankaappauksen ja siitä lähtien maata hallitsi sotilashallitus joka julisti ohjelman Burmalainen tie kohti sosialismia.
Sen jälkeen kun Ne Win oli ottanut vallan, Peking alkoi antaa enemmän tukea Burman kommunisteille. Elokuussa 1962 burmalaiset kommunistit julkaisivat kirjoituksen nimeltään ”Pari faktaa Ne Winin sotilashallituksesta”, jossa Ne Win tuomittiin kansanvihollisena. Tästä huolimatta Ne Winin hallitus kutsui heinäkuussa 1963 kapinalisryhmittymät koolle neuvottelupöytään. Paikalle tulivat ei pelkästään varsinaisen kommunistisen puolueen edustajat, vaan myös vanhan Punalippu-ryhmittymän Thakin Soe. Hänet poistettiin neuvotelluista sen jälkeen, kun hän osoitti mieltään tuomalla pöytään Stalin-muotokuvan ja alkoi haukkua ”Hruštševin revisionismia” ja ”Mao-Tsetungin opportunismia”.
Varsinaiset kommunistit eivät päässeet yhteisymmärrykseen Ne Winin hallituksen neuvottelijoiden kanssa ja myös he poistuivat neuvotelluista. Samaan aikaan Kiinasta alkoi tulla takaisin kaadereita, jotka alkoivat jälleen järjestää puolueen toimintaa. Vuonna 1964 puolue siirtyi virrallisesti Kiina-myönteisiin asemiin ja julisti, että se tuomitsee Neuvostoliiton revisionistit. Samaan aikaan puolueessa tapahtui puhdistuksia voimista, jotka olisivat vastustaneet em. muutoksia. Tämä kulminoitui uudenvuodenaattona vuonna 1968 uuteen hyökkäykseen Burman hallitusta vastaan.
Lari Miniailo
Työkansan Sanomat 5/2021
Lähteet: С.А. Ключанская, УГРОЗА ВТОРЖЕНИЯ КАК ФАКТОР ВНЕШНЕЙ ПОЛИТИКИ МЬЯНМЫ (THREAT OF FOREIGN INVASION AS DRIVING FORCE OF MYANMAR’S FOREIGN POLICY) 2012 № 2, Вестник Томского государственного университета (Tomsk State University Journal).
Tharaphi Than, The languages of Pyidawtha and the Burmese approach to national development, South East Asia Research, 2013
Bertil Linter, The Rise and Fall of the Communist Party of Burma (CPB), 1990
Suuri neuvostotietosanakirja, Kolmas laitos, Hakusana: Burma, ilmestymisvuosi